Pippuripihvi

pihvi.jpg

Pihvit ovat sorsakeittiössä kohtuullisen harvinainen näky. Pihvit kyllä sinänsä ovat hyviä, mutta minulla on lähes legendaarinen taito kämmiä kastikkeiden kanssa. Tai sitten olen vain ymmärtänyt kastikkeiden olemuksen aivan väärin.

Niin tai näin, pihvien paistoon auttaa Pippurimyllyn loistava kirjoitus ja kohtuullisen toimiva ja yksinkertainen on esimerkiksi tämä Reinin Lihan sivuilta löytyvä pippuripihviresepti.

Pippuripihvi

kpl á 150 g pihvikarjan sisäfilettä
rouhittua mustapippuria
2-3 rkl konjakkia
2 dl kuohukermaa
voita paistoon

Rouhi reilusti mustapippuria lautaselle ja kieritä pihvien reunat pippurissa. Kuumenna voi pannulla kuumaksi ja paista pihvit paisto-ohjeen mukaan. Kun pihvit ovat molemmin puolin paistuneet, kaada konjakki pannulle ja liekitä (ei liesituulettimen alla). Heilauta pannua kahvasta pitäen pari kertaa niin, että maut tasaantuvat ja liekit sammuvat pian. Lisää heti kerma pannun laitoja myöten ja anna kiehahtaa. Ravista pannua vielä pari kertaa niin, että kerma ja pippuri sekoittuvat ja tarjoile heti.

poltto.jpg

Parasta vaihe tässä tietenkin on liekitys, joskin siitä saattaa näin pyromaanien sesonkiaikana tulla hieman toisenlaisia assosiaatioita (ennustan muuten, että seuraavaksi palaa joko Rauman vanha keskusta tai Petäjäveden vanha kirkko). Toinen suosikkipolttoherkkuni on paistetut banaanit, mutta niihin tarvittava rommi jäi orjani kyytiin muutossa enkä ole vielä ehtinyt täydentämään varastoja.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *