Kinkku-melonibruschetta

Kinkku-melonibruschetta

Olen pyöritellyt mielessäni erilaisia kaviaarikonsepteja parin vuoden takaisen porkkanakaviaarikokeilun jälkeen. Kaviaarin teko on helppoa ja se herättää aina ihmetystä ruokavieraissa. Monesti vain kaviaari tuntuu jäävän vähän irralliseksi osaksi annosta.

Ehkä paras kaviaarikokeiluni tähän mennessä on bruschetta klassikkoyhdistelmästä ilmakuivattu kinkku ja meloni, jossa melonista tehtiin kaviaaria. Sekaan kun vielä heittää mozzarellaa ja salviaa, tulee leivistä erinomaisen herkullisia.

Kinkku-melonibruschetta

melonikaviaariin
2 dl melonimehua (itse tein cantaloupe-melonista)
1 tl valkoista melatin-hyytelöintiainetta
2 dl vettä
1/2 kalsium-poretabletti

bruschettaan
Maalaisleipää (esim. Rezen)
valkosipulin kynsi
prosciuttoa
melonikaviaaria
puhvelimozzarellaa
salvianlehtiä
oliiviöljyä
balsamicoa
pippuria

1. Tee ensin kaviaari. Mittaa hyytelöintiaine melonimehuun ja sekoita tasaiseksi. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla melonimehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

6. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa leipä viipaleiksi ja asettele uunipellille.

7. Paista leipiä uunissa muutama minuutti kunnes ne ovat rapsakoituneet.

8. Ota leivät uunista. Halkaise valkosipulinkynsi ja hiero kynttä leivän pintaan. Asettele leivälle kinkkua, mozzarellaa ja melonikaviaaria. Ripottele päälle oliiviöljyä, balsamicoa ja mustapippuria ja koristele salvianlehdellä. Tarjoa heti!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Kurkku-cheddar-ruisnapit

Tämänkertainen ruokahaasteruoka kulki työnimellä “sammakonkutua ruisleivällä”. Valitettavasti lopputuotteen ulkonäkö ei ollut niin sammakonkutumainen kuin olin toivonut. Lisäksi sammakonkudussa on sellaiset mustat pisteet, joita en osannut tähän taikoa.

Kyseessä on siis simppeli alkupala. Kurkku ja juustohan ovat mainio kombinaatio. Tässä vain tuunataan vähän kurkkukomponentin ulkonäköä. Tarvitset ruisnappeja (itse käytin saaristolaisruisleipää), voita, hyvää cheddar-juustoa (tai muuta himoitsemaasi juustoa) sekä kurkkukaviaaria. Kurkkukaviaari valmistuu täsmälleen kuten porkkanakaviaarikin, ohje alla. Kurkun blendaamisen jälkeen kannattaa kurkkumehun ehkä antaa vetäytyä jonkin aikaa. Omani oli hieman saanut ilmaa sekaansa, eikä kuulista tullut siksi niin tyylikkään näköisiä kuin porkkanasta. Koristelin annoksen vielä persiljanlehdellä.

Kurkkukaviaari

Perusliemi:
1 keskikokoinen kurkku
1 tl valkoista Melatin-hyytelöintiainetta

Kalsium-kylpy:
2 dl vettä
1/2 tablettia kalsium-porettablettia.

1. (Kuori kurkku.) Ajele kurkku mehuksi esimerkiksi blenderillä. Kaada mehu kulhoon siivilän läpi, jotta kurkkumössö olisi mahdollisimman mehumaista. Mittaa hyytelöintiaine sekaan ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla mehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Parmankinkkua ja rucolaa

Sorsakeittiössä vietettiin viikonloppuna pitkästä aikaa kunnon syöminkejä, joissa viattomia eläinparkoja ei säästelty. Illan vierailijakokki onkin tunnettu sorsakeittiössä pupujen, sorsien ynnä muiden eläinten kaatajana. Tällä kerralla tosin pääosan esittäjä oli vain ongittu Reinin Lihan tiskeiltä.

Siihen pääsemme kuitenkin vasta seuraavassa postauksessa. Illan teemana oli (yllättäen) Italia, johon ruokamme istuivatkin vallan mainiosti. Aloittelimme ruokahalun herättämistä parmankinkun ja rucolan yhdistelmällä, jota vielä terästimme parmesaania ja pecorinoa maistellen. Olen löytänyt hiljattain Hakaniemen hallista vallan mainion juustotiskin, josta maistelemamme juustot olivatkin peräisin. Prosciuttoa en olekaan tainnut ennen sellaisenaan maistella, vaan se on aina paistunut pannulla salvian ja erilaisten eläinten kanssa. Varsin mainiolta se maistui kuitenkin sellaisenaankin. Perinteisempää carpacciota tästä saa kun vaihtaa parmankinkun tilalle ohuenohuita siivuja raakaa naudanlihaa.

prosciutto

Parmankinkkua ja rucolaa

pari siivua parmankinkkua syöjää kohti
rucolaa
parmesaania ohuiksi lastuiksi leikattuna
sitruunanmehua ja oliiviöljyä noin 1:3 suhteessa
suolaa ja pippuria

1. Sekoita sitruunanmehu, oliiviöljy, suola ja pippuri. Aseta tarjoiluvadille rucolat ja pirskottele sekoitusta niiden päälle. Aseta parmankinkut rucolan päälle ja koristele parmesaanilastuilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone