Kinkku-melonibruschetta

Kinkku-melonibruschetta

Olen pyöritellyt mielessäni erilaisia kaviaarikonsepteja parin vuoden takaisen porkkanakaviaarikokeilun jälkeen. Kaviaarin teko on helppoa ja se herättää aina ihmetystä ruokavieraissa. Monesti vain kaviaari tuntuu jäävän vähän irralliseksi osaksi annosta.

Ehkä paras kaviaarikokeiluni tähän mennessä on bruschetta klassikkoyhdistelmästä ilmakuivattu kinkku ja meloni, jossa melonista tehtiin kaviaaria. Sekaan kun vielä heittää mozzarellaa ja salviaa, tulee leivistä erinomaisen herkullisia.

Kinkku-melonibruschetta

melonikaviaariin
2 dl melonimehua (itse tein cantaloupe-melonista)
1 tl valkoista melatin-hyytelöintiainetta
2 dl vettä
1/2 kalsium-poretabletti

bruschettaan
Maalaisleipää (esim. Rezen)
valkosipulin kynsi
prosciuttoa
melonikaviaaria
puhvelimozzarellaa
salvianlehtiä
oliiviöljyä
balsamicoa
pippuria

1. Tee ensin kaviaari. Mittaa hyytelöintiaine melonimehuun ja sekoita tasaiseksi. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla melonimehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

6. Lämmitä uuni 225 asteeseen. Leikkaa leipä viipaleiksi ja asettele uunipellille.

7. Paista leipiä uunissa muutama minuutti kunnes ne ovat rapsakoituneet.

8. Ota leivät uunista. Halkaise valkosipulinkynsi ja hiero kynttä leivän pintaan. Asettele leivälle kinkkua, mozzarellaa ja melonikaviaaria. Ripottele päälle oliiviöljyä, balsamicoa ja mustapippuria ja koristele salvianlehdellä. Tarjoa heti!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Keittokirjahaaste: Fish & Chips

Fish & Chips

Työkaverit pitivät kai hulluna, kun kävelimme Tallinnassa ulos Superalkosta ja kerroin ostaneeni litran Russian Standardia leivitystaikinaa varten. Ensimmäiseksi haasteruuaksi valikoitui Fish & Chips, koska resepti näytti helpolta, siihen ei tarvittu mitään eksoottisia aineita ja se mahdollisti uuden keittiölaitteen hankinnan: leivitystaikinaan piti nimittäin lisätä kuplat soodasifonin avulla. Ai miksi vodkaa sifonin läpi, eikä kivennäisvettä niin kuin yleensä leivitystaikinoihin laitetaan? Tietenkin siksi, että vodkan alkoholi haihtuu sekunneissa friteerauslämmöissä ja tekee kalan pinnasta äärimmäisen rapeaa. Täydellisyyttähän tässä oltiin hakemassa.

Ranskikset tapasin aiemmin tehdä uunissa. Sitten kuulin, että kahdesti friteeraamalla niistä tulee rapeita. Mutta tässäkin Heston pistää paremmaksi: ranskikset ensin keitetään ja sitten friteerataan kahdesti. Keittämällä varmistetaan rosoisempi pinta ranskiksiin, jolloin näistäkin tulee rapeampia. Kirjassa on myös pitkä pohdinta parhaasta perunalajikkeesta, mutta koska kyseessä olivat brittiläiset perunalajikkeet, tyydyin itse käyttämään ihan tavallista saatavilla olevaa jauhoista perunaa, tällä kertaa van goghia. Hyvin toimi. Ehkä jokin toinen voisi olla vieläkin parempaa? Sen voin kyllä luvata, että tällä tavalla tehdessä ranskiksista tulee aivan tajuttoman hyviä. Parempia kuin Midhillissä, sanoi vaimoni, joka on hulluna Midhillin ranskiksiin. Aikaa toki menee jokunen tunti kun perunat pitää jäähdyttää joka välissä. Mutta nehän voi valmistella viimeistä friteerausvaihetta lukuunottamatta jo hyvissä ajoin.

Kalalajikkeista ilmeisesti paras olisi piikkikampela (näitäkin Heston testaa useita), mutta lähikaupassa oli saatavilla turskaa, joten käytin sitä. Friteerauksen jälkeen näissä ei paljon kala maistu, lähinnä pöydän täytti armoton rouske, taikinasta todella tuli rapea. Vodkaa jäi vielä runsaasti jäljelle, joten taidan käyttää sitä jatkossakin leivitykseen!

Fish & Chips

kalaan (puolikas annoskin riittää, jos fileitä on vain muutama)
200 g vehnäjauhoja
200 g valkoisia riisijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 rkl hunajaa
3 dl vodkaa
3 dl vaaleaa lageria
2-3 litraa maapähkinäöljyä
piikkikampelan (tai turskan) fileitä
suolaa ja pippuria

ranskiksiin
1,2 kg jauhoisia perunoita
2-3 litraa maapähkinäöljyä (itse tein kalan ja ranskikset samassa öljyssä)
suolaa

Ranskikset

1. Pese ja kouri perunat ja leikkaa ne noin 1,5 cm paksuisiksi suikaleiksi. Huuhdo perunasuikaleita juoksevan kylmän veden alla 2-3 minuuttia, jotta ylimääräinen tärkkelys huuhtoutuu pois. Kuivaa perunat

2. Lämmitä suuressa kattilassa suolattua vettä (10 g suolaa per litra vettä) kiehuvaksi. Lisää ranskikset ja keitä miedosti poreilevassa vedessä kunnes perunat alkavat juuri hajoilla. Näin saat perunan pintaan halkeamia, joihin rasva myöhemmin tarttuu ja muuttaa rapeiksi. Ole varovainen, ettei vesi kiehu liian voimakkaasti ja hajota perunoita.

3. Nosta perunat reikäkauhalta ritilälle kuivumaan. Kune ne ovat hieman jäähtyneet, siirrä ritilä jääkaappiin kunnes perunat ovat täysin viilenneet. Jääkaapin kuiva ilma poistaa ylimääräistä kosteutta perunoista.

4. Laita kattilaan (tai friteerauskeittimeen) riittävästi öljyä, että perunat peittyvät ja lämmitä öljy 130 asteeseen. Keitä ranskiksia pienissä erissä kunnes ne saavat hieman väriä ja näyttävät pinnalta kuivuneilta.

5. Nosta perunat kattilasta, kuivaa ylimääräinen rasva ja laita ne takaisin ritilälle. Anna jäähtyä ja laita takaisin jääkaappiin, kunnes ne ovat viilenneet.

6. Lämmitä öljy uudestaan 190 asteeseen. Paista perunoita pienissä erissä, kunnes ne ovat kullanruskeita. Tässä menee noin 8-10 minuuttia.

7. Kuivaa ranskikset ja mausta ne suolalla.

Kala

1. Sekoita vehnä- ja riisijauhot sekä leivinjauhe kulhossa. Sekoita toisessa kulhossa vodka ja hunaja ja lisää ne jauhosekoitukseen. Sekoita taikinaksi. Lisää olut ja sekoita, kunnes ne ovat juuri sekoittuneet. Kaada taikina soodasifoniin. Lataa sifoni ja laita se jääkaappiin jäähtymään ainakin puoleksi tunniksi.

2. Lämmitä isossa kattilassa niin paljon öljyä, että se riittää peittämään kalafileet. Lämmitä 220 asteeseen.

3. Kun öljy lämpenee, huuhtele kalafileet ja kuivaa ne. Mausta hyvin suolalla ja pippurilla ja jauhota riisijauholla. Ravista ylimääräinen jauho pois kalan pinnalta.

4. Ota sifoni jääkaapista. Ravista voimallisesti ja spruuttaa leivitystaikinaa kulhoon riittävästi, että file voidaan käännellä hyvin taikinassa. Älä laita kulhoon liikaa taikinaa, koska se alkaa menettää ilmakuplia saman tien.

5. Pyörittele file taikinassa ja laske se varovasti öljyyn. Kun kala paistuu, tiputtele sen pinnalle lisää taikinaa. Näin saat enemmän rapeaa pintaa. Kun pinta on kullanruskeaa (noin 1-2 minuuttia), käännä kala ja tiputtele pinnalle lisää taikinaa. Kun väri on tumman ruskeaa (noin minuutin kuluttua), ota se pois öljystä.

6. Toista prosessi kaikille fileille ja tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Pasta alla norma

Pasta alla norma

Ihan ensimmäinen reseptipostaukseni (onpa muuten järkyttävä kuva) reilut kahdeksan vuotta sitten oli pasta alla norma. Välillä norma jäi unohduksiin, mutta palautui aktiivisempaan kiertoon pari vuotta sitten, kun huomasin Aglio & olion reseptistä, että sekaan voisi heittää mozzarellaa (tai ricotta salataa). Ja ai että, miten pallo puhvelimozzarellaa nostikin pastan ihan uudelle tasolle! Mitäpä puhvelimozzarella toisaalta ei nostaisi uudelle tasolle. Nykyään meidän pastakierrossa on aktiivisimmin norma, trapanese ja puttanesca, mutta nostaisin tämän listan ykköseksi.

Teen nykyisin norman Henri Alénin twitter-soosin pohjalta, mutta muutoin ollaan aika lähellä tuota kahdeksan vuotta vanhaa reseptiä.

Pasta alla norma

munakoiso
tölkki hyvää tomaattimurskaa (eli muttia)
pieni sipuli hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
sokeria
balsamicoa
oliiviöljyä
tuoretta basilikaa
pallo puhvelimozzarellaa
parmesaania
suolaa ja pippuria

1. Leikkaa munakoiso reilun sentin paksuisiksi viipaleiksi ja ripottele viipaleiden pinnalle suolaa. Anna olla tunnin verran ja pyyhi sitten talouspaperilla suola ja pinnalle kertynyt neste pois.

2. Lämmitä paksupohjainen kattila. Lisää 1 rkl oliiviöljyä ja kuullota sipuleita miedolla lämmöllä 10 minuuttia. Sipuli ei saa ruskistua.

3. Lisää puolet tomaattimurskasta ja ripaus sokeria. Hauduta 10 minuuttia.

4. Lisää loput tomaattimurskat ja 2 dl vettä sekä huljaus balsamicoa ja kolmannes basilikasta. Hauduta 15 minuuttia. Laita pastavesi lämpenemään.

5. Lämmitä iso paistinpannu ja kuutioi munakoisoviipaleet noin reilun sentin kuutioiksi. Laita pasta kiehumaan.

6. Pastan kiehuessa paista munakoisoviipaleet kultaiseksi puolessa desissä oliiviöljyä. Kun munakoisot ovat paistuneet, kaada tomaattikastike munakoisojen päälle, lisää loput basilika ja mausta suolalla ja pippurilla.

7. Kun pasta on valmis, valuta se, kaada takaisin kattilaan ja lisää kastike sekaan. Lisää runsaasti parmesaania ja pieniksi kuutioiksi leikattu puhvelimozzarella. Nauti heti!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Spiegelau-olutlasitasting

Olutta kerrakseen

Olenpa tyytyväinen, että aloitin olut-projektin pari vuotta sitten. Muuten en olisi osannut nauttia maanantaina järjestetystä Spiegelau-olutlasitastingista, johon sain Decanterilta kutsun. Ennakko-odotuksetkin olivat korkealla, koska muutama vuosi sitten Riedel-viinilasitasting oli erittäin mielenkiintoinen kokemus, joka tosin osoittautui aika kalliiksi kun viinilasihyllyyn alkoikin yhtäkkiä olla tarvetta hankkia jos jonkinlaista lasia.

Perusfilosofia oli Riedelin lasien myötä tuttu: oluita on erityyppisiä ja eri oluissa on tarvetta korostaa erilaisia asioita ja tämä onnistuu lasin muotoilulla. Kuten Riedeleissäkin, myös olutlaseissa suurimmat erot olivat tuoksuissa: muotoilluista laseista oluen tuoksut tulivat huomattavasti voimakkaampina esiin kuin verrokkina olleesta peruslasista (kuvassa vasemmalla). Amatöörinä sanoisin jopa, että olutlaseissa muotoilulla on enemmän väliä kuin viinilaseissa, koska oluiden makukirjo tuntuu laajemmalta kuin viineissä. Maistelimme lageria, vehnäolutta, IPAa, stoutia ja trappistiolutta kullekin tarkoitetusta lasista (joskin tulppaanilasi on yleisemmin tarkoitettu voimakasaromisille oluille).

Mielenkiintoista on päästä seuraavaksi tekemään vertailua huonoksi todetun perusbaarilasin sijaan Alkossa myytäviin ale- ja vehnäolutlaseihin, jotka löytyvät kaapista vanhastaan. Hintaluokkakin on suunnilleen sama. Harmi vain, että Alkon laseja ei ole kuin kolmen tyyppisiä, joten Spiegelaun IPA- ja stout-laseille ei varsinaisesti löydy vertailukohtaa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Keittokirjahaaste: In Search of Perfection

In Search of Perfection

En suinkaan lopettanut ruokablogien lukemista pitkän bloggaustauon aikana. Yksi viime vuoden huikeista ruokablogikokemuksista oli seurata, kun Campasimpukassa väännettiin joulukuun lopussa melkoisissa höyryissä keittokirjahaasteen loppukiriä. Ajattelin, että olisihan se hienoa, jos itsellänikin olisi joskus jotain vastaavaa.

Siispä nyt kun tilaisuus on koittanut, aloitan oman keittokirjahaasteen: aion kokata kaikki reseptit Heston Blumenthalin kirjasta In Search of Perfection, jonka löysin jokin aika sitten Amazonista. (Käytettynä yhdellä pennillä!) Edellinen omistaja oli selvästikin hajusta päätellen säilyttänyt tätä mummonsa mökin ullakolla, mutta toivottavasti sorsakeittiössä kirja saisi uuden elämän.

Ihan hullu en sentään ole, kirjassa on vain kahdeksan reseptiä, joten haaste lienee jopa mahdollista saada toteutettua. Ihan helppoa ei hommasta ei kuitenkaan taida tulla, miehen tunnetuin annos on kuitenkin tämä. Kirja sisältää (lähinnä brittiläisiä) klassikkoruokia Hestonin uudelleentulkitsemana. Ideana on miettiä, miten kustakin ruuasta saisi tehtyä mahdollisimman täydellisen aikaa ja vaivaa (ja raaka-aineita) säästelemättä. Eiköhän näistä aineista saada jonkinlaista hupia aikaan!

Haasteruuat ovat (lisään linkit toteutusten myötä):

  1. Paistettu kana ja paistetut perunat
  2. Pizza
  3. Makkara ja muusia
  4. Pihvi
  5. Spaghetti bolognese
  6. Fish & Chips
  7. Schwarzwaldin kakku
  8. Siirappitorttu (treacle tart) ja jäätelöä
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Kahdeksan tekstuurin suklaakakku

Kahdeksan tekstuurin suklaakakku

Edellisestä postauksesta näyttäisi olevan reilut puolitoista vuotta. Paljonkaan ei ole sen koomin muuttunut, eläimetkin ovat pysyneet samoina. Keittiö tosin on uusi ja pankin suuntaan enemmän velvollisuuksia kuin aiemmin. Blogiaikaa rajoittivat aiemmin gradu (kuka nyt tyytyisi yhteen?) ja Australian masterchef, mutta kummatkin ovat nyt paketissa, joten yritetäänpä uutta alkua.

Australian masterchefistä bongasin tämänkin Peter Gilmoren putoushaasteeseen tuoman kahdeksan tekstuurin suklaakakun. Kakun idea on, että päälle päin se näyttää ihan tavalliselta suklaakakulta, mutta sitten päälle kaadetaan suklaakastiketta, joka näyttäisi sulavan kakun sisään ja sisältä paljastuukin sitten sen seitsemän kahdeksan kerrosta.

Masterchefissä tähän taisi olla varattu kolme tuntia, minulla meni ehkä viisi, kun rauhassa tein. Näinkin monimutkaiseksi kakuksi tämän oikeastaan tosi yksinkertainen: paljon muuta ei tarvi osata kuin karamellia keitellä ja sulattaa suklaata vesihauteessa. Suklaan temperointikin onnistui ensi yrittämällä, joskin en tehnyt kunnolla jähmetystä painon alla, joten levystä tuli vähän kaareva, joka aiheutti rumat reunat kakun ja suklaalevyn väliin. Mitään kovin erikoisia aineita tai välineitäkään ei tarvita. Mainio idea äitienpäiväkakuksi siis!

Alkuperäinen englanninkielinen resepti täällä. Muokkasin tämän niin, että neljän pienen kakun sijaan tehdään yksi iso.

Kahdeksan tekstuurin suklaakakku

2. kerros – Suklaamousse:
325 g tummaa suklaata, hienoksi pilkottuna
5 dl kuohukermaa
4 keltuaista
75 g tomusokeria
1/2 vaniljatangon siemenet
3 valkuaista

4. kerros – Karamelli-vanilja-suklaaganache:
60 g tummaa suklaata
40 g maitosuklaata
40 g tomusokeria
40 g vettä
0,9 dl kuohukermaa
1/2 vaniljatangon siemenet
ripaus suolaa
120 g suolatonta voita, kuutioituna huoneenlämmössä

5. kerros – Suklaa-hasselpähkinä-dacquoise:
35 g mantelijauhetta
90 g hasselpähkinöitä paahdettuna, kuorittuna ja hienoksi pilkottuna
8 g kaakaojauhetta
4 valkuaista
110 g tomusokeria

1. kerros – Kakkupohja:
240 g tummaa suklaata, hienoksi pilkottuna
250 g suolatonta voita
200 g tomusokeria
4 munaa
65 g vehnäjauhoja

3. kerros – Maitosuklaa-praliinikiekko:
200 g maitosuklaata, hienoksi pilkottuna
20 g hasselpähkinä-mantelipraliinia

6. kerros – Suklaa-karamellikerma:
60 g maitosuklaata
60 g tomusokeria
60 g vettä
5 dl kuohukermaa

7. kerros – Temperoitu suklaalevy:
200 g tummaa suklaata, hienoksi pilkottuna

8. kerros – Kuuma suklaakastike
75-90 g maitoa
125 g tummaa suklaata, hienoksi pilkottuna

Suklaamousse

1. Sulata suklaa metallikulhossa kiehuvan veden yllä ja pidä lämpimänä.

2. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi

3. Tee sabayon yhdistämällä keltuaiset, 50 grammaa sokerista ja vaniljasiemenet. Lämmitä kiehuvan veden yllä ja vispaa vispilällä, kunnes keltuaiset tulevat kiiltäviksi. Poista lämmöltä.

4. Kaada sulatettu suklaa lämpimään sabayoniin ja vispaa vispilällä nopeasti, kunnes kaikki suklaa on sekoittunut sabayoniin. Kun suklaa alkaa jähmettyä lisää 1 suuri ruokalusikallinen kermavaahtoa sekaan, jotta seos pehmenisi. Jatka vispausta.

5. Lisää toinen suuri ruokalusikallinen kermaa ja vispaa 1 minuutti.

6. Vispaa valkuaiset omassa astiassaan pehmeäksi vaahdoksi. Vispaa joukkoon loppu sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto ja loppu kermavaahto suklaaseokseen ja sekoita varoen kunnes vaahdot ovat sekoittuneet.

7. Jäähdytä pakkasessa 5-10 minuuttia ja siirrä vaahto tämän jälkeen jääkaappiin.

Karamelli-vanilja-suklaaganache

1. Hienonna suklaat ja laita ne metalli- tai pyrex-kulhoon. Varmista, että voi on huoneenlämpöistä.

2. Laita sokeri ja vesi pieneen paksupohjaiseen kattilaan. Kuumenna korkealla lämmöllä karamelliksi. Kun karamelli muuttuu kullanruskeaksi, lisää kerma hitaasti ja varovasti. Kerma kuplii aluksi voimakkaasti.

3. Sekoita puulastalla sekoitusta, kunnes kuplinta loppuu ja karamelli sekoittuu kermaan. Lisää vaniljansiemenet. Kaada kuuma karamellikerma suklaakulhoon ja sekoita hitaasti. Kun suklaa ja kerma ovat sekoittuneet kokonaan, lisää suola ja voi. Sekoita kunnes voi on sekoittunut kokonaan.

4. Anna ganachen viilentyä ja lusikoi se sitten pursotuspussiin odottamaan käyttöä.

Suklaa-hasselpähkinä-dacquoise

1. Lämmitä uuni 160 asteeseen. Laita pellille silikoninen leivonta-alusta ja voitele se.

2. Yhdistä mantelijauhe, hasselpähkinät ja kookosjauhe.

3. Vispaa omassa kulhossaan valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi, lisää sokeri vähitellen, kunnes vaahdosta tulee kovaa.

4. Sekoita kuivat aineet valkuaisvaahtoon.

5. Levitä seosta silikonialustalle 2-3 mm paksuiseksi kerrokseksi. Varmista, että seos levittyy niin laajalle, että siitä saa leikattua halkaisijaltaan 24 cm ympyrän

6. Paista 5 minuuttia ja ota uunista kun dacquoise ei ole vielä täysin jähmettynyt. Leikkaa esim. kakkuvuoan avulla halkaisijaltaan 24 cm ympyrä taikinaan. Tee leikkaus läpi taikinasta, mutta jätä kiekko paikalleen. Laita takaisin uuniin 2-3 minuutiksi tai kunnes seos on jähmettynyt rapeaksi. Tarvittava aika riippuu kiekon paksuudesta.

7. Poista dacquoise uunista, anna jäähtyä huoneenlämpöön ja leikkaa sitten kiekko kokonaan irti ympäröivästä marengista ja aseta sivuun.

Kakkupohja

1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Valmistele pellille silikoninen leivonta-alusta tai leivinpaperi ja voitele se.

2. Sulata suklaa metallikulhossa kiehuvan kattilan päällä. Poista lämmöltä ja anna jäähtyä.

3. Sulkaan jäähtyessä vispaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan ja vispaa, kunnes ne ovat täysin sekoittuneet.

4. Kun suklaa on viilentynyt, mutta ei jähmettynyt, kaada se voi-sokeriseoksen joukkoon ja sekoita hyvin.

5. Siivilöi joukkon jauhot ja kääntele varovasti seokseen.

6. Levitä seos pellille 3 mm paksuiseksi kerrokseksi.

7. Paista 7-10 minuuttia, tai kunnes taikina on kypsää. Poista uunista ja anna jäähtyä huoneenlämpöön. Kun kakku on jäähtynyt, leikkaa 26 cm ympyrä kakusta.

Maitosuklaa-praliinikiekko

1. Pilko suklaa ja sulata se metallikulhossa kiehuvan kattilan päällä.

2. Lisää praliinimurska joukkoon ja sekoita.

3. Levitä suklaa-praliinisekoitus silikonialustalle tai leivinpaperille 2mm paksuiseksi kerrokseksi ja laita jääkaappiin 2-3 minuutiksi tai kunnes suklaa on juuri asettumassa. Ennen suklaan asettumista leikkaa sekoituksesta halkaisijaltaan 24cm leveä kiekko ja tee sen keskelle halkaisijaltaan 8cm levyinen reikä siten, että kiekosta tulee suuren donitsin näköinen.

4. Laita takaisin jääkaappiin jähmettymään.

Suklaa-karamellikerma

1. Pilko suklaa ja laita se teräskulhoon.

2. Sulata sokeri ja vesi pienessä paksupohjaisessa kattilassa karamelliksi. Kun karamelli muuttuu kullanruskeaksi, lisää vähitellen puolet kermasta.

3. Sekoita, kunnes kerma on sekoittunut karamelliin. Poista levyltä ja anna jäähtyä hetki.

4. Kaada lämmin karamellikermasekoitus suklaakulhoon ja sekoita, kunnes aineet ovat sekoittuneet.

5. Laita jääkaappiin, kunnes seos on jäähtynyt kokonaan.

6. Vispaa loput kermat vaahdoksi ja laita sekin jääkaappiin odottamaan.

Temperoitu suklaalevy

1. Laita pellille silikoninen alusta tai leivinpaperi.

2. Temperoi suklaa: lämmitä 2/3 suklaasta teräskulhossa kiehuvan veden päällä varovasti, kunnes suklaan lämpötila on 48 astetta. Poista lämmöltä, lisää loppu suklaa ja sekoita, kunnes seoksen lämpötila on laskenut 29 asteeseen. Tuo takaisin lämmölle ja lämmitä 32 asteeseen.

3. Levitä temperoitu suklaamassa pellille palettiveitsellä 1-2 mm paksuiseksi kerrokseksi.

4. Laita pelti jääkaappiin, kunnes se on lähes asettunut ja leikkaa sitten siitä halkaisijaltaan 26 cm ympyrä. Laita sitten suklaan päälle toinen leivinpaperi ja pelti ja laita takaisin jääkaappiin, kunnes se on kokonaan jäähtynyt.

Kuuma suklaakastike

1. Tee tämä vasta kun kakku on koottu ja valmis tarjoiltavaksi.

2. Laita maito kattilaan ja lämmitä poreilevaksi. Poista lämmöltä. Laita suklaa pyrex- tai teräskulhoon ja kaada kuuma maito sekaan. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut ja sekoittunut maitoon. Siirrä pieneen (kupari)kattilaan tarjoilua varten.

Kakun kokoaminen ja tarjoilu

1. Laita kakkuvadille 26cm leveä reunus (esim irtopohjavuoan reunat). Laita kakkupohja pohjalle.

2. Laita suklaamoussea runsaasti kakkupohjalle. Levitä moussea ohuelti pohjan päälle ja reunoilta noin 5-8cm korkeaksi 1 cm ohueksi reunukseksi kakulle. Muiden kerrosten tulisi tulla moussen “sisään” siten, että reunoilta näkyy vain kakkupohja ja moussea

3. Laita seuraavaksi dacquoise-kiekko varovasti moussen päälle. Sen pitäisi sujahtaa moussereunojen keskelle. Paina varovasti ilma pois kiekon ja moussen välistä.

4. Laita seuraavaksi praliinikiekko dacquoise-kiekon päälle. Pursota ganache ohueksi kerrokseksi praliini-kiekon ulkolaidoille.

5. Yhdistä aiemmin säilötyt kermavaahto ja suklaa-karamellikerma ja vispaa kovaksi.

6. Lusikoi suklaa-karamellikermaa täyttämään loppu kakun sisus mousse-reunojen sisällä niin, että pinta on tasainen ja reunoilta näkyy vain moussea. Lusikoi sitten kakun keskiosasta kermaa pois noin 6cm levyiseltä alueelta 1-2 cm syväksi kuopaksi. Idea on, että päällä tulevalla suklaalevyllä ja päälle kaadettavalla suklaakastikkeella on tilaa sulaa kakun sisään.

7. Lämmitä muotin reunoja varovasti tohottimella ja irroita muotti varovasti kakusta.

8. Asettele temperoitu suklaakiekko varovasti kakun päälle.

9. Kun olet valmis tarjoilemaan kakun, varmista, että suklaakastike on kuumaa (50-60 astetta). Jos se on liian paksua (minulla oli), lisää siihen varovasti lämmintä maitoa.

10. Tarjoile kakku ja seuraa hämmentyneitä ilmeitä kun kaadat suklaakastikkeen kakun keskelle.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Sorsanpaistajan reality-päivä

Ruokablogeissa on viime viikkoina pyörinyt hauska blogi reality -haaste. Meistä ruokabloggaajistahan tulee blogiemme välityksellä välillä sellainen kuva, että elämämme on täydellistä, onnistumme aina kaikessa ja olemme muutenkin jonkinlaisia elitistejä. Siksipä bloggaamme yhden päivän aamusta iltaan täysin totuudenmukaisesti kaikki epäonnistumiset ja lounaspitsat raportoiden ja kuvat kännykkäkameralla räpsien. Tavallisia ihmisiähän tässä ollaan. Siispä tässä sorsanpaistajan perjantai 2.11. kaikkine kommelluksineen.

Aamulla herään 5:50 uunista leijuvaan yön yli hautuneen ruis-puolukkapuuron tuoksuun. Nousen sängystä pirteänä kuin peipponen ja menen keittämään aamulattet. Valitettavasti tänä aamuna on sen verran paljon puuhattavaa, että ei ole aikaa tavanomaisiin latte art -harjoituksiin. Sekoitan siis maitovaahdon kahviin ilman sen suurempia seremonioita. Kahvia nauttiessa KitchenAid pyöräyttää lähes huomaamatta sämpylätaikinan aamupalaa varten nousemaan.

Sitten onkin aika käydä herättämässä Hamlet (meillä on muuten koira, saa tykätä tai lukea blogia) aamulenkille. Pentu ei onneksi pitkää lenkkiä kaipaa, sillä tänään aamulla lähden juoksulenkin sijaan pyörälenkille Hakaniemen halliin ostamaan mahdollisimman tuoretta lohta lounassushia varten.

Pyörälenkin jälkeen sämpylät uuniin ja aamupala pöytään. Tuoretta sämpylää, ruis-puolukkapuuroa, ananas-kookospannacottaa, hedelmäsalaattia ja samppanjaa palan painikkeeksi. Aika perussetti. Sitten päivälliskarjalanpaisti uuniin hautumaan, lounassushien kasaaminen ja töihin, jonne saavun noin kahdeksalta.

Työpäivä sujuu koodiorjaillessa. Syön lounaan yhdeltätoista. En ole ikinä sietänyt työpaikkaruokalan “ruokaa”, tänään maistuu sen sijaan aamulla tehdyt sushit.

Iltapäivä töissä jatkuu kiireisenä ja työpäivä näyttää venyvän jälleen pitkäksi. Välillä rentodudun juomalla gaiwanissa haudutettua oolongia ja seuraamalla Hurtigrutenia kakkosnäytöltä. Rentouttaa mukavasti.

Kotimatkalla käyn tekemässä salitreenin ja saavun kotiin noin kuudelta. En hetkeäkään liian aikaisin, sillä juuri kotiin saavuttuani lähetti soittaa ja kertoo tuovansa tuotenäytettä. Hieman yllätyn, kun tuotenäyte osoittautuu kokonaiseksi luomukaritsaksi (onneksi paloina!), mutta ei siinä mitään, kaikenlaiseen sitä ruokabloggaajana on jo tottunut. Sen jälkeen, kun eräänä päivänä ovella odotti puoli kiloa tryffeleitä ja koulutettu tryffelipossu, olen osannut odottaa mitä tahansa. Pakastin alkaa kyllä näyttää aika täydeltä, seuraavaksi joku voisikin lähettää isomman arkkupakastimen.

Seuraavaksi rentoudun jatkamalla tutustumistani italialaiseen ruokakulttuuriin Il Cucchiaio d’Argenton parissa. Kyseinen kirjahan on italialaisen ruuan raamattu. Se on ollut myös monien ruokabloggaajien suosiossa englanninkielisen käännöksensä kautta. Itse pidän vähän noloina tuollaisia bloggaajia, joiden rima on niin matalalla, että lukevat käännöstekstiä, kun kielen kuitenkin opiskelee varsin pienellä vaivalla. Sitten vielä pitävät itseään foodieina!

Lukemisen ohella valmistan itseäni illan RSO:n konserttiin, jossa ohjelmassa on Sibeliuksen kolmas ja neljäs sinfonia sekä Ligetin viulukonsertto. Sibelius on toki liian populääriä makuuni, mutta Ligetin viulukonsertossa on kyllä yritystä. Siispä Ligeti soimaan, luonnollisesti vuoden 1994 levytyksenä, jonka johtaa Pierre Boulez ja solistina toimii Saschko Gawriloff, jolle konsertto on omistettu. Muut versiot ovat vähän kuin katsoisi dubattua elokuvaa. Erityisen nautittava on toisen osan alku, jossa yksinkertainen, sentimentaalinen viulumelodia vähitellen sulautuu orkesterin monimutkaiseen polyfoniseen kudokseen. Samalla osan alkua värittävä häivähdys tonaalisuudesta häviää. Osan alun melodiahan on koostettu vain c-sävelen yläsävelsarjasta. Yksityiskohta, jonka huomaa ensikuulemalta vain todellinen modernin musiikin ystävä.

Nautittuani konsertista vakiopaikaltani palaan kotiin ja nautin myöhäiseksi päivälliseksi aamusta saakka hautuneen karjalanpaistin. Kuva jäi valitettavasti ottamatta, kun pataruuista ei vaan saa hyviä kuvia, etenkään kännykkäkameralla. Rajansa reality-päivänäkin. Karjalanpaisti on juuri mainiota, helppoa ja nopeatekoista arkiruokaa. Kuka sitä jotain einesmaksalaatikkoa haluaisi syödä, kun karjalanpaisti valmistuu ihan yhtä helposti.

Illan ratoksi päätän tehdä vielä nopeasti suklaa-pähkinä-marenkikakun. Reality-teeman inspiroimana päätän jättää styroksilevyt komeroon ja kokeilla ihan oikeaa leipomista. No, kuvasta näette kuinka siinä sitten kävi.

Kakun valmistuttua kello onkin jo yksitoista ja on aika siirtyä yöunille. Iltalukemiseksi jatkan hieman Larousse gastronomiquen läpilukuprojektia, jossa olen päässyt jo m-kirjaimeen saakka. Hurjan mielenkiintoista ja antaa paljon hyviä vinkkejä siihen, mikä juuri nyt olisi parasta, ajankohtaisinta, ekologisinta ja trendikkäintä ruokaa blogattavaksi. Vähitellen kuitenkin väsymys voittaa ja on aika siirtyä seuraavaan päivään tyytyväisenä päivän aikaansaannoksiin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Farang

Päivän indeksi 84.

Ensimmäisen viikon pudotus oli huima, mutta nyt paino on pysytellyt suunnilleen samoissa lukemissa muutamia päiviä. Ei tässä sikäli mitään paniikkia, koska olen laihtunut puolessatoista viikossa suunnilleen sen verran kuin ajattelin laihtuvani kolmessa. En voi vieläkään sanoa tehneeni ruokavaliossa kovin merkittäviä muutoksia, joten tähän mennessä pudonnut paino lienee lähinnä nestettä. Heiaheian mukaan urheilin kyllä viime viikolla reilut 10 tuntia, joten ehkä silläkin on vaikutusta.

Laihdutuskuurin aikana tulee tietenkin monenlaisia mielitekoja ja lupasinkin itselleni jo Alian brunssin kunhan ensimmäinen kolmannes tavoitteesta on täytetty. Sitä odotellessa on hyvää aikaa muistella taannoista käyntiä Farangissa.

Me harrastamme todella vähän ravintoloita ja vielä vähemmän aasialaistyylisiä fine dining -ravintoloita, joten en oikein osaa kiinnittää Farangin tasoa millekään skaalalle. Sen voin kuitenkin todeta, että Farang oli kevyesti paras ravintola, jossa olen käynyt.

Vierailimme ravintolassa viiden hengen porukalla lauantaina illalla. Ruokasali on varsin suuri ja hälyinen, kuten monet muutkin ovat todenneet, ja aivan täynnä. Tämä ei kuitenkaan olennaisesti häirinnyt tunnelmaa, lukuunottamatta naapuripöydässä elämänsä hauskinta iltaa viettänyttä naista, joka nauroi erittäin kovalla äänellä, usein ja paljon.

Otimme sittemin jo listalta poistuneen Ao Nang -maistelumenun, johon sisältyi yhteensä hulppeat yhdeksän pientä annosta. En ole kovin tulisen ruuan ystävä, joten hieman jännitti miten kestän seitsemän annoksen chilimäärän ennen jälkiruokia. Chilikiintiö tulikin täyteen, mutta vasta viimeisen ruokalajin aikana.

Suosikkini olivat kaksi ensimmäistä alkupalaa, jotka oli hienosti rakennettu todella moniulotteisiksi makupommeiksi, kuten tarjoilija meille niitä kuvasi. Pääruuista paras oli joka paikassa valtavasti hehkutettu karamellisoitu possu, joka totta vieköön osoittautui hehkutuksen arvoiseksi. Pöydästämme kuului tätä syödessä lähinnä hörinää, maku oli niin taivaallinen. Heikommasta päästä taas oli hieman mitäänsanomaton tofu-annos, joskin sekin oli kyllä erinomaisesti valmistettu. Pidin erityisen paljon myöskin hola hola -jälkiruuasta, joskin muu pöytäseurue piti enemmän toisesta kakkuannoksesta.

Juomana toimi tällä kertaa olutprojektini inspiroimana olut, mikä olikin erittäin hyvä ja toimiva valinta Kaakkois-Aasialaisille mauille. Yksi seurueestamme otti myös suositusviinit menulle, eikä niissäkään ilmeisesti vikaa ollut. Tarjoilu oli läpi illan erittäin lämminhenkistä ja ystävällistä.

Alla vielä pokkariräpsäisyt annoksista.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Poronkäristys, toinen yritys

Päivän indeksi: 94.

Laihdutus on alkanut kivasti. Ei kuitenkaan siksi, että olisin muuttanut ruokavaliotani erityisemmin. Päinvastoin, viikonloppuna tuli syötyä kaapeista viimeisiä suklaita ja keksejä vähän turhankin nopeaan tahtiin. Sunnuntain vuoden ensimmäinen pitempi pyörälenkki ja maanantain hullunraskas sulkapallotreeni kuitenkin vei ainakin nestettä siihen tahtiin, että paino lähti laskemaan. Tosin sulkapallon jäljiltä olen vielä kaksi päivää myöhemminkin sen verran jumissa, että ehkä kokonaiskulutus olisi ollut suurempi, jos olisi ollut vähän kevyempi pallottelu maanantaina ja lisäksi jotain muuta eilen ja tänään.

Mutta asiaan. Petterin mukana tuli kolme settiä käristyslihaa, joista ensimmäisen bloggasin jo aikaa sitten. Kolmannen satsin tein suunnilleen ensimmäisen kierroksen mukaisesti juuri hiljakkoin, mutta toinen yritys on jäänyt bloggaamatta.

Halusin toisella kerralla jättää kaikki krumeluurit pois käristyksestä, ja kokeilla hyvin pelkistettyä linjaa. Siksi possukomponentti sai jäädä pois, ja mausteena käytin vain suolaa. Sen verran kuitenkin poikkesin aivan pelkistetyimmästä linjasta, että käytin nesteenä puoliksi vettä ja puoliksi stouttia, joka ensimmäisellä kerralla osoittautui vallan mainioksi käristysliemeksi.

En kuitenkaan pitänyt tästä yhtä paljon kuin ensimmäisestä yrityksestä. Pekoni tuo käristykseen mehevyyttä ja suolaa ei tarvitse laittaa niin paljon kun käristystä maustaa muullakin kuin suolalla. Nyt tämä maistui lähinnä suolaiselle, eikä oikeastaan poroltakaan niin vahvasti kuin voisi ajatella. Pekoni sopii siis käristykseen.

Lisäkkeeseen hain pientä variaatiota iänikuiseen (joskin mainioon) perunamuussiin maustamalla sitä persiljalla ja ruohosipulilla. Sopi hyvin pelkistetyn käristyksen kylkeen.

Poronkäristys

poron käristyslihaa
tummaa olutta, esim. stoutia
suolaa
voita paistamiseen

1. Ruskista käristysliha voissa.

2. Lisää haudutusnesteeksi puolet olutta, puolet vettä. Anna hautua vähintään 30min.

3. Mausta suolalla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Laihdutuskuuri, vol. 2


Piko laihduttaa

Blogini alkuhämärissä vuonna 2006 minulla oli laihdutuskuuri (kategorian viimeiset postaukset näyttävät vähän lähteneen lapasesta). Opin sen seurauksena laihduttamisen tärkeimmän säännön: mikään ei motivoi laihtumista niin kuin julkisen häpeän uhka, jos tavoitteet jäävät saavuttamatta. Nyt on talvikaudella taas paino päässyt sen verran lähtemään käsistä, että on aika aloittaa uusi kierros.

Viimeksi käytin mainiota tapaa ilmoittaa laihtumisen edistyminen indeksinä siten, että alkupaino on 100 ja tavoite 0. Indeksin laskin muutaman päivän punnitusten keskiarvona, jotta satunnaisvaihtelu pysyisi paremmin kurissa. Aion käyttää nyt samaa tapaa, kahdesta syystä: ensinnäkin indeksistä näkee suoraan näppärästi miten suuri osa laihtumistavoitteesta on saavutettu. Toiseksi en oikeasti paina kovin paljoa, joten kenenkään ei tarvitse taivastella mitä syytä minun on laihduttaa.

Sen verran voin kuitenkin kiinnittää lukuja reaalimaailmaan, että laihdutustavoitteeni on jonkin verran suurempi kuin viimeksi ja tavoitepainoni samaa luokkaa kuin edellisellä kerralla lähtöpaino. Edellisen laihdutuskerran jälkeen olen alkanut harrastaa salilla käymistä, joten rasvan lisäksi kehoon on kertynyt myös lihaksia, joista ei ole tarvetta päästä eroon. Varsinaista aikatavoitetta minulla ei ole, mutta luulisin tavoitepainon saavuttamiseen menevän 3-4 kuukautta, kun viimeksi laihdutuskuurini kesti vajaa 2 kuukautta. Sinänsä ajalla ei ole väliä, kunhan suunta pysyy oikeana.

Mitään erityistä diettiä en ole vielä miettinyt. Uskoisin, että liikuntamääräni kesäkaudella sen verran suuri, että kun pahimmat ylilyönnit vältää ruokapuolella, painon pitäisi laskea suunnilleen itsestään. Etenkin kun epäonnistuessa uhkaa julkinen häpeätuomio.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone