Spiegelau-olutlasitasting

Olutta kerrakseen

Olenpa tyytyväinen, että aloitin olut-projektin pari vuotta sitten. Muuten en olisi osannut nauttia maanantaina järjestetystä Spiegelau-olutlasitastingista, johon sain Decanterilta kutsun. Ennakko-odotuksetkin olivat korkealla, koska muutama vuosi sitten Riedel-viinilasitasting oli erittäin mielenkiintoinen kokemus, joka tosin osoittautui aika kalliiksi kun viinilasihyllyyn alkoikin yhtäkkiä olla tarvetta hankkia jos jonkinlaista lasia.

Perusfilosofia oli Riedelin lasien myötä tuttu: oluita on erityyppisiä ja eri oluissa on tarvetta korostaa erilaisia asioita ja tämä onnistuu lasin muotoilulla. Kuten Riedeleissäkin, myös olutlaseissa suurimmat erot olivat tuoksuissa: muotoilluista laseista oluen tuoksut tulivat huomattavasti voimakkaampina esiin kuin verrokkina olleesta peruslasista (kuvassa vasemmalla). Amatöörinä sanoisin jopa, että olutlaseissa muotoilulla on enemmän väliä kuin viinilaseissa, koska oluiden makukirjo tuntuu laajemmalta kuin viineissä. Maistelimme lageria, vehnäolutta, IPAa, stoutia ja trappistiolutta kullekin tarkoitetusta lasista (joskin tulppaanilasi on yleisemmin tarkoitettu voimakasaromisille oluille).

Mielenkiintoista on päästä seuraavaksi tekemään vertailua huonoksi todetun perusbaarilasin sijaan Alkossa myytäviin ale– ja vehnäolutlaseihin, jotka löytyvät kaapista vanhastaan. Hintaluokkakin on suunnilleen sama. Harmi vain, että Alkon laseja ei ole kuin kolmen tyyppisiä, joten Spiegelaun IPA- ja stout-laseille ei varsinaisesti löydy vertailukohtaa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Alkoholinhuuruinen elämäni

Kun marraskuun synkkyys ja pimeys vaihtuu joulukuun myrskyiseen mustuuteen, on korkin pitäminen pullon suulla lähes ylivertaisen vaikea tehtävä. Kun lisäksi kutsuja viinitastingeihin sataa inboxiin, on rappioelämän alku ja luisu kohti tuulilasinpesunestettä ojanpohjalla naukkailevaa partaveikkoa hyvässä vauhdissa.

Vauhdittaakseni taantumusta päätin lisäksi aloittaa projektin, joka on ollut suunnitelmissani jo pitemmän aikaa. Minähän en nimittäin pidä oluesta. Se on mitä suurimmassa määrin noloa paitsi sukupuoleni edustajalle, myös itseään jonkinlaisena ruokaihmisenä pitävälle henkilölle.

Olen yhdistänyt olutinhoni sen karvauteen. Tapaan vältellä muitakin karvaita makuja, kuten vaikka kahvia ja oliiveja. Olen kuitenkin luottavainen, että 10-15 maistamiskertaa tekee mistä tahansa ihan hyvän makuista, joten projekti piti saada käyntiin roudaamalla kaupasta kasa erilaisia oluita. Koska ystäväpiirini sisältää useampiakin olutihmisiä, neuvoja satoi runsaasti. Ehkä tärkeimpänä johtolankana oli kuitenkin, että jos ensimmäiset 10 olutta maistuu kuitenkin pahalta, ei niihin kannata aloittaa niistä kaikkein kalleimmista. Yritin tämän neuvon ohella kuitenkin poimia vähän erilaisia oluttyyppejä kaljakassiin, jottei alkukaan menisi ihan lagerin lipittämiseksi.

Ja nyt kolme pulloa myöhemmin olen jo viisastunut ainakin kolmella tavalla: 1) halpa tumma lager ei todellakaan sovi parmankinkkupitsan kanssa (ja oli muutenkin pahaa), 2) vaaleassa lagerissa on vähemmän paha alkumaku kuin tummassa ja 3) joidenkin vaaleiden lagereiden jälkimaku on itseasiassa ihan miellyttävä, kunhan oluen lämpötila on riittävän matala. Lähes olutmaisteritasolla siis liikutaan.

Vinkkejä hyvistä oluista saa laittaa kommentteihin. Evernotessa on vielä kavereiden vinkkienkin jälkeen tilaa.


Tasting-viinejä ei ollut vielä maisteltu liian montaa kuvan ottoon.

Tästä olutprojektista huolimatta viinit ovat kuitenkin edelleen suosikkialkoholijuomiani (portviinin ja konjakin ja siiderin ohella siis, röyh). Siispä ravaan niissä viinitastingeissa erittäinkin mielelläni. Pari viikkoa sitten olin usean muun ruokabloggaajan (hyvät raportit vaikkapa täällä ja täällä) kanssa Cono Surin Adolfo Hurtadon vetämässä viinitastingissa/luennolla ja Yumessa illallisella. Tilaisuus oli varsin hyvin onnistunut, sillä luento oli informatiivinen ja mielenkiintoinen ja illallinen oli sekä ruuan, juoman, että niiden kombinaation kannalta sekä jännittävä että herkullinen.

Luennosta jäin päällimmäisenä miettimään, miten suuri asenne-ero tuntuu vanhan ja uuden maailman välillä olevan viininteossa. Ranskalaiset varmaan olisivat kauhuissaan joistakin chileläisten valmistusmenetelmistä (esim. hiilidioksidijään käyttämisestä…). Toisaalta taas ajattelisi niillä perinteilläkin olevan kuitenkin jotain merkitystä laatuun. Tämän lisäksi Chilen valttina on ilmasto ja tiettyjen tuholaisten puuttuminen, mikä tekee esimerkiksi luomuviljelystä Chilessä huomattavasti helpompaa (ja halvempaa) kuin jossain muualla.

Jos oli luento mielenkiintoinen, niin myös illallinen Yumessa oli kokemus. Japanilainen (tai aasialainen ylipäänsä) ruoka kun yleensä mainitaan niiden asioiden joukossa, joille viinin sijaan suositellaan jotain muuta ruokajuomaa. Yllättäen koko aterian läpi tarjoillut erilaiset valkoviinit toimivat kuitenkin varsin mainiosti, jopa sushin kanssa. Itse ruokalajeista parhaat olivat kuitenkin mielestäni alkupalana tarjoiltu tonnikalatataki (joskin tonnikalan eettisyys on ollut tapetilla viime aikoina) sekä erityisesti pääruokana tarjoiltu rapea ankka, joka oli varmastikin parasta ankkaa, jota olen maistanut.

Hieno ilta kaikenkaikkiaan siis. Eikä tarvinnut illalla naukkailla enempää, kyllä illan aikana tarjotut 8 lasia viiniä täyttivät torstaipäivän alkoholikiintiöni, vielä toistaiseksi…

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Luodon lammaspata

Padat ovat mainiota talviruokaa. Aamulla kun laittaa lihat hautumaan, niin koko aamupäivän tuvan täyttää ruokahalun herättävä tuoksu. Lounasaikaan onkin sitten jo niin kova nälkä, että hotkimisrefleksin pidättelemisessä on haastetta. Lisäksi padat tapaavat vain parantua seuraavaksi päiväksi, joten tätä iloa riittää mahdollisesti pitemmäksikin ajaksi.

Patojen tekeminenkin on vielä hyvin yksinkertaista. Tärkeintä on laadukas liha ja riittävän pitkä kypsytysaika. Tuntitolkulla miedossa lämmössä tekee rasvaisemmille ruhonosille poikaa, joten lopputuloksena on lähes suussasulava liha, joka on antanut rasvansa ja makuaan liemeen. Pullo punaviiniä liemenä ja lihalle sopiva kasvisvalikoima täydentää kokonaisuuden.

Tällä kertaa tein kuitenkin padan tuoreimman Etiketti-lehden ohjetta seuraten poikkeuksellisesti olueen. Meillä ei varsinaisesti olla kovin suuria olutfaneja, mutta lammaspadan liemeen olut sopi vallan mainiosti. Maku oli varsin intensiivinen, mutta olut ei silti dominoinut kokonaisuutta, vaan ennemminkin vahvisti muita makuja. Sopii kokeilla olutta siis toistekin.

lammaspata

Luodon lammaspata

(kahdelle)

350 g kuutioitua lampaanpaistia (käytin lapaa, kun puolikaskin paisti on parikiloinen)
voita paistamiseen
2-3 dl tummaa olutta
punasipuli, porkkana ja 1/2 palsternakka
2 valkosipulinkynttä
maissijauhoa
reilusti tuoretta rosmariinia ja timjamia
vettä (tai lihalientä)
suolaa ja pippuria

1. Ruskista lihat voissa kuumalla pannulla.

2. Siirrä lihat pataan, lisää olut ja hauduta 3-4 tuntia.

3. Poista lihat padasta. Kypsennä sitten pilkotut juurekset ja valkosipulit lampaiden keitinliemessä. Lisää vettä tai lihalientä tarpeen mukaan.

4. Lisää pataan lihat ja suolaa sekä pippuria maun mukaan. Suurusta maissijauhoilla.

5. Lisää lopuksi joukkoon yrtit ja anna hautua kannen alla vielä noin vartin ajan.

6. Tarjoa riisin tai couscousin kera.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Portteripaisti hirvestä

hirvi.jpg

Jos nyt alkuruokaan eksyi väärät pupunpalat, niin pääruoka onnistui sitten sitäkin paremmin. Hirvipaistia ei nyt ole kovin usein päässyt maistamaan, mutta tämä oli kerrassaan erinomaisen hyvää. Portterista (tai meillä se oli kyllä jotain tummaa olutta vain) tuli mielenkiintoinen maku, joka ei kuitenkaan peittänyt hirven omaa makua, ja keittämisen tuloksena paisti oli melkoisen mehevä. Kerma unohtui kastikkeesta, mutta se maistui silti sen verran hyvältä, että seuraavalla kerrallakin se varmaan jätettäisiin pois. Kannattaa maistella ja päättää itse.

Me luonnollisesti myös söimme tätä niiden perunanuudeleiden kanssa, ja kasvispetimmekin oli puputeemaan sovitettu. Muussi on varmaankin vähintään yhtä hyvää.

kastike.jpg

Portteripaisti

noin kilon hirvipaisti
pullo portteria
1 dl vahvaa mustaherukkamehua
pari lohkottua sipulia
kymmenkunta katajanmarjaa
kymmenen mustapippuria
tuore timjaminoksa (tai pari reilua hyppysellistä timjamia)
2 rkl voita
2 rkl jauhoja
2 dl kermaa

Poista lihasta kalvot ja sido se tiiviksi paketiksi. Ruskista (voissa) kuumalla pannulla joka puolelta. Kuumenna (paistille juuri sopivassa) kattilassa portteri, mustaherukkamehu, sipulit ja mausteet kiehuvaksi ja pane ruskistettu paisti kattilaan. Keitä puolestatoista tunnista kahteen tuntiin välillä lihaa käännellen.

Sammuta liesi ja anna paistin olla kuumassa liemessä puolisen tuntia. Kääri se tämän jälkeen folioon ja valmista kastike.

Kuumenna pannulla voi ja jauhoja niin että ne ottavat hieman väriä. Lisää vähitellen lientä sen verran, että se on sopivan paksua. Lisää joukkoon kerma ja keitä pari minuuttia. Tarjoa seurassa ruusukaalia ja muita vihanneksia sekä perunamuussia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone