Sorsanpaistaja

Kokemus poron sisäpaistista oli niin mainio, että päätimme mennä muidenkin paistien kanssa simppelillä linjalla. Kulmapaisti koki kohtalonsa samalla tavoin matalassa lämmössä roseksi paistettuna. Sitten laitoimme paksuja siivuja ylellisten poropatonkien täytteeksi. Kulmapaisti ei ollut laadultaan aivan yhtä huikean suussasulavaa kuin sisäpaisti: siinä oli joitain kovempia kalvoja, joita sisäpaistissa ei ollut käytännössä lainkaan.

Täytimme patongit poron lisäksi tomaatilla, salaatilla, sekä majoneesilla, johon oli sekoitettu pieneksi hakattua persiljaa, sinappia ja ehkä jotain muutakin saatoin sekaan heittää. Erinomaisen herkullista!

Poropatongit

Poron paistia
tomaattia
salaattia
majoneesia
sinappia
persiljaa

1. Paista paisti 100 asteessa haluamaasi kypsyyteen.

2. Sekoita sillävälin majoneesiin sinappia ja persiljaa ja anna maustua kunnes paisti on kypsä.

3. Täytä patonki herkuilla!

Petteriä on kevään mittaan tullut popsittua varsin tiheään. Noin kuukauden päästä pakastimen täyttää puolikas possu, joten sitä ennen pitäisi saada viimeisetkin osat syötyä. Arkistoihin on myös jäänyt kasa bloggaamattomia petteriruokia, esimerkiksi tämä simppeli porokeitto.

Keiton tein toisesta osasta lapaa, koska mielestäni paistin käyttäminen keittoon olisi aikamoista tuhlausta. Tässä pääsi myös hyödyntämään mukana tulleita poron keittoluita. Niistä tulikin mainio liemi keittoon, ja kun keittelin lapaa muutenkin varsin pitkään, oli lopputulos erittäin maukas. Keittolihana lapa oli melko neutraalin makuista, mutta selvästi lihaisamman tuntuista kuin naudan vastaavista osista keitettynä. Varsin mainiota keittoa siis.

Tämäkin resepti on poron mukana tulleesta reseptivihkosesta, joka on osoittautunut korvaamattomaksi avuksi, kun olen miettinyt mitä eri osista tekisi.

Oulan porokeitto

500 g poronlihaa: lapaa, paistia, kylkeä
500 g poron keittoluita
6 perunaa
2 sipulia
pala selleriä
persiljaa
valkosipulia
suolaa ja pippuria

1. Pilko lihat 2×2 cm paloiksi.

2. Laita luut ja lihat kattilaan sekä lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät.

3. Keitä lihoja hiljakseen sekä kuori pinnalle syntyvä vaahto pois.

4. Kuori ja pilko juurekset.

5. Kun lihat alkavat tuntua mureilta (etupään lihoja voi keitellä pitkään), lisää juurekset sekä loput mausteet.

6. Keitä vielä hetki, jotta juurekset kypsyvät.

Tämänkertainen ruokahaasteruoka kulki työnimellä “sammakonkutua ruisleivällä”. Valitettavasti lopputuotteen ulkonäkö ei ollut niin sammakonkutumainen kuin olin toivonut. Lisäksi sammakonkudussa on sellaiset mustat pisteet, joita en osannut tähän taikoa.

Kyseessä on siis simppeli alkupala. Kurkku ja juustohan ovat mainio kombinaatio. Tässä vain tuunataan vähän kurkkukomponentin ulkonäköä. Tarvitset ruisnappeja (itse käytin saaristolaisruisleipää), voita, hyvää cheddar-juustoa (tai muuta himoitsemaasi juustoa) sekä kurkkukaviaaria. Kurkkukaviaari valmistuu täsmälleen kuten porkkanakaviaarikin, ohje alla. Kurkun blendaamisen jälkeen kannattaa kurkkumehun ehkä antaa vetäytyä jonkin aikaa. Omani oli hieman saanut ilmaa sekaansa, eikä kuulista tullut siksi niin tyylikkään näköisiä kuin porkkanasta. Koristelin annoksen vielä persiljanlehdellä.

Kurkkukaviaari

Perusliemi:
1 keskikokoinen kurkku
1 tl valkoista Melatin-hyytelöintiainetta

Kalsium-kylpy:
2 dl vettä
1/2 tablettia kalsium-porettablettia.

1. (Kuori kurkku.) Ajele kurkku mehuksi esimerkiksi blenderillä. Kaada mehu kulhoon siivilän läpi, jotta kurkkumössö olisi mahdollisimman mehumaista. Mittaa hyytelöintiaine sekaan ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla mehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Ensimmäinen seikkailuni poron arvo-osiin oli sisäpaisti, jonka halusin valmistaa ihan perinteisenä paistina uunissa. Vähän jännitti kuivahtaako paisti käsiin, kun sen koko ei ollut aivan valtavan suuri ja poro tunnetusti vähärasvaista. Otin kuitenkin varman päälle, ja kypsensin sen erittäin miedolla lämmöllä (vähän reilu 100 astetta) 60 asteeseen, jolloin liha oli tasaisen punertava, kuten kuvastakin näkyy, ja erittäin mehukas. Ei siis huolta kuivumisesta. Paistamisen jälkeen annoin lihan vetäytyä foliossa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Ennen uunikäsittelyä sidoin lihan hieman neliömäisempään muotoon puuvillalangalla, jotta se olisi hieman paksumpi uunissa ja ruskistin pintaan raidat parilapannulla kuumassa lämmössä. Mausteena käytin vain suolaa ja hyppysellisen pippuria.

Paistin kaveriksi tein perunamuusia ja coleslaw-salaattia sekä petterin mukana tullutta porokastiketta, jolle en oikeastaan tehnyt muuta kuin lämmitin ja lisäsin hieman kermaa. Varsin mainiota tavaraa tuokin.

Sisäpaisti osoittautui ehdottomasti parhaaksi porokokemukseksi tähän mennessä. Liha oli lähes suussasulavan mureaa ja mehukasta. Juuri sellaista kuin hyvän lihan pitääkin olla.

Ei, yllä olevassa kuvassa ei ole pissaa ja kakkaa kahvikupissa, vaan osoitus suklaankäsittelytaidoistani ja molekyylimenumme jälkiruoka. Suklaa ja oliiviöljy oli hauska ja kysymysmerkkejä vieraiden kasvoille nostattanut yhdistelmä ja mikä parasta, maistui oikeasti hyvältä. Noiden papanoiden jälkeen lapioimme vielä useita annoksia sekoitusta, kun olin tehnyt tupla-annoksen ja suklaata todellakin oli riittävästi neljälle…

Reseptin löysin Molecular recipes -sivustolta. Flavor pairingissa, tai food pairingissa (mikä olisi oikea suomennos?) ideana on, että yhdistetään ennakkoluulottomasti raaka-aineita, joilla on jokin yhteinen makukomponentti. Näin löydetään ihan uusia yhdistelmiä, jotka toimivat enemmän tai vähemmän hyvin yhteen. Tämä on ehkä se osa molekyylikokkausta, jota on hauska kokeilla jatkossakin. Sen verran hyvä maku jäi tästä jälkiruuasta.

Suklaacremeux, suolaa ja oliiviöljyä

1 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
3 keltuaista
5 rkl sokeria
150 g tummaa suklaata raastettuna

lisäksi:
oliiviöljyä
suolaa

1. Lämmitä kerma, maito ja puolet sokerista kiehuvaksi pienessä kattilassa. Seoksen lämmetessä vispaa keltuaiset ja loput sokerit vaahdoksi niin, ettei vaahtoon jää sokeri- tai keltuaispaakkuja.

2. Kaada neljännes kiehuvasta maitoseoksesta keltuaisvaahtoon samalla rivakasti vispaten. Kaada tämän jälkeen sekoitus takaisin kattilaan ja lämmitä matalalla lämmöllä 81 asteeseen jatkuvasti sekoittaen. Kaada pois kattilasta, jotta kypsymisprosessi pysähtyy.

3. Lisää suklaaraaste seokseen ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin yöksi tai ainakin 12 tunniksi ennen tarjoilua.

4. Tee suklaasta kaksi palloa per annos. Kaada oliiviöljyä suklaan ympärille, mutta älä päälle. Ripottele lisäksi merisuolahiutaleita suklaapalloille. Nauti.

Pääruuaksi halusin kokeilla vastaavalla kattila+uuni-menetelmällä kuin munankin kanssa sous vide -kokkausta jollain lihankappaleella. Painelin stockan herkun lihatiskille, mistä sain kätevästi pari isoa ulkofilepihviä vakuumipakattuina, kun vakumointikonetta ei kotoa löydy.

Sousvide.fi:stä löytyy mainiot ja syvälliset ohjeet sous vide -kypsennykseen. Periaatteessa homma on aika simppeliä. Valitaan haluttu kypsyys, lämmitetään vesi siihen lämpötilaan ja annetaan lihan kypsyä. Aika ei ole kovin tarkkaa, koska lihahan ei kypsy yli veden lämpötilan. Itse pidin paksuhkoja ulkofilepihvejä 60 asteen lämmössä (medium) pari tuntia.

Viimeistelyvaiheessa pääsinkin ihan uudelle levelille. Ruskistin lihan lopuksi nimittäin nopeasti kuumalla parilapannulla ja maustoin suolalla ja pippurilla, mutta koska liha oli sen jälkeen vielä valjun väristä, otin tohottimen kaapista ja ruskistin pintaa vähän lisää. Valitettavasti hiuslakkaa ei nyt ollut käsillä, joten tuunaaminen piti lopettaa siihen.

Lopputulokseen en ollut kovin tyytyväinen, mutta toisaalta odotuksetkin olivat melkoisen korkealla. Liha ei ollut erityisen mureaa, joskin tasaisen medium läpi pihvin, ja vajaaksi jäänyt ruskistaminen söi makua. Toisaalta sous vide -kypsentäminen oli niin helppoa, että eiköhän tätä tule toistekin kokeiltua. Kypsennystapa pääsisi ehkä paremmin oikeuksiinsa vähän jänteikkäämmällä lihalla ja pidemmällä kypsennysajalla, tai sitten fileellä matalammassa lämpötilassa.

Lihan kaveriksi tein uunijuureksia (jos kaikki muu menisi pieleen, niin olisi ainakin jotain syötävää) sekä toista molekyylikomponenttia, eli porkkanakaviaaria. Koska en maustanut näitä mitenkään, oranssit pallerot eivät maistuneet juuri millekään, mutta nämä olivat silti se osa ateriasta, josta on saanut jälkikäteen kuulla eniten, joten pitänee laskea onnistumiseksi. Lisäksi näiden tekeminen oli todella helppoa. Alginaatti sekoitetaan porkkanamehuun ja kalsiumtabletti liotetaan veteen ja sitten vain tiputellaan pisaroita kylpyyn ja huuhdellaan muutaman minuutin kuluttua. Resepti on peräisin Anu Hopian mainiosta molekyyligastronomia-blogista.

Porkkanakaviaari

Perusliemi:
2 dl porkkanamehua
1 tl valkoista Melatin-hyytelöintiainetta

Kalsium-kylpy:
2 dl vettä
1/2 tablettia Calsium porettablettia.

1. Mittaa hyytelöintiaine porkkanamehuun ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla melatin-porkkanamehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Alkuruuan otin asetteluineen lähes suoraan mainiosta Hyvän maun rajalla -blogista, jossa molekyylikokkausta on harrastettu enemmänkin. 68 asteen kananmunan sijaan tein kuitenkin 65 asteen uppopaistetun keltuaisen, koska keltuaisen friteeraus kuulosti ajatuksenakin jo järjettömältä.

Kananmuna oli ainoa ruoka, jota kokeilin etukäteen saadakseni selvää, onko tarkan vesihaudelämpötilan ylläpito mahdollista ilman sen kummempia välineitä kuin kattila, uuni ja lämpömittari. Olinkin suorastaan yllättynyt, että 65 asteen lämpötilan ylläpito sujui ongelmitta, eikä uuniakaan tarvinnut olla säätämässä yhtenään. Käytin neljän litran teräskattilaa, jonka täytin vedellä ja lämmitin ensin liedellä 65 asteeseen. Tämän jälkeen lisäsin kananmunat kattilaan ja siirsin koko hoidon uuniin. Jos lämpötila uhkasi nousta, säädin uunia hieman pienemmälle, ja vastaavasti toisin päin lämpötilan laskiessa. Säätöjä ei tarvinnut tehdä tunnin keittoajan aikana kuin muutaman kerran. Mitä suurempi kattila, sitä helpompi veden lämpötila on pitää vakaana.

65 asteessa keittämisen juju on siinä, että kyseisessä lämpötilassa keltuainen hyytyy elastiseksi palloksi, mutta valkuainen pysyy vielä suhteellisen nestemäisenä. Valkuaisen kuoriminen keltuaispallon ympäriltä onnistuikin helposti ja paistoin ympyrämuottien avulla niistä valkuaisletut itse keltuaisten alle. Harjoituskierroksella friteerasin keltuaista hieman liian pitkään, ja se lähes pilasi vaivalla aikaansaadun hyytyneen, mutta mehevän koostumuksen. 30 sekunnin aikaa ei siis kannata ylittää.

Parmesaanispaghetti ei sitten mennyt aivan niin putkeen. Tarkoitus oli tehdä samanlaisia rusetteja kuin hyvän maun rajalla -blogissa, mutta muoviputkeni oli jotenkin huono (tai en vaan osannut), koska en saanut spaghettinauhaa irtoamaan putkesta muuten kuin väkivalloin ja putken pilkkomalla pieniksi paloiksi. Siksi spaghetti jäikin pieniksi tulitikuiksi komean rusetin sijaan. Tarkoitus oli lisäksi tehdä kirkastettua appelsiinimehua, mutta se ei onnistunut lainkaan. Ilmeisesti mittasin agar agarin määrän väärin.

Pekonin valmistin yksinkertaisesti kuivaamalla sitä uunissa matalahkossa lämmössä puolisentoista tuntia (ennen munien valmistusta).

Alkupala kokonaisuudessaan oli onnistunut, vaikka kolmesta molekyylikomponentista vain yksi onnistui täydellisesti ja yksi jäi kokonaan tarjoilusta pois: vieraiden leuat olivat pudota kun näkivät, mitä tarjolle tuotiin ja lisäksi keltuainen oli aidosti hyvän makuinen. Suosittelen kokeilemista.

Uppopaistettu 65 asteen keltuainen

5 kpl kananmunia
3/4 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
rypsiöljyä
2 dl leivänmurua tai korppujauhoja
sormisuolaa

1. Lämmitä vesi 65-asteiseksi.

2. Aseta viisi kananmunaa hauteeseen. Keitä tunnin ajan.

3. Valmista sillä aikaa leivänmuruja paahdetusta leivästä (leivinpaahtimella tai uunissa). Levitä ne lautaselle.

4. Yhdistä kulhossa jauhot, leivinjauhe ja suola.

5. Vispaa toisessa kulhossa jäljellejäänyt kananmuna.

6. Riko varovasti keitetyt kananmunat. Kuori vähän hyytynyt valkuainen ja ota talteen.

7. Pyörittele keltuaiset jauhoseoksessa, dippaa sitten kananmunaan ja lopuksi pyörittele leivänmuruissa.

8. Kaada öljyä kattilaan viiden sentin kerros.

9. Lämmitä 182-asteiseksi. Lämpötila ei saa nousta yli 188 asteen.

10. Uppopaista keltuaisia yksi kerrallaan noin 30 sekuntia. Älä ylipaista.

11. Ripottele päälle sormisuolaa ja tarjoa valkuaisista paistetun munan, uunissa kuivatun pekonin, parmesaanispaghetin ja ruohosipulin kera.

Parmesaanispaghetti

80 g parmesan-juustoa
1/2 dl vettä
3/4 tl agar-agaria (apteekista)
ohutta pvc-letkua
lääkeruisku

1. Paloittele juusto pienemmäksi.

2. Kiehauta vesi kattilassa ja sulata juusto sekaan.

3. Lisää agar-agar ja sekoita huolella. Keittele pari minuuttia. Voit varmistaa tasaisen lopputuloksen surauttamalla massan sauvasekaajalla hienoksi.

4. Ime massaa lääkeruiskuun.

5. Pruuttaa sitten massaa letkuun. Letkua voit löytää apteekista tai akvaarioliikkeestä.

6. Upota letku kylmään veteen. Massa hyytyy nopeasti.

7. Käytä tyhjää lääkeruiskua painetyökaluna pruuttaamaan hyytynyt spagetti ulos letkusta.

Posted: 21 Mar, 2012 By: cele | [3] Comments
Categories: Kasvikset
Tags: kananmuna, molekyylikeittiö  

Yllä olevalla kuvalla herättelin tulevien vieraiden ruokahalua eräänä lauantaiaamuna pari tuntia ennen h-hetkeä. Meille on viimeisen vuoden aikana kehkeytynyt tapa valmistaa vuorotellen sovitun teeman mukainen ateria. Ensimmäisen kierroksen teema oli roskaruoka, joten söimme pitsaa, hampurilaisia ja kebabia, mutta toiselle kierrokselle halusimme jotain erilaista, joten teemaksi valittiin gourmet.

Mietiskelin sitten aikani (puolisen vuotta, tarkalleen) mitä ihmettä teemasta saisi aikaiseksi, kun nyprääminen ja pienet söpöt annokset eivät varsinaisesti ole vahvin lajini. Päädyin lopulta molekyylimenuun, koska viime aikoina muutamissa blogeissa on ollut aiheesta postauksia, joiden perusteella näytti siltä, että jonkinlainen vau-efekti olisi saavutettavissa minunkin taidoillani. Ja tietenkin teemasta syntyisi sellaisia ruokia, joita ei ihan joka päivä tule kotona tehtyä.

Asetin vaatimukseksi, että kotitarvikkeilla on pärjättävä, joten sijoitukset sous videen, sifoniin tai muuhun vastaavaan molekyylikeittiössä usein käytettävään vermeeseen piti ohittaa. Ostin kuitenkin (vihdoin) kunnon digitaalisen lämpömittarin, jonka avulla erilaiset vesihaudekypsytykset tarkassa lämpötilassa onnistuivat vallan mainiosti ja mittarista on ollut huikeasti hyötyä kaikessa kokkailussa sen jälkeen. Muutaman kympin vehkeeksi hurjan hyödyllinen, eikä vie paljon tilaa muutenkin täysissä kaapeissa.

Molekyylimenuun sisältyi

Uppopaistettu 65 asteen keltuainen ja parmesaanispaghettia
Naudan ulkofilettä sous vide, porkkanakaviaaria ja uunijuureksia
Maitosuklaacremeux, oliiviöljyä ja suolaa

Reseptit lähipäivinä.

Hankin reilu vuosi sitten jostain alelaarista Hans Välimäen ja Vesa Parviaisen Parasta sokerista -jälkiruokakirjan. Kaupassa kirja vakuutti mielenkiintoisilla ja monipuolisilla resepteillään. Loppupuolen reseptit näyttivät toki siltä, ettei näitä varmastikaan koskaan saa kotioloissa tehtyä, mutta jo alkupuolen reseptit vaikuttivat hinnan väärtiltä.

Vuoden aikana olen tehnyt kirjasta yhtä sun toista, mutta tunnelmat ovat hieman kaksijakoiset. Kaikki mitä olen tehnyt, on maistunut erinomaisen herkulliselta. Kuitenkin kirjan ohjeet ovat sen verran ylimalkaisia ja joissain kohdin tuntuu, että ei ole ihan loppuun asti mietitty mitä ohjeistuksessa lukee, että melko usein reseptiä pitää kokeilla pari kertaa, ennen kuin lopputulos on kohdallaan.

Poron ossobucon jälkiruuaksi teimme kirjan reseptistä vadelma-sitruuna-marenkitortun, jossa oli tosin sellainen mielenkiintoinen piirre, ettei reseptissä mainita sitruunaa lainkaan. Joko olen jotenkin pihalla (mikä on täysin mahdollista) tai sitten se on vain jäänyt reseptistä pois. Lopputulos oli kuitenkin erinomainen herkullinen ja vadelmista tuli sen verran hapokkuutta, ettei sitruunaakaan jäänyt kaipaamaan. Italialaista marenkia tein ensimmäistä kertaa, ja jännitti aika pitkään jämähtääkö vaahto lainkaan. Lämpömittarin vihdoin laskettua riittävän matalaksi, tuloksena oli kuitenkin aivan mainio marenki. Ensi kerralla tajuan laittaa Kitchen Aidin huristamaan marenkia käsivatkaimen sijaan…

Vadelma-marenkitorttu

Pohja:
400g murotaikinaa

Täyte:
300 g tuoreita tai pakastevadelmia
3 rkl tomusokeria

Italianmarenki:
3,75 dl sokeria
1 dl vettä
7-8 munanvalkuaista

1. Asettele taikina irtopohjavuokaan. Paista muropohjaa 175-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia, kunnes se on kauniinruskea. (Paremman tuloksen saat, kun asetat pinnalle foliopalan ja kaadat kuivattuja herneitä folion päälle. Näin pohja pysyy tasaisena.)

2. Tee marenki: Keitä sokeri veden kanssa 121-asteiseksi. Vaahdota munanvalkuaisia hieman. Lisää sokerivesi ohuena nauhana valkuaisten joukkoon ja jatka vatkaamista samalla voimakkaasti sekoittaen, kunnes marenki on huoneenlämpöistä.

3. Asettele vadelmat muropojan päälle ja tomuta ne tomusokerilla.

4. Nostele marenki lusikalla tortun pinnalle ja gratinoi joko uunissa grillivastuksen alla tai kaasulampulla.

Potkan olisin mieluusti nähnyt porotilauksessa yhdessä kappaleessa, mutta kun se tuli kiekkoina, piti siitä tietenkin tehdä osso buccoa eli reikäluuta. Olen joskus kerran kokeillut tehdä osso buccoa naudasta, mutta alkuperäistä vasikkaa en ole kokeillut koskaan. Se nautakokeilukaan ei tainnut mitenkään erityisen hienosti mennä, koska siitä ei täältä löydy mitään todisteita.

Meillä liha meni osittain palasiksi haudutuksen aikana. Reseptissä käsketään leikata viillot kalvoon lihan käpristymisen estämiseksi, mutta taisin leikata vähän turhan ronskisti, kun kalvo ei enää sitonut lihaa kiekkoon. Muutoin toteutus oli juuri niin helppo kuin pataruualta odottaakin. Resepti kunnioitti myös hyvin raaka-aineen omaa makua.

Lisäkkeeksi suositeltiin metsäsienirisottoa, mutta koska sienikausi ei juuri nyt ole ihan parhaimmillaan, teimme sen sijaan perinteistä osso buccon lisäkettä, eli milanolaista risottoa, tämän reseptin mukaan ja se toimikin oikein mainiosti.

Osso bucco porosta

poron potkakiekkoja
4 tomaattia
1 porkkana
1 rkl tomaattipyreetä
1/2 valkosipuli
1 pieni pasternakka
1 pieni pala selleriä
3 laakerinlehteä
5 timjaminoksaa
1/2 nippua lehtipersiljaa
2 litraa vettä
suolaa ja pippuria

1. Lämmitä uuni 150-asteiseksi. Tee viilto kunkin potkakiekon ulkoreunassa olevaan kalvoon, jottei potka kypsennettäessä käpristy kupiksi.

2. Kuori ja pilko kasvikset paloiksi.

3. Kuumenna kattila ja kuullota kasviksia ja tomaattipyreetä tilkassa öljyä.

4. Lisää vesi sekä mausteet. Keitä lientä, kunnes siitä on noin puolet jäljellä.

5. Asettele potkakiekot uunivuokaan ja kaada kuuma liemi päälle.

6. Peitä vuoka foliolla ja hauduta uunissa potkat kypsiksi noin 3 tuntia.