Ruokablogeissa on viime viikkoina pyörinyt hauska blogi reality -haaste. Meistä ruokabloggaajistahan tulee blogiemme välityksellä välillä sellainen kuva, että elämämme on täydellistä, onnistumme aina kaikessa ja olemme muutenkin jonkinlaisia elitistejä. Siksipä bloggaamme yhden päivän aamusta iltaan täysin totuudenmukaisesti kaikki epäonnistumiset ja lounaspitsat raportoiden ja kuvat kännykkäkameralla räpsien. Tavallisia ihmisiähän tässä ollaan. Siispä tässä sorsanpaistajan perjantai 2.11. kaikkine kommelluksineen.

Aamulla herään 5:50 uunista leijuvaan yön yli hautuneen ruis-puolukkapuuron tuoksuun. Nousen sängystä pirteänä kuin peipponen ja menen keittämään aamulattet. Valitettavasti tänä aamuna on sen verran paljon puuhattavaa, että ei ole aikaa tavanomaisiin latte art -harjoituksiin. Sekoitan siis maitovaahdon kahviin ilman sen suurempia seremonioita. Kahvia nauttiessa KitchenAid pyöräyttää lähes huomaamatta sämpylätaikinan aamupalaa varten nousemaan.

Sitten onkin aika käydä herättämässä Hamlet (meillä on muuten koira, saa tykätä tai lukea blogia) aamulenkille. Pentu ei onneksi pitkää lenkkiä kaipaa, sillä tänään aamulla lähden juoksulenkin sijaan pyörälenkille Hakaniemen halliin ostamaan mahdollisimman tuoretta lohta lounassushia varten.

Pyörälenkin jälkeen sämpylät uuniin ja aamupala pöytään. Tuoretta sämpylää, ruis-puolukkapuuroa, ananas-kookospannacottaa, hedelmäsalaattia ja samppanjaa palan painikkeeksi. Aika perussetti. Sitten päivälliskarjalanpaisti uuniin hautumaan, lounassushien kasaaminen ja töihin, jonne saavun noin kahdeksalta.

Työpäivä sujuu koodiorjaillessa. Syön lounaan yhdeltätoista. En ole ikinä sietänyt työpaikkaruokalan “ruokaa”, tänään maistuu sen sijaan aamulla tehdyt sushit.

Iltapäivä töissä jatkuu kiireisenä ja työpäivä näyttää venyvän jälleen pitkäksi. Välillä rentodudun juomalla gaiwanissa haudutettua oolongia ja seuraamalla Hurtigrutenia kakkosnäytöltä. Rentouttaa mukavasti.

Kotimatkalla käyn tekemässä salitreenin ja saavun kotiin noin kuudelta. En hetkeäkään liian aikaisin, sillä juuri kotiin saavuttuani lähetti soittaa ja kertoo tuovansa tuotenäytettä. Hieman yllätyn, kun tuotenäyte osoittautuu kokonaiseksi luomukaritsaksi (onneksi paloina!), mutta ei siinä mitään, kaikenlaiseen sitä ruokabloggaajana on jo tottunut. Sen jälkeen, kun eräänä päivänä ovella odotti puoli kiloa tryffeleitä ja koulutettu tryffelipossu, olen osannut odottaa mitä tahansa. Pakastin alkaa kyllä näyttää aika täydeltä, seuraavaksi joku voisikin lähettää isomman arkkupakastimen.

Seuraavaksi rentoudun jatkamalla tutustumistani italialaiseen ruokakulttuuriin Il Cucchiaio d’Argenton parissa. Kyseinen kirjahan on italialaisen ruuan raamattu. Se on ollut myös monien ruokabloggaajien suosiossa englanninkielisen käännöksensä kautta. Itse pidän vähän noloina tuollaisia bloggaajia, joiden rima on niin matalalla, että lukevat käännöstekstiä, kun kielen kuitenkin opiskelee varsin pienellä vaivalla. Sitten vielä pitävät itseään foodieina!

Lukemisen ohella valmistan itseäni illan RSO:n konserttiin, jossa ohjelmassa on Sibeliuksen kolmas ja neljäs sinfonia sekä Ligetin viulukonsertto. Sibelius on toki liian populääriä makuuni, mutta Ligetin viulukonsertossa on kyllä yritystä. Siispä Ligeti soimaan, luonnollisesti vuoden 1994 levytyksenä, jonka johtaa Pierre Boulez ja solistina toimii Saschko Gawriloff, jolle konsertto on omistettu. Muut versiot ovat vähän kuin katsoisi dubattua elokuvaa. Erityisen nautittava on toisen osan alku, jossa yksinkertainen, sentimentaalinen viulumelodia vähitellen sulautuu orkesterin monimutkaiseen polyfoniseen kudokseen. Samalla osan alkua värittävä häivähdys tonaalisuudesta häviää. Osan alun melodiahan on koostettu vain c-sävelen yläsävelsarjasta. Yksityiskohta, jonka huomaa ensikuulemalta vain todellinen modernin musiikin ystävä.

Nautittuani konsertista vakiopaikaltani palaan kotiin ja nautin myöhäiseksi päivälliseksi aamusta saakka hautuneen karjalanpaistin. Kuva jäi valitettavasti ottamatta, kun pataruuista ei vaan saa hyviä kuvia, etenkään kännykkäkameralla. Rajansa reality-päivänäkin. Karjalanpaisti on juuri mainiota, helppoa ja nopeatekoista arkiruokaa. Kuka sitä jotain einesmaksalaatikkoa haluaisi syödä, kun karjalanpaisti valmistuu ihan yhtä helposti.

Illan ratoksi päätän tehdä vielä nopeasti suklaa-pähkinä-marenkikakun. Reality-teeman inspiroimana päätän jättää styroksilevyt komeroon ja kokeilla ihan oikeaa leipomista. No, kuvasta näette kuinka siinä sitten kävi.

Kakun valmistuttua kello onkin jo yksitoista ja on aika siirtyä yöunille. Iltalukemiseksi jatkan hieman Larousse gastronomiquen läpilukuprojektia, jossa olen päässyt jo m-kirjaimeen saakka. Hurjan mielenkiintoista ja antaa paljon hyviä vinkkejä siihen, mikä juuri nyt olisi parasta, ajankohtaisinta, ekologisinta ja trendikkäintä ruokaa blogattavaksi. Vähitellen kuitenkin väsymys voittaa ja on aika siirtyä seuraavaan päivään tyytyväisenä päivän aikaansaannoksiin.

Päivän indeksi 84.

Ensimmäisen viikon pudotus oli huima, mutta nyt paino on pysytellyt suunnilleen samoissa lukemissa muutamia päiviä. Ei tässä sikäli mitään paniikkia, koska olen laihtunut puolessatoista viikossa suunnilleen sen verran kuin ajattelin laihtuvani kolmessa. En voi vieläkään sanoa tehneeni ruokavaliossa kovin merkittäviä muutoksia, joten tähän mennessä pudonnut paino lienee lähinnä nestettä. Heiaheian mukaan urheilin kyllä viime viikolla reilut 10 tuntia, joten ehkä silläkin on vaikutusta.

Laihdutuskuurin aikana tulee tietenkin monenlaisia mielitekoja ja lupasinkin itselleni jo Alian brunssin kunhan ensimmäinen kolmannes tavoitteesta on täytetty. Sitä odotellessa on hyvää aikaa muistella taannoista käyntiä Farangissa.

Me harrastamme todella vähän ravintoloita ja vielä vähemmän aasialaistyylisiä fine dining -ravintoloita, joten en oikein osaa kiinnittää Farangin tasoa millekään skaalalle. Sen voin kuitenkin todeta, että Farang oli kevyesti paras ravintola, jossa olen käynyt.

Vierailimme ravintolassa viiden hengen porukalla lauantaina illalla. Ruokasali on varsin suuri ja hälyinen, kuten monet muutkin ovat todenneet, ja aivan täynnä. Tämä ei kuitenkaan olennaisesti häirinnyt tunnelmaa, lukuunottamatta naapuripöydässä elämänsä hauskinta iltaa viettänyttä naista, joka nauroi erittäin kovalla äänellä, usein ja paljon.

Otimme sittemin jo listalta poistuneen Ao Nang -maistelumenun, johon sisältyi yhteensä hulppeat yhdeksän pientä annosta. En ole kovin tulisen ruuan ystävä, joten hieman jännitti miten kestän seitsemän annoksen chilimäärän ennen jälkiruokia. Chilikiintiö tulikin täyteen, mutta vasta viimeisen ruokalajin aikana.

Suosikkini olivat kaksi ensimmäistä alkupalaa, jotka oli hienosti rakennettu todella moniulotteisiksi makupommeiksi, kuten tarjoilija meille niitä kuvasi. Pääruuista paras oli joka paikassa valtavasti hehkutettu karamellisoitu possu, joka totta vieköön osoittautui hehkutuksen arvoiseksi. Pöydästämme kuului tätä syödessä lähinnä hörinää, maku oli niin taivaallinen. Heikommasta päästä taas oli hieman mitäänsanomaton tofu-annos, joskin sekin oli kyllä erinomaisesti valmistettu. Pidin erityisen paljon myöskin hola hola -jälkiruuasta, joskin muu pöytäseurue piti enemmän toisesta kakkuannoksesta.

Juomana toimi tällä kertaa olutprojektini inspiroimana olut, mikä olikin erittäin hyvä ja toimiva valinta Kaakkois-Aasialaisille mauille. Yksi seurueestamme otti myös suositusviinit menulle, eikä niissäkään ilmeisesti vikaa ollut. Tarjoilu oli läpi illan erittäin lämminhenkistä ja ystävällistä.

Alla vielä pokkariräpsäisyt annoksista.

Päivän indeksi: 94.

Laihdutus on alkanut kivasti. Ei kuitenkaan siksi, että olisin muuttanut ruokavaliotani erityisemmin. Päinvastoin, viikonloppuna tuli syötyä kaapeista viimeisiä suklaita ja keksejä vähän turhankin nopeaan tahtiin. Sunnuntain vuoden ensimmäinen pitempi pyörälenkki ja maanantain hullunraskas sulkapallotreeni kuitenkin vei ainakin nestettä siihen tahtiin, että paino lähti laskemaan. Tosin sulkapallon jäljiltä olen vielä kaksi päivää myöhemminkin sen verran jumissa, että ehkä kokonaiskulutus olisi ollut suurempi, jos olisi ollut vähän kevyempi pallottelu maanantaina ja lisäksi jotain muuta eilen ja tänään.

Mutta asiaan. Petterin mukana tuli kolme settiä käristyslihaa, joista ensimmäisen bloggasin jo aikaa sitten. Kolmannen satsin tein suunnilleen ensimmäisen kierroksen mukaisesti juuri hiljakkoin, mutta toinen yritys on jäänyt bloggaamatta.

Halusin toisella kerralla jättää kaikki krumeluurit pois käristyksestä, ja kokeilla hyvin pelkistettyä linjaa. Siksi possukomponentti sai jäädä pois, ja mausteena käytin vain suolaa. Sen verran kuitenkin poikkesin aivan pelkistetyimmästä linjasta, että käytin nesteenä puoliksi vettä ja puoliksi stouttia, joka ensimmäisellä kerralla osoittautui vallan mainioksi käristysliemeksi.

En kuitenkaan pitänyt tästä yhtä paljon kuin ensimmäisestä yrityksestä. Pekoni tuo käristykseen mehevyyttä ja suolaa ei tarvitse laittaa niin paljon kun käristystä maustaa muullakin kuin suolalla. Nyt tämä maistui lähinnä suolaiselle, eikä oikeastaan poroltakaan niin vahvasti kuin voisi ajatella. Pekoni sopii siis käristykseen.

Lisäkkeeseen hain pientä variaatiota iänikuiseen (joskin mainioon) perunamuussiin maustamalla sitä persiljalla ja ruohosipulilla. Sopi hyvin pelkistetyn käristyksen kylkeen.

Poronkäristys

poron käristyslihaa
tummaa olutta, esim. stoutia
suolaa
voita paistamiseen

1. Ruskista käristysliha voissa.

2. Lisää haudutusnesteeksi puolet olutta, puolet vettä. Anna hautua vähintään 30min.

3. Mausta suolalla.


Piko laihduttaa

Blogini alkuhämärissä vuonna 2006 minulla oli laihdutuskuuri (kategorian viimeiset postaukset näyttävät vähän lähteneen lapasesta). Opin sen seurauksena laihduttamisen tärkeimmän säännön: mikään ei motivoi laihtumista niin kuin julkisen häpeän uhka, jos tavoitteet jäävät saavuttamatta. Nyt on talvikaudella taas paino päässyt sen verran lähtemään käsistä, että on aika aloittaa uusi kierros.

Viimeksi käytin mainiota tapaa ilmoittaa laihtumisen edistyminen indeksinä siten, että alkupaino on 100 ja tavoite 0. Indeksin laskin muutaman päivän punnitusten keskiarvona, jotta satunnaisvaihtelu pysyisi paremmin kurissa. Aion käyttää nyt samaa tapaa, kahdesta syystä: ensinnäkin indeksistä näkee suoraan näppärästi miten suuri osa laihtumistavoitteesta on saavutettu. Toiseksi en oikeasti paina kovin paljoa, joten kenenkään ei tarvitse taivastella mitä syytä minun on laihduttaa.

Sen verran voin kuitenkin kiinnittää lukuja reaalimaailmaan, että laihdutustavoitteeni on jonkin verran suurempi kuin viimeksi ja tavoitepainoni samaa luokkaa kuin edellisellä kerralla lähtöpaino. Edellisen laihdutuskerran jälkeen olen alkanut harrastaa salilla käymistä, joten rasvan lisäksi kehoon on kertynyt myös lihaksia, joista ei ole tarvetta päästä eroon. Varsinaista aikatavoitetta minulla ei ole, mutta luulisin tavoitepainon saavuttamiseen menevän 3-4 kuukautta, kun viimeksi laihdutuskuurini kesti vajaa 2 kuukautta. Sinänsä ajalla ei ole väliä, kunhan suunta pysyy oikeana.

Mitään erityistä diettiä en ole vielä miettinyt. Uskoisin, että liikuntamääräni kesäkaudella sen verran suuri, että kun pahimmat ylilyönnit vältää ruokapuolella, painon pitäisi laskea suunnilleen itsestään. Etenkin kun epäonnistuessa uhkaa julkinen häpeätuomio.

Kokemus poron sisäpaistista oli niin mainio, että päätimme mennä muidenkin paistien kanssa simppelillä linjalla. Kulmapaisti koki kohtalonsa samalla tavoin matalassa lämmössä roseksi paistettuna. Sitten laitoimme paksuja siivuja ylellisten poropatonkien täytteeksi. Kulmapaisti ei ollut laadultaan aivan yhtä huikean suussasulavaa kuin sisäpaisti: siinä oli joitain kovempia kalvoja, joita sisäpaistissa ei ollut käytännössä lainkaan.

Täytimme patongit poron lisäksi tomaatilla, salaatilla, sekä majoneesilla, johon oli sekoitettu pieneksi hakattua persiljaa, sinappia ja ehkä jotain muutakin saatoin sekaan heittää. Erinomaisen herkullista!

Poropatongit

Poron paistia
tomaattia
salaattia
majoneesia
sinappia
persiljaa

1. Paista paisti 100 asteessa haluamaasi kypsyyteen.

2. Sekoita sillävälin majoneesiin sinappia ja persiljaa ja anna maustua kunnes paisti on kypsä.

3. Täytä patonki herkuilla!

Petteriä on kevään mittaan tullut popsittua varsin tiheään. Noin kuukauden päästä pakastimen täyttää puolikas possu, joten sitä ennen pitäisi saada viimeisetkin osat syötyä. Arkistoihin on myös jäänyt kasa bloggaamattomia petteriruokia, esimerkiksi tämä simppeli porokeitto.

Keiton tein toisesta osasta lapaa, koska mielestäni paistin käyttäminen keittoon olisi aikamoista tuhlausta. Tässä pääsi myös hyödyntämään mukana tulleita poron keittoluita. Niistä tulikin mainio liemi keittoon, ja kun keittelin lapaa muutenkin varsin pitkään, oli lopputulos erittäin maukas. Keittolihana lapa oli melko neutraalin makuista, mutta selvästi lihaisamman tuntuista kuin naudan vastaavista osista keitettynä. Varsin mainiota keittoa siis.

Tämäkin resepti on poron mukana tulleesta reseptivihkosesta, joka on osoittautunut korvaamattomaksi avuksi, kun olen miettinyt mitä eri osista tekisi.

Oulan porokeitto

500 g poronlihaa: lapaa, paistia, kylkeä
500 g poron keittoluita
6 perunaa
2 sipulia
pala selleriä
persiljaa
valkosipulia
suolaa ja pippuria

1. Pilko lihat 2×2 cm paloiksi.

2. Laita luut ja lihat kattilaan sekä lisää kylmää vettä niin, että ne peittyvät.

3. Keitä lihoja hiljakseen sekä kuori pinnalle syntyvä vaahto pois.

4. Kuori ja pilko juurekset.

5. Kun lihat alkavat tuntua mureilta (etupään lihoja voi keitellä pitkään), lisää juurekset sekä loput mausteet.

6. Keitä vielä hetki, jotta juurekset kypsyvät.

Tämänkertainen ruokahaasteruoka kulki työnimellä “sammakonkutua ruisleivällä”. Valitettavasti lopputuotteen ulkonäkö ei ollut niin sammakonkutumainen kuin olin toivonut. Lisäksi sammakonkudussa on sellaiset mustat pisteet, joita en osannut tähän taikoa.

Kyseessä on siis simppeli alkupala. Kurkku ja juustohan ovat mainio kombinaatio. Tässä vain tuunataan vähän kurkkukomponentin ulkonäköä. Tarvitset ruisnappeja (itse käytin saaristolaisruisleipää), voita, hyvää cheddar-juustoa (tai muuta himoitsemaasi juustoa) sekä kurkkukaviaaria. Kurkkukaviaari valmistuu täsmälleen kuten porkkanakaviaarikin, ohje alla. Kurkun blendaamisen jälkeen kannattaa kurkkumehun ehkä antaa vetäytyä jonkin aikaa. Omani oli hieman saanut ilmaa sekaansa, eikä kuulista tullut siksi niin tyylikkään näköisiä kuin porkkanasta. Koristelin annoksen vielä persiljanlehdellä.

Kurkkukaviaari

Perusliemi:
1 keskikokoinen kurkku
1 tl valkoista Melatin-hyytelöintiainetta

Kalsium-kylpy:
2 dl vettä
1/2 tablettia kalsium-porettablettia.

1. (Kuori kurkku.) Ajele kurkku mehuksi esimerkiksi blenderillä. Kaada mehu kulhoon siivilän läpi, jotta kurkkumössö olisi mahdollisimman mehumaista. Mittaa hyytelöintiaine sekaan ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla mehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Ensimmäinen seikkailuni poron arvo-osiin oli sisäpaisti, jonka halusin valmistaa ihan perinteisenä paistina uunissa. Vähän jännitti kuivahtaako paisti käsiin, kun sen koko ei ollut aivan valtavan suuri ja poro tunnetusti vähärasvaista. Otin kuitenkin varman päälle, ja kypsensin sen erittäin miedolla lämmöllä (vähän reilu 100 astetta) 60 asteeseen, jolloin liha oli tasaisen punertava, kuten kuvastakin näkyy, ja erittäin mehukas. Ei siis huolta kuivumisesta. Paistamisen jälkeen annoin lihan vetäytyä foliossa puolisen tuntia ennen tarjoilua.

Ennen uunikäsittelyä sidoin lihan hieman neliömäisempään muotoon puuvillalangalla, jotta se olisi hieman paksumpi uunissa ja ruskistin pintaan raidat parilapannulla kuumassa lämmössä. Mausteena käytin vain suolaa ja hyppysellisen pippuria.

Paistin kaveriksi tein perunamuusia ja coleslaw-salaattia sekä petterin mukana tullutta porokastiketta, jolle en oikeastaan tehnyt muuta kuin lämmitin ja lisäsin hieman kermaa. Varsin mainiota tavaraa tuokin.

Sisäpaisti osoittautui ehdottomasti parhaaksi porokokemukseksi tähän mennessä. Liha oli lähes suussasulavan mureaa ja mehukasta. Juuri sellaista kuin hyvän lihan pitääkin olla.

Ei, yllä olevassa kuvassa ei ole pissaa ja kakkaa kahvikupissa, vaan osoitus suklaankäsittelytaidoistani ja molekyylimenumme jälkiruoka. Suklaa ja oliiviöljy oli hauska ja kysymysmerkkejä vieraiden kasvoille nostattanut yhdistelmä ja mikä parasta, maistui oikeasti hyvältä. Noiden papanoiden jälkeen lapioimme vielä useita annoksia sekoitusta, kun olin tehnyt tupla-annoksen ja suklaata todellakin oli riittävästi neljälle…

Reseptin löysin Molecular recipes -sivustolta. Flavor pairingissa, tai food pairingissa (mikä olisi oikea suomennos?) ideana on, että yhdistetään ennakkoluulottomasti raaka-aineita, joilla on jokin yhteinen makukomponentti. Näin löydetään ihan uusia yhdistelmiä, jotka toimivat enemmän tai vähemmän hyvin yhteen. Tämä on ehkä se osa molekyylikokkausta, jota on hauska kokeilla jatkossakin. Sen verran hyvä maku jäi tästä jälkiruuasta.

Suklaacremeux, suolaa ja oliiviöljyä

1 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
3 keltuaista
5 rkl sokeria
150 g tummaa suklaata raastettuna

lisäksi:
oliiviöljyä
suolaa

1. Lämmitä kerma, maito ja puolet sokerista kiehuvaksi pienessä kattilassa. Seoksen lämmetessä vispaa keltuaiset ja loput sokerit vaahdoksi niin, ettei vaahtoon jää sokeri- tai keltuaispaakkuja.

2. Kaada neljännes kiehuvasta maitoseoksesta keltuaisvaahtoon samalla rivakasti vispaten. Kaada tämän jälkeen sekoitus takaisin kattilaan ja lämmitä matalalla lämmöllä 81 asteeseen jatkuvasti sekoittaen. Kaada pois kattilasta, jotta kypsymisprosessi pysähtyy.

3. Lisää suklaaraaste seokseen ja sekoita tasaiseksi. Laita jääkaappiin yöksi tai ainakin 12 tunniksi ennen tarjoilua.

4. Tee suklaasta kaksi palloa per annos. Kaada oliiviöljyä suklaan ympärille, mutta älä päälle. Ripottele lisäksi merisuolahiutaleita suklaapalloille. Nauti.

Pääruuaksi halusin kokeilla vastaavalla kattila+uuni-menetelmällä kuin munankin kanssa sous vide -kokkausta jollain lihankappaleella. Painelin stockan herkun lihatiskille, mistä sain kätevästi pari isoa ulkofilepihviä vakuumipakattuina, kun vakumointikonetta ei kotoa löydy.

Sousvide.fi:stä löytyy mainiot ja syvälliset ohjeet sous vide -kypsennykseen. Periaatteessa homma on aika simppeliä. Valitaan haluttu kypsyys, lämmitetään vesi siihen lämpötilaan ja annetaan lihan kypsyä. Aika ei ole kovin tarkkaa, koska lihahan ei kypsy yli veden lämpötilan. Itse pidin paksuhkoja ulkofilepihvejä 60 asteen lämmössä (medium) pari tuntia.

Viimeistelyvaiheessa pääsinkin ihan uudelle levelille. Ruskistin lihan lopuksi nimittäin nopeasti kuumalla parilapannulla ja maustoin suolalla ja pippurilla, mutta koska liha oli sen jälkeen vielä valjun väristä, otin tohottimen kaapista ja ruskistin pintaa vähän lisää. Valitettavasti hiuslakkaa ei nyt ollut käsillä, joten tuunaaminen piti lopettaa siihen.

Lopputulokseen en ollut kovin tyytyväinen, mutta toisaalta odotuksetkin olivat melkoisen korkealla. Liha ei ollut erityisen mureaa, joskin tasaisen medium läpi pihvin, ja vajaaksi jäänyt ruskistaminen söi makua. Toisaalta sous vide -kypsentäminen oli niin helppoa, että eiköhän tätä tule toistekin kokeiltua. Kypsennystapa pääsisi ehkä paremmin oikeuksiinsa vähän jänteikkäämmällä lihalla ja pidemmällä kypsennysajalla, tai sitten fileellä matalammassa lämpötilassa.

Lihan kaveriksi tein uunijuureksia (jos kaikki muu menisi pieleen, niin olisi ainakin jotain syötävää) sekä toista molekyylikomponenttia, eli porkkanakaviaaria. Koska en maustanut näitä mitenkään, oranssit pallerot eivät maistuneet juuri millekään, mutta nämä olivat silti se osa ateriasta, josta on saanut jälkikäteen kuulla eniten, joten pitänee laskea onnistumiseksi. Lisäksi näiden tekeminen oli todella helppoa. Alginaatti sekoitetaan porkkanamehuun ja kalsiumtabletti liotetaan veteen ja sitten vain tiputellaan pisaroita kylpyyn ja huuhdellaan muutaman minuutin kuluttua. Resepti on peräisin Anu Hopian mainiosta molekyyligastronomia-blogista.

Porkkanakaviaari

Perusliemi:
2 dl porkkanamehua
1 tl valkoista Melatin-hyytelöintiainetta

Kalsium-kylpy:
2 dl vettä
1/2 tablettia Calsium porettablettia.

1. Mittaa hyytelöintiaine porkkanamehuun ja sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Vältä ilman sekoittamista joukkoon.

2. Anna seoksen tasaantua hetki (noin vartti), jotta hyytelöintiaine vettyy kunnolla.

3. Valmista kalsiumkylpy liottamalla poretabletti veteen.

4. Valmista kaviaaria tiputtelemalla melatin-porkkanamehuliuosta esimerkiksi lääkeruiskulla kalsiumkylpyyn. Anna kuulien olla kalsiumliuoksessa 2-5 minuuttia sen mukaan, kuinka paksun hyytelökuoren haluat saada aikaan.

5. Huuhtele kuulat nopeasti vedessä, jotta hyytelöityminen pysähtyy.

Related Posts with Thumbnails

Next Page »