Paistettua porsasta roomalaisittain

raaka1.jpg

Lähikaupassa oli tarjouksessa porsaanpaistia, joten siitä piti keksiä jotain väsättävää. Tämä Maailman ruokia – Italia -kirjasta löytynyt paistetun porsaan ohje oli erittäin maukas, mutta helppotekoinen. Vain pihvien maustumiseen meni enemmälti aikaa. Muutoin valmistelut ja paistaminen on tehty alta aikayksikön.

pannulla2.jpg

Paistettua porsasta roomalaisittain

450 g porsaanpaistia
2-3 hienoksi pilkottua valkosipulinkynttä
175 g valutettua mozzarellaa
suolaa ja pippuria
12 prosciuttoviipaletta
12 tuoretta salvianlehteä
55 g voita

1. Leikkaa lihasta pois näkyvä rasva ja viipaloi se poikkisyin 12:ksi noin 2½ cm paksuksi palaksi. Aseta lihapalat työpöydälle ja nuiji ne litteiksi lihanuijan tasaisella päällä tai kaulimella. Hiero pihveihin valkosipulia, laita lautaselle ja peitä tuorekelmulla. Pane viileään paikkaan ½-1 tunniksi.

2. Leikkaa mozzarella 12 viipaleeksi. Mausta pihvit maun mukaan suolalla ja pippurilla ja laita kunkin pihvin päälle juustoviipale. Pane päällimmäiseksi prosciuttoviipale kaksinkerroin. Laita vielä salvianlehti pihvien päälle ja kiinnitä ainekset cocktailtikulla.

3. Sulata voi isossa paksupohjaisessa paistinpannussa. Lisää pihvit tarvittaessa erissä ja paista 2-3 minuuttia kummaltakin puolelta, kunnes liha on kypsää ja juusto sulanut. Nosta pannusta reikälusikalla ja pidä läpimänä sillä aikaa, kun kypsennät loput pihvit.

4. Ota cocktailtikut pois ja heitä ne roskiin. Laita pihvit 4 lämmitetylle lautaselle, (koristele persiljalla ja sitruunaviipaleilla) ja tarjoile heti.

kypsa.jpg

Samaisesta lähikaupasta löytyi myös ruotsalaisia uusia perunoita, joten niitä oli ohjelmassa pihvien ohella. Tällä kertaa paistoaikakin osui aika nappiin. Pihvit olivat kypsiä, mutta silti yhä mehukkaita. Porsaan kanssa pitää olla aina varovainen, ettei paista liikaa, jolloin liha kuivuu. Edellisen kerran kun käytin ruuassa prosciuttoa, maku oli melkoisen outo, joten olen suhtautunut siihen sen jälkeen hieman epäluuloisesti. Koska kyseisestä mausta ei ollut jälkeäkään tässä ruuassa, se taisi johtua viimeksikin jostain muusta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

3 Responses

  1. Polkkapossu May 31, 2006 / 10:14 am

    Saltimbocca Romana on hyvin klassinen ruokalaji. Ilmakuivattua kinkkua, salviaa ja vasikkaa. Miksei toimisi myös tuolla tekemälläsi possulla. Mutta pääasia, että siinä on ilmakuivattua kinkkua. En muistanutkaan taas sen olemassaoloa – onneksi muistutit. Ai juu. Tehdäänhän tuo myös välillä broiskusta.

  2. cele May 31, 2006 / 10:17 am

    Kanaversiohan kuulostaisikin houkuttelevalta. Jäi vielä tarpeita sen verran yli eilisestä, että voisi ehkä kokeilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *