Osso bucco porosta ja milanolainen risotto

Potkan olisin mieluusti nähnyt porotilauksessa yhdessä kappaleessa, mutta kun se tuli kiekkoina, piti siitä tietenkin tehdä osso buccoa eli reikäluuta. Olen joskus kerran kokeillut tehdä osso buccoa naudasta, mutta alkuperäistä vasikkaa en ole kokeillut koskaan. Se nautakokeilukaan ei tainnut mitenkään erityisen hienosti mennä, koska siitä ei täältä löydy mitään todisteita.

Meillä liha meni osittain palasiksi haudutuksen aikana. Reseptissä käsketään leikata viillot kalvoon lihan käpristymisen estämiseksi, mutta taisin leikata vähän turhan ronskisti, kun kalvo ei enää sitonut lihaa kiekkoon. Muutoin toteutus oli juuri niin helppo kuin pataruualta odottaakin. Resepti kunnioitti myös hyvin raaka-aineen omaa makua.

Lisäkkeeksi suositeltiin metsäsienirisottoa, mutta koska sienikausi ei juuri nyt ole ihan parhaimmillaan, teimme sen sijaan perinteistä osso buccon lisäkettä, eli milanolaista risottoa, tämän reseptin mukaan ja se toimikin oikein mainiosti.

Osso bucco porosta

poron potkakiekkoja
4 tomaattia
1 porkkana
1 rkl tomaattipyreetä
1/2 valkosipuli
1 pieni pasternakka
1 pieni pala selleriä
3 laakerinlehteä
5 timjaminoksaa
1/2 nippua lehtipersiljaa
2 litraa vettä
suolaa ja pippuria

1. Lämmitä uuni 150-asteiseksi. Tee viilto kunkin potkakiekon ulkoreunassa olevaan kalvoon, jottei potka kypsennettäessä käpristy kupiksi.

2. Kuori ja pilko kasvikset paloiksi.

3. Kuumenna kattila ja kuullota kasviksia ja tomaattipyreetä tilkassa öljyä.

4. Lisää vesi sekä mausteet. Keitä lientä, kunnes siitä on noin puolet jäljellä.

5. Asettele potkakiekot uunivuokaan ja kaada kuuma liemi päälle.

6. Peitä vuoka foliolla ja hauduta uunissa potkat kypsiksi noin 3 tuntia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Kasvissyöjän pekonirisotto

Huomasin, että edellisestä pekonipostauksesta on jo niin kauan aikaa, että eihän tässä kehtaa enää pian nimittää itseään pekonibloggaajaksi ellei asialle tee jotain. Pitkä pekonitauko näkyikin reseptivalinnassa. Tämä on meinaan melkoisen vinksahtanut pekonireseptiksi. Pointti ei nyt ole siinä, että tämä olisi kasvissyöjän lopullisesti pek..lihansyöjäksi muuttava ruoka, vaan että jos kasvissyöjän pitäisi tehdä pekoniruokaa (toisille) niin tällaista siitä varmaan tulisi. Vihreää kuin pupun iltapala.

Ihan hyvää, siitä huolimatta. Pekonia ei saa pilattua edes herneillä. Ainiin, tämä on Sikapossu-kirjasta. Ja minähän en koristellut pekoninpaloilla kun ne sivuun jätetyt pekoninpalat tuli syötyä risotonpyörittelyn ohella. Toiset vahtii risottoa punaviinin voimalla, minä pekonin.

(Edellisessäkin pekonirisotossa oli sikana vihreää…)

pekonirisotto.jpg

Pekonirisotto

1 l kasvislientä
500 g pakasteherneitä
1 sipuli
150 g pekonia
oliiviöljyä
300-400 g arborioriisiä
50 g parmesaaniraastetta
suolaa

Kiehauta kasvisliemi ja kypsennä puolet herneistä pehmeiksi. Kaada liemi ja herneet tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi. Silppua sipuli. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi.

Laita kattilaan öljy ja ruskista pekonisilppu siinä. Siirrä noin kolmannes syrjään. Lisää sipuli ja freesaa se. Laita riisi kattilaan ja kuullota sitäkin. Lisää kuumaa kasvis-hernelientä aina, kun seos paksunee. Kaada loppuvaiheessa joukkoon loput herneet.

Lisää viimeiseksi parmesaaniraaste ja anna hetki muhia. Tarjolle pantaessa korista risotto lopulla pekonilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone