Sitrushaudutettu lampaanpotka

Lihakirjaa lukiessani tajusin, että en ole ikinä syönyt yhdenkään eläimen potkaa, vaikka sen pitäisi olla ominaisuuksiensa puolesta juuri sellaista lihaa, josta pidän. Eli tarpeeksi rasvaista ja pitkään haudutettuna suussasulavan pehmeää. Nyt olikin sitten heti tilaisuus laittaa sekä potka että lihakirjan reseptit testiin. Eläimeksi valikoitui lammas (tai karitsa) kun se oli lähimpänä metsäteemaa, ainakin helposti saatavilla olevista eläimistä.

Ja potkahan oli odotusten mukaan mainiota. Resepti ei ehkä sinänsä ollut kovin erikoinen, mutta mitäpä erikoista tällainen liha kaipaisikaan. Pakolliset kasvikset ja liraus sitrushedelmien mehua pataan ja muutamaksi tunniksi uuniin. Onneksi lämpötila ei ollut enää hellelukemissa. Reseptissä suositeltiin lisukkeeksi polentaa tai perunamuussia, mutta me teimme rosmariiniperunoita (linkin takaa: “Lammas ei varsinaisesti kuulu sorsakeittiön vakiokalustoon.” Niin ne ajat muuttuvat…), jotka toimivat aina lammasruokien kanssa.

Sitrushaudutettu lampaanpotka

neljälle

4 lampaanpotkaa
2-3 rkl oliiviöljyä
porkkana, pilkottuna
sipuli, pilkottuna
2 lehtisellerin vartta, pilkottuna
muutama oksa timjamia
2 laakerinlehteä
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 rkl tomaattipyreetä
1/2 pulloa valkoviiniä
250 ml lammaslientä tai vettä
sitruunan mehu ja kuori raastettuna
appelsiinin mehu ja kuori raastettuna
suolaa ja pippuria
persiljaa, koristeluun

1. Lämmitä uuni 120 asteeseen.

2. Lämmitä oliiviöljyä isossa padassa. Lisää pilkotut kasvikset ja kuullota pehmeiksi. Lisää timjami, laakerinlehti, valkosipuli, tomaatti, viini ja liemi tai vesi sekä suurin osa sitruunan ja appelsiinin mehusta ja kuoriraasteet kokonaan. Kuumenna kiehuvaksi ja madalla lämpöä niin että liemi poreilee mutta ei kiehu voimakkaasti.

3. Kuumenna paistinpannulla oliiviöljyä. Ruskista potkat joka puolelta ja mausta suolalla ja pippurilla. Siirrä potkat pataan, laita kansi päälle ja kypsennä uunissa noin kaksi ja puoli tuntia, kunnes liha on täysin pehmeää ja irtoaa luusta lähes itsestään.

4. Ota potkat liemestä ja pidä lämpimänä kun viimeistelet kastikkeen. Jos liemessä on paljon rasvaa pinnalla, kerää se pois. Maista lientä, jos se on kovin laimean makuista, keitä kasaan. Tarkista tämän jälkeen suola, lisää tarvittaessa. Lisää lopuksi loput appelsiinin ja sitruunanmehut.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *