Kylmä kesäkurpitsakeitto

Me ei ihan joka päivä harrasteta kylmiä kasviskeittoja, kuten blogia lukeneet saattavat olla huomanneet. Nyt siihen oli kuitenkin hyvä tilaisuus, kun alkuruokana ei oikein voinut prosciuttoakaan syödä, kun kinkut oli jo varattu saltimboccaan. Luottamus oli myös suuri, että jos siinä on kermaa, se ei voi olla pahaa.

Tällaisia yksinkertaisia ruokia tehdessä pitää muistaa, että raaka-aineiden laatu näkyy suoraan lopputuloksen maussa. Eli esimerkiksi kasvisliemen laatuun kannattaa panostaa. Ja juhlan kunniaksi kermammekin oli ihan oikeaa kermaa. Resepti on peräisin Toscanan herkut -kirjasta, joka on mainio tiivis kokoelma toscanalaisia ruokia. Näitä on tullut laitettu paljon, eivätkä ne petä juuri koskaan. Reseptit on myös hyvin ja yksityiskohtia säästelemättä kirjoitettu.

Ohjeessa kehotettiin tarjoamaan keitto kylmänä, mutta minusta tämä oli kyllä melkein parempaakin lämpimänä, kun sitä keitellessä maistelin.

Kylmä kesäkurpitsakeitto

neljälle

800 g kesäkurpitsaa
7 dl kasvislientä
3 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä
3 pientä salvian lehteä
1 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl kermaa
1 dl vichyvettä (tai muuta hiilihapollista vettä)

1. Kiehauta kasvisliemi ja jätä odottamaan. Kuori kesäkurpitsat perunankuorimisveitsellä tai juustohöylällä. Näin saat ohuita, kapeita ja pitkiä suikaleita. Säästä suikaleet uppopaistoa varten. Leikkaa kuoritut kurpitsat noin 5mm viipaleiksi. Kuori ja halkaise valkosipulinkynnet.

2. Pane valkosipulit, puhtaat salvianlehdet ja oliiviöljy laakeaan kattilaan. Kuumenna hitaasti ja varovaisesti kunnes valkosipuli on läpikuultavaa. Nosta sipulit ja salvianlehdet pois kattilasta. Valkosipuli ei saa palaa. Lisää lämpöä ja kesäkurpitsapalat. Kuullota, kunnes ne ovat pehmeitä, noin 8-10 minuuttia. Sekoita koko ajan ja varo etteivät ne pala. Lisää oliiviöljyä jos se on tarpeen. Lisää valkoviini ja anna sen imeytyä. Soseuta kesäkurpitsa sauvavatkaimella tai tehosekoittimessa. Kaada soseutettu seos takaisin kattilaan.

3. Lisää kurpitsasoseeseen ensin kasvisliemi sitten kerma, tilkka kerrallaan samalla sekoittaen. Anna kiehua hiljalleen 8-10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla. Maista! Keiton tulisi olla valmiina kermaisen pehmeää. Anna keiton jäähtyä (tai tarjoa kuumana). Kaada sopivaan kulhoon ja säilytä jääkaapissa tarjoiluhetkeen saakka.

4. Lisää vichy juuri ennen tarjoilua ja vatkaa keitto pallovatkaimella tai sauvasekoittimella kuohkeaksi. Koristele keitto uppopaistetuilla kesäkurpitsankuorilla. Ole tarkkana etteivät kuoret pala!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *