Keittokirjahaaste: In Search of Perfection

In Search of Perfection

En suinkaan lopettanut ruokablogien lukemista pitkän bloggaustauon aikana. Yksi viime vuoden huikeista ruokablogikokemuksista oli seurata, kun Campasimpukassa väännettiin joulukuun lopussa melkoisissa höyryissä keittokirjahaasteen loppukiriä. Ajattelin, että olisihan se hienoa, jos itsellänikin olisi joskus jotain vastaavaa.

Siispä nyt kun tilaisuus on koittanut, aloitan oman keittokirjahaasteen: aion kokata kaikki reseptit Heston Blumenthalin kirjasta In Search of Perfection, jonka löysin jokin aika sitten Amazonista. (Käytettynä yhdellä pennillä!) Edellinen omistaja oli selvästikin hajusta päätellen säilyttänyt tätä mummonsa mökin ullakolla, mutta toivottavasti sorsakeittiössä kirja saisi uuden elämän.

Ihan hullu en sentään ole, kirjassa on vain kahdeksan reseptiä, joten haaste lienee jopa mahdollista saada toteutettua. Ihan helppoa ei hommasta ei kuitenkaan taida tulla, miehen tunnetuin annos on kuitenkin tämä. Kirja sisältää (lähinnä brittiläisiä) klassikkoruokia Hestonin uudelleentulkitsemana. Ideana on miettiä, miten kustakin ruuasta saisi tehtyä mahdollisimman täydellisen aikaa ja vaivaa (ja raaka-aineita) säästelemättä. Eiköhän näistä aineista saada jonkinlaista hupia aikaan!

Haasteruuat ovat (lisään linkit toteutusten myötä):

  1. Paistettu kana ja paistetut perunat
  2. Pizza
  3. Makkara ja muusia
  4. Pihvi
  5. Spaghetti bolognese
  6. Fish & Chips
  7. Schwarzwaldin kakku
  8. Siirappitorttu (treacle tart) ja jäätelöä
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *