Dominionia ja raparperipiirakkaa


Kikille on kertynyt läänejä.

Viime viikkoina olen ehtinyt Dominionin pelaamisen ohella tehdä erilaisia raparperijuttuja. Aloitetaan Kädenväännön Pitkän kesäkuun blogimiitissä tarjoamasta mainiosta raparperipiirakasta. Tämä piirakka pyörähtää kädenkäänteessä ja lopputulos on varsin maukas. Meidän piirakkaan olisi tosin voinut laittaa vähän rohkeamminkin raparperia.

Raparperipiirakka

Murotaikina
100g voita
1dl sokeria
2,5dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte
10dl raparperiä (pilkottuna)
(+ 2rkl maissitärkkelystä, jos käytät pakasteraparperiä)
2dl ranskankermaa 28% rasvaa, eli semmoinen yksi purkki
1 kananmuna
1dl sokeria
2tl vaniljasokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Tee murotaikina. Mittaa kulhoon huoneenlämpöinen voi ja kuivat aineet. Nypi seos muruiksi, eli puristele seosta sormillasi, kunnes se on tasaista murua. Lisää muna ja sekoita taikina tasaiseksi. Voitele ja jauhota piirakkavuoka. Taputtele taikina jauhotetuin sormin vuoan pohjalle ja reunoille.
Jos käytät pakastettuja raparperipaloja, sekoita niiden joukkoon maissitärkkelys. Sekoita keskenään ranskankerma tai kermaviili, muna ja sokerit. Paista pohjaa ensin noin 5 minuuttia ilman täytettä. Levitä raparperit pohjalle ja kaada päälle ranskankermaseos. Paista piirakkaa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on saanut hieman väriä ja raparperit ovat pehmeitä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Liekitetyt letut

Nämä letut ovat pyörineet mielessäni siitä saakka, kun bongasin ne samasta Ruokasafari-jaksosta kuin hiljakkoin postaamani ulkofile-resepti. Valitettavasti valmistuksen reunaehdot, konjakki, cointreau ja sopiva tilaisuus, eivät yhdistyneet ennen kuin sunnuntaipäivällisellä. Hyvää kuitenkin kannatti odottaa, sillä voissa uittaminen ja liekitys tekivät kyllä letuille ihmeitä. Lisäksi ratkesi pitkään vaivannut pulma: miten ottaa letuista kelvollisia kuvia. Lisäämällä kuvaan liekit, tottakai!

Ranskalaiset appelsiinikrepit

8 annosta

250 g (n. 4 dl) jauhoja
0,5 l maitoa
3 munaa
50 g (reilu 1/2 dl) sokeria
hyppysellinen suolaa
40 ml Cointreau-appelsiinilikööriä

liekitykseen
30 ml konjakkia
30 ml appelsiinilikööriä – Grand Marnieria, Cointreauta tai Curaçaoa
15 g sokeria
suzette-voita

1. Sekoita jauhot, suola ja sokeri kulhossa. Muotoile jauhon keskelle kuoppa. Riko kolme munaa kuoppaan ja sekoita ne jauhoihin vispilällä. Lisää hitaasti maito, sekoita hyvin tasaiseksi taikinaksi. Jätä lepäämään tunniksi ja lisää tilkkanen appelsiinilikööriä.

2. Sivele kreppipannu voilla ja kaada sille kauhallinen kreppitaikinaa. Kääntele pannua niin, että taikina leviää tasaiseksi. Paista kreppiä kunnes reunoista tulee kullankeltaiset, käännä ja paista toinenkin puoli.

Liekitys

3. Kuumenna pannu, lisää nokare Suzette-voita ja anna sen sulaa (mutta älä ruskista). Pane valmis kreppi pannulle, kääntele sitä voissa ja taittele neljään osaan, pane pannun reunalle odottamaan. Toista sama seuraavilla krepeillä.
Lopuksi kuumenna pannu, kaada kreppien päälle konjakki ja likööri ja sytytä varovasti tuleen. Ripottele sokeria liekkien päälle, sammuta ja tarjoile.

4. Jos syöjiä on paljon, jokainen annos kannattaa valmistaa erikseen.

Suzette-voi

Ainekset:
150 g pehmitettyä voita
150 g sokeria
puolen appelsiinin mehu
vähän sitruunan mehua
30 ml konjakkia
30 ml appelsiinilikööriä – Grand Marnieria, Cointreauta tai Curaçaoa

1. Yhdistä voi ja hienosokeri ja sekoita pehmeäksi. Lisää appelsiinin ja sitruunan mehut. Sekoita hyvin. Lisää lopuksi konjakki ja likööri. Säilytä jääkaapissa käyttöhetkeen saakka.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Mustikka-tuplasuolamuffinit

Blogitapaamiseen vein salaattiainesten lisäksi muffineita. Ne ovat mukavia leivonnaisia, koska niitä on helppo tehdä kerralla suuriakin määriä. Tärkeintä muffineita tehdessä on muistaa, että jauhoja lisättäessä taikinaa pitää sekoittaa niin vähän kuin mahdollista. Näin vältetään liiallinen sitkon kehittyminen jolloin muffineista tulee kuohkeita ja pehmeitä eikä leipämäisen sitkeitä. Taikinaa ei tarvitse siis saada tasaiseksi, vaan jauhopaakkuja saa jäädä sekaan.

Variointi on myös mahdollista vaikka mihin suuntaan. Nyt vältin suklaa-addiktioni ja laitoin niiden sijaan mustikoita ja kaksinkertaisen annoksen suolaa. Jälkimmäisen tosin vahingossa. Muffinireseptini on peräisin Professional Bakingista.

ss14

Mustikkamuffinit

200 g suolatonta voita
3 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
2 munaa
6 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl maitoa
200 g mustikoita

1. Ota voi huoneenlämpöön hyvissä ajoin. Lämmitä uuni 200 asteeseen.

2. Vatkaa voi, sokerit ja suola kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat joukkoon yksitellen ja vatkaa välillä hyvin.

3. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe kulhossa. Lisää jauhot ja maito erissä taikinaan niin, että lisää ensin neljäsosa jauhoista, sitten kolmasosa maidosta. Jatka näin kunnes kaikki aineet on lisätty. Sekoita vain sen verran, että aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet, älä yritä tehdä tasaista taikinaa.

4. Lisää lopuksi mustikat varovasti taikinaan.

5. Täytä muffinivuoat noin puolilleen tai kahteen kolmasosaan saakka. Paista 20-30 minuuttia, riippuen vuokien koosta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Ciabatta

Meillä oli tänä viikonloppuna varsinainen taikinanvääntöviikonloppu. Mitään kovin uutta ja ihmeellistä en kokeillut, sillä näitä ciabattojakin olen kertaalleen aiemminkin kokeillut. Silloin seurauksena oli (todennäköisesti täysin muista syistä) mahakipua ja oksentelua, niin en ole kovin suurella innolla ollut uutta kertaa kokeilemassa.

Näin melkein kahden viikon kokemuksella voin jo sanoa, että yleiskone kannattaa kyllä hankkia, jos vähääkään on leipurin vikaa. Kaikki syntyy monin verroin helpommin kuin käsin vääntämällä ja ainakin minun käsinvaivaamiin taikinoihin verrattuna lopputulos on verrattomasti parempi.

Resepti on luonnollisesti Professional Bakingista.

ciabatta

Ciabatta

480 g vettä
30 g hiivaa
450 g vehnäjauhoja
180 g oliiviöljyä

15 g suolaa
220 g vehnäjauhoja

1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää jauhot ja oliiviöljy. Vaivaa noin viisi minuuttia tai kunnes taikina on pehmeää. Peitä ja anna kohota noin tunti huoneenlämmössä

2. Lisää suola ja vehnäjauhot. Vaivaa muutama minuutti. Taikina on hyvin pehmeää ja tarttuvaa. Anna kohota noin tunti.

3. Jaa taikina kahdeksi pitkulaiseksi pötköksi ja muotoile mahdollisimman vähän taikinaa käsitellen leiviksi. Jauhota pinnalta ja anna nousta kaksinkertaiseksi.

4. Paista 220 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Kookos-banaani-passiohedelmäpavlova

Eilen sorsakeittiössä vietettiin synttäreitä ja sehän tarkoittaa sitä, että oli aika kaivaa puutikut ja styroksilevyt naftaliinista ja alkaa rakentaa kakkua. Jos joku ei ole vielä tajunnut, niin minulla on viime aikoina ollut aivan erityinen suhde Jamie Oliveriin ja erityisesti hänen Cook With Jamie -kirjansa jälkiruokaosaston kanssa. Se nimittäin pursuaa mitä parhaita marenkireseptejä, kuten aiemmin kokeilemani sotku.

Eräs taloutemme jäsen tapaa aina vähän väliä muistuttaa, että olisiko jo aika tehdä sitä suklaa-marenkikakkua, joten kun aloin laittamaan marenkilevyjä uuniin, oli jälleen sama kysymys edessä. Vastaukseksi totesin, että tämä kakku valmistuu tämän vuorokauden puolella. Aika näppäräähän tämän tekeminen olikin; marenkilevyt voi tehdä etukäteen ja loput sujuukin hetkessä, kunhan muistaa varata tarpeelliset työvälineet, eli vasaran ja naulan mukaan.

Kookospähkinä ei olekaan nimittäin ennen keittiössämme vieraillut, vaan olemme tyytyneet metallikuorisiin versioihin. Google kertoi kuitenkin, miten kookospähkinän avaaminen sujuu helposti: ensin hakataan naulat läpi kookospähkinässä olevista kolmesta reiän näköisestä kohdasta, jonka jälkeen valutetaan nesteet ulos. Sen jälkeen kääritään pähkinä pyyhkeeseen ja annetaan vasaran laulaa. Ja sitten syömään.

pavlova

Kookos-banaani-passiohedelmäpavlova

marenkiin
6 munanvalkuaista
300 g sokeria
ripaus suolaa
puolikkaan limen mehu
30 g kookoshiutaleita

285 ml kermaa
1 rkl sokeria
1 limen kuori raastettuna
2 banaania leikeltynä
2 passiohedelmän siemenet
1/4 kookospähkinän kuorta suikaloituna kuorimaveitsellä

1. Lämmitä uuni 150 asteeseen. Valmista marenki: Vatkaa valkuaiset pehmeäksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahtoon ja vatkaa vaahto kovaksi. Lisää lopuksi kookoshiutaleet ja limen mehu.

2. Tee vaahdosta kaksi 20 cm ympyrää. Paista levyjä 45 minuuttia, kunnes ne ovat kovia pinnalta, mutta hieman pehmeitä sisältä.

3. Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja sekoita siihen suurin osa limenkuoriraasteesta. Levitä vaahto toisen marenkilevyn päälle ja laita vaahdon päälle banaaniviipaleet ja passiohedelmä. Asettele toinen marenkilevy varovasti päälle. Koristele kookoshedelmstä viipaloiduilla lastuilla ja lopulla limenkuoriraasteella.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

New York cheese cake

Vuosien varrella olen aina liittänyt Glorian ruoka & viini -lehden jotenkin “parempiin ruokablogeihin”. Liekö tämä sitten johtunut lehden resepteistä vai mistä. Ainakin suuri osa kyseisestä lehdestä blogatuista ruuista on näyttänyt melkoisilta herkuilta. Pääsinpä sitten minäkin viimein kyseisen lehden makuun, kun en pystynyt vastustamaan vuoden ensimmäisen numeron -50% tarjousta.

Kyllähän sieltä mukavan näköisiä reseptejä löytyikin. Ensimmäisenä oli ihan pakko testata New York cheese cakea, jonka resepti oli rasvaisuudessaan aivan vastustamaton. Juustokakuthan ovat olleet yksi tämän blogin kantavista teemoista alusta saakka ja niitä on kymmenkunta tullut blogattuakin. Paistettuja juustokakkuja ei kuitenkaan ole tullut kovin usein tehtyä, joten siinäkin mielessä resepti oli tuoreen oloinen.

Ja millainen juustokakku tämä olikaan! Jos vanhat suosikkini ovat olleet mango-puolukkakakku ja jumalainen juustokakku, niin tämä menee kyllä ihan samaan sarjaan. Maku on hieman rahkatorttumainen, mutta juustojen (ja ranskankerman) rasvaisuus tuntuu täyteläisempänä rakenteena ja jollain lailla hienostuneempana makuna. Vielä kun pohjassa on kunnolla voita ja pinnalla ranskankermakuorrutus, on tulos lähes vertaansa vailla.

Sivuhuomautuksena vielä, että tästä eteenpäin blogikuvani on klikattavissa suuremmiksi versioiksi.

newyork

New York cheese cake

pohja
200 g digestivekeksejä
100 g voita
1/2 tl kanelia

täyte
3 prk (à 200 g) Philadelphia-juustoa
2 1/2 dl sokeria
3 kananmunaa
1 rkl raastettua sitruunankuorta
2 tl vaniljasokeria
1 prk (200 g) ranskankermaa

kuorrutus
1 prk (200 g) ranskankermaa
2 rkl sokeria
2 tl sitruunanmehua

1. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

2. Tee pohja: Murskaa keksit murusiksi. Sulata voi. Sekoita keksimurut, voisula ja kaneli. Painele seos voidellun, irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

3. Valmista täyte: Vatkaa tuorejuustoa kulhossa sähkövatkaimella noin 1 minuutti. Sekoita sokeri juuston joukkoon ja jatka vatkaamista hetki. Vatkaa kananmunat seokseen yksitellen. Raasta sitruunankuori. Purista sitruunasta 2 tl mehua talteen kuorrutusta varten. Lisää 1 rkl sitruunankuorta, vaniljasokeri ja ranskankerma täytteeseen.

4. Kaada täyte jääkaapissa jähmettyneen pohjan päälle. Paista kakkua uunin alatasossa noin 45 minuuttia.

5. Katkaise uunista virta ja anna kakun kypsyä jalkilämmössä, uuninluukku hieman raollaan, noin 1 tunti.

6. Anna kakun jäähtyä.

7. Tee kuorrutus: Sekoita ranskankerma, sokeri ja sitruunanmehu keskenään. Levitä kuorrutus kakulle. Peitä kakku kevyesti tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Suklaabrowniet

Tänään kolahti postiluukusta kasa ruokabloggaamiseen tavalla tai toisella liittyviä kirjoja. Muihin palataan myöhemmin, mutta yksi niistä, Food Styling for Photographers, oli viiden minuutin selauksella niin mahtava, että pitää heti avautua vähäsen.

Kirjassa nimittäin kuvattiin kaikki tässäkin blogissa käytetyt temput (EDIT: lue tämä): lihaa ei kypsennetä, vaan ruskistetaan polttolampulla, grilliraidat tehdään polttoraudalla, annoksia pidetään koossa puutikuilla, kakkujen kerroksia pidetään kohollaan pahvilevyillä, jäätelö on feikkimassaa ja joka luvun alussa mainitaan, että nämä ruuat ovat tarkoitettu valokuvaukseen, ei syömiseen. En enää lainkaan ihmettele, miksi itsetehdyt kakut eivät ikinä näytä yhtä hienoilta kuin leivontakirjoissa.

Odotin ehkä vähän enemmän asiaa ruuan normaalista esillepanosta, siis sellaisesta, jonka jälkeen ruoka on vielä syömäkelpoista.

brownies

Yllä olevassa kuvassa oleva brownie-pala sen sijaan oli mainiossa syömäkunnossa kuvauksen jälkeenkin. Hyvin pian sen jälkeen tosin ei enää ollut. Olemassa. Resepti on (hohhoijaa) Jamien käsialaa Cook with Jamie -kirjasta.

Suklaabrowniet

250 g suolatonta voita
200 g tummaa suklaata (70%)
150 g pilkottuja pähkinöitä
80 g kaakaojauhetta
65 g jauhoja
1 tl leivinjauhetta
350 g sokeria
4 munaa

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Laita 30 cm x 30 cm uunipannulle leivinpaperi. Laita iso kulho kiehuvan veden päälle, ja sulata siinä voi ja suklaa. Lisää pähkinät.

2. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet ja sekoita ne suklaamössöön. Vatkaa munat omassa kulhossaan ja lisää nekin. Sekoita, kunnes seos on koostumukseltaan tasaista. Kaada seos uunipannulle.

3. Paista uunissa noin 25 minuuttia. Älä ylipaista, nämä saavat jäädä sisältä hieman raa’aksi.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Sotku

kiirakupillapieni

Joulun alla tehtiin (Jamien perässä, ylläri) tällaista simppeliä, mutta herkullista jälkiruokaa. Tarvitset vain marenkia, kermavaahtoa ja marjoja, ja voit antaa vieraiden itse tehdä omat sotkunsa. Tätä Kiirakin söisi.

sotku

Sotku

uunipellillinen marenkia
kermavaahtoa
mansikoita
jotain muuta, mitä?

1. Kaikki sekasin ja kulhoon.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Mansikka-juustokakku

Nyt kun vauhtiin päästiin niin laitetaan perään toinenkin juustokakku. Tätä me syötiin joulun jälkiruokana. Resepti on peräisin viime kesän Etiketistä ja odotteli sekin testausta sen verran pitkään, että sorsakeittiön tiukkasanaisempi osapuoli oli ehtinyt kirjoittaa sivun täyteen “namnamnamnam”-kommentteja.

Ihan niin hyvää tämä ei ehkä ollut. Minusta juustokakussa toimii parhaiten hieman hapokkaammat marjat, kuten vadelmat ja puolukat kontrastina raskaille juustokerroksille. Pohja sen sijaan oli tässäkin hyvä, joskin meillä siitä tuli vähän turhankin rapeaa ja siten leikkaamisesta hieman hasardia puuhaa.

mansikkajuustokakku

Mansikka-juustokakku

pohja
3 dl venhäjauhoja
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
100 g voita tai margariinia
1-2 tl vettä

vuokaan
voita tai margariinia
5 dl kuivattuja herneitä (tai muuta) painoksi

täyte
1 l mansikoita
5 liivatelehteä
400 g sitruunatuorejuustoa (tai tavallista ja sitruunanmehua)
200 g rahkaa
2-3 rkl tomusokeria
1 tl sitruunankuoriraastetta
2 1/2 dl flora vispiä

koristeeksi mansikoita ja sitruunankuorisuikaleita

1. Voitele irtopohjavuoka. Sekoita jauhot ja sokerit kulhossa. Kuutioi huoneenlämpöinen voi tai margariini ja lisää jauhoseokseen. Nypi taikina murumaiseksi. Lisää tilkka kylmää vettä ja muotoile taikina palloksi.

2. Taputtele taikina irtopohjavuokaan niin, että se nousee reunoille 5 cm korkeudelle. Pistele pohja haarukalla ja vuoraa vuoka reunoja myöten foliolla. Kaada herneet foliolle. Ne tekevät pohjasta kupruilemattoman.

3. Kypsennä pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla 10 minuuttia. Poista sitten herneet ja folio. Paista vielä 5-10 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä.

4. Jäähdytä pohja vuuassaan hyvin. Varmista, että jäähtynyt pohja irtoaa vuoasta siististi avaamalla varovasti vuoan reunoja. Kiristä reunat takaisin ja jätä pohja vuokaan.

5. Poista mansikoista kannat ja puolita ne. Asettele ne halkaisupinta alaspäin taikinapohjalle.

6. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Vaahdota tuorejuusto ja rahka sähkövatkaimella. Mausta seos tomusokerilla ja sitruunankuoriraasteella. Vaahdota flora vispi pehmeäksi vaahdoksi toisessa kulhossa. Sekoita vaahdot keskenään.

7. Lämmitä loppu kasvirasvavalmiste kiehuvaksi. Purista liivatteet kuiviksi ja liuota ne kuumaan tilkkaan kuumaa vettä. Jäähdytä hetki ja lisää tuorejuustovaahtoon ohuena nauhana koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen. Kaada vaahto vuokaan mansikoiden päälle ja tasoita heiluttelemalla vuokaa varovasti. Suojaa tuorekelmulla ja pane kakku jääkaappiin hyytymään vähintään 4 tunniksi.

8. Siirrä hyytynyt kakku tarjoiluvadille vuoan irtopohjan avulla. Koristele juuri ennen tarjoilua.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Vadelma-kuohuviinikakku

Sorsanpaistaja vietti valtaosan joulukuuta jälleen lähes perinteisessä blogihiljaisuudessa. Tällä kertaa tauon aikana ehdin muuttaa sorsafarmini jälleen uuteen sijaintiin. Nyt on uuden keittiön kaapit ahdettu täyteen tavaraa ja kokkauskokeilut voivat jatkua.

Minulla on ollut pari vuotta keittokirjahyllyssä glorian ruoka&viinin reseptikortti vadelma-kuohuviinikakusta. En todellakaan muista, mistä kyseinen kortti on peräisin, kun en muista ikinä kyseistä lehteä lukeneeni. Muuton yhteydessä reseptin olemassaolo tuli jälleen havaittua, ja uuden vuoden läheisyyden takia skumppaakin oli tarjolla, joten resepti oli tietenkin kokeiltava. Saisipa sitten heittää kortinkin roskiin keittokirjahyllyä täyttämästä.

Resepti oli kirjoitettu jotenkin älyttömän pitkästi, mutta ei sen tekeminen sen vaikeampaa ollut kuin muidenkaan juustokakkujen. Liivatteen kanssa pelatessa saa aina olla hieman tarkkana. Paistettu suklaapohja oli minulle uusi juttu juustokakkujen yhteydessä ja toimi tässä mainiosti kontrastina vadelmalle.

skumppakakku

Vadelma-kuohuviinikakku

pohja
75 g tummaa suklaata
75 g voita
1 kananmuna
1 dl kidesokeria
1 1/2 dl manteli- tai hasselpähkinäjauhoa
1/2 tl leivinjauhetta

vadelma-kuohuviinimousse
250 g vadelmia
1 1/2 dl makeaa kuohuviiniä
200 g sitruunanmakuista tuorejuustoa
2 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
6 liivatelehteä

kiille
3 liivatelehteä
1/2 dl vahvaa vadelmamehua
1 1/2 dl makeaa kuohuviiniä

1. Pane uuni lämpiämään 200 asteeseen. Peitä irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Jauha pähkinät monitoimikoneessa.

2. Paloittele suklaa ja sulata se voin kanssa miedolla lämmöllä paksupohjaisessa kattilassa. Anna suklaasulan jäähtyä hieman. Vatkaa kananmuna ja sokeri kuohkeaksi. Yhdistä manteli- tai pähkinäjauhot ja leivinjauhe. Lisää suklaasula ja mantelijauho vuorotellen kananmuna-sokerivaahtoon. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkupohjaa uunin keskitasolla noin 10 minuuttia tai kunnes se tuntuu kypsältä. Pohja saa mielellään jäädä sisältä hieman tahmeaksi. Anna pohjan jäähtyä vuoassa ennen kuin valmistat moussetäytteen.

3. Valmista mousse. Jos kyätät pakastevadelmia, sulata ne kohmeisiksi. Soseuta vadelmat ja 1 dl kuohuviiniä tehosekoittimessa tai korkeareunaisessa kulhossa sauvasekoittimella.

4. Notkista tuorejuusto lusikalla. Vatkaa kerma kuohkeaksi ja pehmeäksi vaahdoksi. Yhdistä vadelmasose, tuorejuusto ja kermavaahto. Mausta seos tomusokerilla.

5. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna 1/2 dl kuohuviiniä kattilassa. Nosta kattila pois levyltä. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumaan kuohuviiniin. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki. Lisää liivateseos täytteeseen. Sekoita täyte tasaiseksi ja levitä se pohjan päälle. Peitä kakku tuorekelmulla ja anna sen hyytyä muutama tunti jääkaapissa.

6. Valmista kiille. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna vadelmamehu kattilassa. Purista liivatelehdistä vesi pois ja liuota ne kuumaan vadelmamehuun. Yhdistä vadelma-liivateseos ja kuohuviini. Kaada kiilleseos varovasti hyytyneen kakun päälle. Peitä kakku ja anna sen seistä viileässä pari tuntia, kunnes kiille hyytyy.

7. Irrota kakku varovasti vuoasta ja nosta se tarjoiluvadille. Koristele kokonaisilla vadelmilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone