Uunissa kypsennettyjä kalafileitä pizzaiola tomaattien kera

Ei ole ihan kerta tai kahdesti kun olen valitellut, että kalaruokia tulee tehtyä aivan liian vähän. Perusongelma on siinä, että lohta ei aina jaksa, eikä silakkaakaan, seiti ei maistu miltään, ja suunnilleen kaikki muu tuppaa maksamaan törkeän paljon. Ei sekään nyt ihan kelvollinen selitys toki ole: kyllähän niitä käyttökelpoisia lohiruokia olisi muitakin kuin uunilohi tai kalakeitto, ja silakastakin voisi tehdä muuta kuin silakkapihvejä.

Toinen vaikuttava tekijä lienee se, että valtaosa keittokirjoistani on ulkomaisia, joko alkuperäiskielellä, tai käännettynä niin, että paikallisille kalalajeille ei ole tarjottu sellaisia vaihtoehtoja, joita täällä päin maailmaa tapaa olla tarjolla. Siis ne reseptit jäävät helposti kokeilematta, kun ei itsekään halua alkaa arpoa meribassille sopivaa vaihtoehtoa. Sitä lohta toki tarjotaan vaikka minkämaalaisissa teoksissa.. Hyvälle kotimaiselle kalakeittokirjalle olisi siis käyttöä.

Viime viikolla kuitenkin kokeilimme uutta kalareseptiä, joka löytyi samasta teoksesta kuin lanttu-fenkoli-lisäkekin. Reseptissä suositeltiin ahventa tai kuhaa, mutta koska niitä ei ollut saatavilla tai ne oli pyydetty viikko sitten tai sitten muuten vain liian kalliita, käytimme sitä seitä. Eikä se millekään maistunut. Kalojen päälle laitetut sinappikastike ja tomaattikuutiot sen sijaan maistuivat hyvältä. Vähän kuin bruschettaa mutta kalalla leivän sijaan.

Uunissa kypsennetty ahven- tai kuhafilee pizzaiola tomaattien kera

4-8 ahven- tai kuhafileetä tai muita pienehköjä kalafileitä
nippu rucolaa

marinoidut tomaatit:
3 keskikokoista kuorittua tomaattia
4 mustaa oliivia
1 rkl mieluiten suolaan säilöttyä kaprista
oreganoa
1 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

öljy-sinappikastike:
1 1/2 tl Dijon-sinappia
3 rkl oliiviöljyä
puolen sitruunan mehu

1. Valmista ensin marinoidut tomaatit. Poista tomaateista kuoret ja siemenet ja leikkaa malto pieniksi, noin 1x1cm:n kuutioiksi. Poista oliiveista kivet ja pilko ne 6-8 osaan. Pese kapris ja hienonna se karkeasti. Sekoita tomaatit, oliivit, kapris ja oliiviöljy keskenään, mausta ripauksella oreganoa ja suolalla ja pippurilla. Tomaattien tulee maustua ainakin 30 minuuttia, mutta ne voi käyttää parikin tuntia myöhemmin, jos sekoittaa niitä silloin tällöin.

2. Valmista öljy-sinappikastike. Sekoita sinappi, oliiviöljy ja sitruunamehu keskenään maukkaaksi kastikkeeksi.

3. Pese rucola, poista kovimmat varsiosat ja leikkaa salaattia pari kertaa veitsellä ristiin rastiin. Sekoita salaattiin muutama tippa oliiviöljyä (pari teelusikallista riittää) niin, että se säilyy kauniina ja kiiltävänä.

4. Kuumenna uuni 180-200 asteeseen. Peitä uunipelti leivinpaperilla, nosta kalafileet sen päälle ja valuta öljy-sinappikastiketta fileiden pinnalle. Levitä tomaattimarinadia jokaisen kalafileen päälle. Kypsennä fileitä kuumassa uunissa 7-10 minuuttia eli kunnes kala on kypsää. Pane kalat annos- tai tarjoilulautasille, levitä hieman rucolaa kunkin fileen päälle ja tarjoa värikäs, herkullinen kala heti lämpimänä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

3 Responses

  1. Anna January 22, 2011 / 4:11 pm

    “Perusongelma on siinä, että lohta ei aina jaksa, eikä silakkaakaan, seiti ei maistu miltään, ja suunnilleen kaikki muu tuppaa maksamaan törkeän paljon.”

    Amen. Tästä juuri juttelimme, kun olen parhaillaan kotikotona Järvi-Suomessa, ja puhuimme kalansyönnistä järvikaloja harrastuksekseen kalastelevan isäni kanssa. Täällä syödään tuoretta järvikalaa vähintään joka lauantai, usein muulloinkin viikolla. Meikäläisen Helsingin-kotona ei. Nimim. Tykkään kalasta, mutta minkäs teet.

  2. cele January 24, 2011 / 6:15 pm

    Niin, kalastaminen kyllä ratkaisisi tämän ongelman. Mutta ei sitäkään jaksaisi. 🙂

  3. oliivia January 28, 2011 / 1:53 pm

    Niin totta, seitä en ole ostanut moneen vuoteen ja lohi kerran viikossa on aika tylsää kamaa. Mä aina kyttään lähikaupoista tarjouksia ja ostan kerralla enemmän, osa sit pakkaseen odottelemaan vuoroaan.
    Oikeesti pitäis varmaan opetella fileeraus itse, tänäänkin kokonainen Oulujärven kuha olis ollut 12,90 kilo. Perkeistähän voi keitellä kalaliemen jos jaksaa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *