Leivitetyt broiskut

Helmikuun ruokahaasteen aihe, eli muna ja kana, löi ensin jonkin aikaa tyhjää, mutta sitten mieleen tuli kuitenkin melko pian yksi suosikeistamme, eli leivitetyt kananrinnat. Tässä ruuassa olennaista on rasva, erityisesti sen määrä. Siispä valmistuksen jokainen vaihe tulee optimoida siten, että mukaan tarttuu mahdollisimman paljon herkullista rasvaa.

leike

Ensimmäisenä broiskufileet ohennetaan leikkaamalla puoliksi vaakatasossa. Fileet voi joko leikata kokonaan irti, tai jättää reunasta kiinni ja taittaa auki, niin saa yhden ison kahden pienen sijaan. Leikkauksen jälkeen kannattaa hieman mäiskiä nyrkillä tai nuijalla, jotta file olisi mahdollisimman tasapaksu. Ideana fileen puolituksessa on, että paistoaika lyhenee ja korppujauhon (ja siten rasvan) määrä suhteessa broiskun määrään kasvaa. Ja rasvastahan tässä oli kyse.

Sitten fileet kieritetään ensin vehnäjauhoissa (joita voi maustaa halutessaan suolalla ja pippurilla, mutta itse tykkään heittää mausteet vasta pintaan), tämän jälkeen hajalle vispatussa kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa. Jätin ennen jauhotuksen välistä, kun sotkua tuli muutenkin paljon, mutta sitä ei kannata tehdä, sillä jauho imee enemmän munaa kuin broisku paljaaltaan ja kananmunan määrä taas vaikuttaa suoraan tarttuvan korppujauhon määrään ja mitä enemmän korppujauhoa, sitä enemmän rasvaa lopputulokseen imeytyy. Ja rasvastahan tässä oli kyse.

Leivitetyt broiskut kuuluu uppopaistaa öljyssä. Joku nysverö voisi ehkä harkita paistamista kevyesti rasvatulla pannulla, mutta siitä seuraa vain palaneita kohtia ja liian vähäinen lopputuotteen rasvapitoisuus. Ja rasvastahan tässä oli kyse.

Siispä pannulle tai kattilaan muutama sentti öljyä ja rasva riittävän lämpimäksi. Jos omistat rasvalämpömittarin, niin tiedät varmaan muutenkin uppopaistamisesta enemmän kuin minä, joten en kerro oikeaa paistolämpötilaa. Me muut arvioimme mututuntumalla koska rasva on sopivan lämmintä. Itse paistamisessa ei montaa hetkeä kulu. Jos halkaisit fileen puoliksi, kanan kypsyydestä ei tarvitse murehtia. Kun file on silmäämiellyttävän kultaisen värinen, se tulee kääntää, ja kun toiseltakin puolelta samanmoinen, se on valmis.

Jos et maustanut jauhoja, heitä nyt mausteet pintaan. Suolan ja pippurin lisäksi voinee käyttää muutakin. Itse käytän usein valmista grillimausteseosta. Lisäkkeeksi kelpaa ainakin perunat monessa muodossa. Me syömme tätä useimmiten muusin tai ranskalaisten perunoiden kera. Kumpaankin saa laitettua kivasti rasvaa. Ja rasvastahan tässä oli kyse.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

3 Responses

  1. Martina February 24, 2009 / 10:59 am

    Noniin, just kun mulla alkoi olla ruokaideat vähissä näin tämän ja alkoi tehdä mieli leivitettyä kanaa. Kiitos inspiksestä! Täytyykin tarkistaa että rasvaa on kotona riittävästi ja käydä lähipäivinä broiskuostoksilla. Herkullisen näköistä.. Ja välillä pitää todellakin olla rasvasta kyse. 🙂

  2. cele March 8, 2009 / 10:29 pm

    Terveysfasismi on nynnyille… tai jotain. 😉

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *