Uusi kuva
En ole oikein vielä sinut uunini kanssa. Vaikka pidänkin kaasuliedestä suunnattomasti, kaasu-uuni ei ole läheskään yhtä kätevä. Lisäksi tässä mallissa ei ole lainkaan ylälämpöä, joten leivonnaisiin on lähes mahdotonta saada oikeaa väriä. Pohjan polttaminen taas on erittäin helppoa, koska on tottunut arvioimaan kypsyyttä juuri värin perusteella.
Niinpä sitten onnistuin lähes polttamaan tämänkin tortun pohjan, vaikka päältä väri on melkoisen hailakka. Kaikesta huolimatta maistui ihan hyvältä, ja sama resepti toimii myös raparperin kanssa.
Mustikkapiirakka
pohja:
4 lasia vehnäjauhoja
2 lasia sokeria
2 tl soodaa
2tl leivinjauhetta
2tl vaniliinisokeria
250g sulatettua voita
toiseen puoleen:
1 lasi piimää
1 kananmunatäyte:
2 purkkia rahkaa
1 lasi sokeria
2 munaa
1tl vaniliinisokeria
mustikoita/raparperia1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voi.
2. Jaa taikina puoliksi ja lisää toiseen puoleen piimä ja muna. Levitä tämä puolikas pellille.
3. Levitä mustikat/raparperi pohjan päälle ja kaada täyte niiden päälle.
4. Ripottele toinen puoli taikinaa päälle.
5. Paista 200 asteisessa uunissa 20-30min.
Voi tiedän niin tuon tunteen! Kaasu-uunit ovat aina outoja, sille ei voi mitään. Kummasti on leipominen vähentynyt oman kaasu-uunin myötä. Mutta lietenä se on aivan verraton. Joskus kuulin vinkin, että uunin pohjalle kannattaa paiston ajaksi laittaa pieni astia vettä, paistotulosta tasamaan. Tulipahahn kokeiltua kerran mutta tulos ei täysin vakuuttanut minua. Tähän mennessä tosin kaikki leivonnan tulokset ovat kuitenkin kadonneet parempiin suihin, joten tyydyn kohtalooni.
P.S. Ostin muuten sellaisen uunin sisätilan lämpömittarin. Alkoi hieman epäilyttää se termostaattikin…
Tuollainen lämpömittari olisi varmaan ihan hyödyllinen. Tosin tässä nykyisessä uunissa on tosiaan termostaatti, edellisessä säädettiin vain liekin suuruutta, joten edistystä sekin.
Hyvä tapa kiertää uuniongelmat on myös leipoa juustokakkuja, jotka eivät kaipaa uunia lainkaan. 🙂
Minakaan en ole oikein jyvalla kaasu-uunin kaytosta, edellisessa kampassa sellainen oli ja en sita sitten juuri kayttanyt. Nyt minulla onkin keittotasossa 3 kaasua ja yksi sahko ja kiertoilmasahkouuni, aivan loistavaa!
Olen myös haaveillut jostain tuollaisesta hybridisysteemistä. Tosin ilmeisesti induktioliesi olisi sen verran kätevä, että sen jälkeen ei tule kaasuliettäkänä ikävä.
Induktioliesi on tosi hyvä. Suhtauduin ensin varauksella, mutta se on nopea,turvallinen ja yhtä helposti säätöjä totteleva kuin kaasukin. Tosin meni muutama kattila uusiksi liesihankinnan yhteydessä…. Yllättävästi muutama muka teräskattilakin pinnoitustensa ansiosta joutui kierrätykseen.
Eiköhän ne kattilainvestoinnit ole kuitenkin melko pieniä suhteessa sen lieden hintaan. Kiva kuitenkin kuulla ihan oikeita käyttäjäkokemuksia tuosta, kun netistä googletetut tiedot induktioliedestä on olleet melko omituisia.
Induktion hyvä puoli on vielä siinä, että esim keraamiseen lieteen verrattuna se pysyy tosi puhtaana. Liesi lämpiää vain teräksen koskettaessa siihen – JOS nyt sattuisi ehkä joskus kumman syystä käymään niin, että ruoka-aines pullahtaisi kattilasta liedelle, niin se ei pala ollenkaan kiinni tasoon. Mulla meni keraaminen liesi parissa vuodessa ihan tolkuttomaan kuntoon, tämä näyttäisi pysyvän paremmin kuosissaan. Ja kaikkien kokeilujen jälkeen olen siirtymässä kokonaan valurautaisiin paistovälineisiin. Jotenkin olen saanut tuhottua kaikenkestäviksi mainostetut.. Mulla on Hackmanin valurautainen pata, wokkipannu, parilapannu ja paistinpannu. Ja jos jonkun niistä onnistun polttamaan täysin käyttökelvottomaksi, lopetan kokkailut. 🙂
Heh. Teflonpinnoitetut vermeet kaiketi hajoavat muutamassa vuodessa ihan normaalissa aktiivisessa käytössä. Valurautapannusta tykkään kovasti, mutta ihan kaikkeen (lettujen paistoon) se ei kuitenkaan sovellu. Parilapannu olisi kyllä varmaan seuraavana ostoslistalla tältä osastolta. Wokkini on megaiso ja hieno tefalin ambiance, jonka ostin aikanaan naurettavan halvalla anttilasta.
Meillä kyllä paistuu letutkin valuraudalla hyviksi ja pitsimäisiksi – kunhan lämpö on ensin tasaantunut pannulla. Tämä vaatii about ensiksi yhden hukkapaiston.
Ehkä sitten en vaan osaa.
tai sitte mä olen vaan tosi hyvä leuhkimaan…. 🙂
No onneksi en ole ainoa kaasu-uuninsa kanssa taisteleva. Taidanpa alkaa haaveilla myös tuollaisesta hybridistä.
Valurautajutuista piti vielä kommentoimani sen verran, että ainakin mulla homman avainsana on ollut padan/pannun/parilan rauhallinen kuumentaminen. Eli käytän omissani yleensä vain sähköhella-asteikolla korkeintaan nelosta lämmittämiseen. Kutosella kaikki palaa taatusti pohjaan ja tulee vain itku. Nelosesta voi sitten siirtyä jopa alemmaskin, kun härvelit ovat kunnolla lämmenneet ja lämpö tasaantunut. Teflonit ovat taaksejäänyttä elämää! (Noh, tiettyihin juttuihin hyviä mutta niitä ei ole oikeasti tehty kestämään ikuisuutta)
Joo, no minusta tuo riippuu lähinnä paistamisen tavoitteesta. Pihviä paistellessa on tarkoituskin saada kunnolla karsinogeenejä irtoamaan pannusta, kun taas vaikka sipuleille vähän hellävaraisempi käsittely sopii paremmin.
Ihan varmasti maku- ja tapakysymys. Onneksi on noita helloja, patoja ja pannuja maailma pullollaan. Voi sitten valita! 🙂
Ja muuten, eri kiva blogi! Näihin vää jähän koukkuun…
OLI TUO HITSI MITEN HYYÄÄ TAHANSA NIIN MIE EN SYÖ TOLLASEN SORSANPAISTAJAN EI_ ELÄINRAKKAAN TEKELEITÄ! HULLUA! OLET TYHMÄ; EN IKINÄ SÖISI SORSAA/PUPUA YM. -.- voi vittu
hei, induktioliesi on jo tilattuna – nyt mietitään meillä kattiloita. Hintahaitari on valtava ja arvostan kaunista ja kestävää. Onko painavilla Jamie Oliver-sarjan (Pirkka-keräystuote) kasareilla oikeasti laadullista ja käytöllistä merkitystä? Ovat tosi painavia ja pinnoitetta väitetään tosi kestäväksi.Ovhkin on satasen yläpuolella. Onkohan sille oikeasti perusteita? Onko erilaisista pannuista kokemusta?
Mä en tunne noita Jamie Oliver -sarjan vermeitä lähemmin. Suosittelisin joka tapauksessa panostamaan laatuun kattiloiden ja pannujen kanssa, hinnat ovat kuitenkin aika pieniä verrattuna jo ihan ruuankin hintaan ja ruuanlaittokin on mukavampaa kun välineet toimivat. Jos asustat Helsingin seudulla, Kokkipuoti Mikonkadulla on vierailun arvoinen paikka. 🙂
Oma ongelmansa sitten on että minkä kokoisia ja pinnoitteisia kattiloita sitä tarvitsee. Mulla oli esimerkiksi ennen lähinnä teräskattiloita, mutta kun ostin jostain alennusmyynnistä pienen teflon-kattilan, on se ollut yllättävän kovassa käytössä. Preferenssit toki vaihtelevat henkilökohtaisesti. 🙂