Sorsanpaistajan reality-päivä

Ruokablogeissa on viime viikkoina pyörinyt hauska blogi reality -haaste. Meistä ruokabloggaajistahan tulee blogiemme välityksellä välillä sellainen kuva, että elämämme on täydellistä, onnistumme aina kaikessa ja olemme muutenkin jonkinlaisia elitistejä. Siksipä bloggaamme yhden päivän aamusta iltaan täysin totuudenmukaisesti kaikki epäonnistumiset ja lounaspitsat raportoiden ja kuvat kännykkäkameralla räpsien. Tavallisia ihmisiähän tässä ollaan. Siispä tässä sorsanpaistajan perjantai 2.11. kaikkine kommelluksineen.

Aamulla herään 5:50 uunista leijuvaan yön yli hautuneen ruis-puolukkapuuron tuoksuun. Nousen sängystä pirteänä kuin peipponen ja menen keittämään aamulattet. Valitettavasti tänä aamuna on sen verran paljon puuhattavaa, että ei ole aikaa tavanomaisiin latte art -harjoituksiin. Sekoitan siis maitovaahdon kahviin ilman sen suurempia seremonioita. Kahvia nauttiessa KitchenAid pyöräyttää lähes huomaamatta sämpylätaikinan aamupalaa varten nousemaan.

Sitten onkin aika käydä herättämässä Hamlet (meillä on muuten koira, saa tykätä tai lukea blogia) aamulenkille. Pentu ei onneksi pitkää lenkkiä kaipaa, sillä tänään aamulla lähden juoksulenkin sijaan pyörälenkille Hakaniemen halliin ostamaan mahdollisimman tuoretta lohta lounassushia varten.

Pyörälenkin jälkeen sämpylät uuniin ja aamupala pöytään. Tuoretta sämpylää, ruis-puolukkapuuroa, ananas-kookospannacottaa, hedelmäsalaattia ja samppanjaa palan painikkeeksi. Aika perussetti. Sitten päivälliskarjalanpaisti uuniin hautumaan, lounassushien kasaaminen ja töihin, jonne saavun noin kahdeksalta.

Työpäivä sujuu koodiorjaillessa. Syön lounaan yhdeltätoista. En ole ikinä sietänyt työpaikkaruokalan “ruokaa”, tänään maistuu sen sijaan aamulla tehdyt sushit.

Iltapäivä töissä jatkuu kiireisenä ja työpäivä näyttää venyvän jälleen pitkäksi. Välillä rentodudun juomalla gaiwanissa haudutettua oolongia ja seuraamalla Hurtigrutenia kakkosnäytöltä. Rentouttaa mukavasti.

Kotimatkalla käyn tekemässä salitreenin ja saavun kotiin noin kuudelta. En hetkeäkään liian aikaisin, sillä juuri kotiin saavuttuani lähetti soittaa ja kertoo tuovansa tuotenäytettä. Hieman yllätyn, kun tuotenäyte osoittautuu kokonaiseksi luomukaritsaksi (onneksi paloina!), mutta ei siinä mitään, kaikenlaiseen sitä ruokabloggaajana on jo tottunut. Sen jälkeen, kun eräänä päivänä ovella odotti puoli kiloa tryffeleitä ja koulutettu tryffelipossu, olen osannut odottaa mitä tahansa. Pakastin alkaa kyllä näyttää aika täydeltä, seuraavaksi joku voisikin lähettää isomman arkkupakastimen.

Seuraavaksi rentoudun jatkamalla tutustumistani italialaiseen ruokakulttuuriin Il Cucchiaio d’Argenton parissa. Kyseinen kirjahan on italialaisen ruuan raamattu. Se on ollut myös monien ruokabloggaajien suosiossa englanninkielisen käännöksensä kautta. Itse pidän vähän noloina tuollaisia bloggaajia, joiden rima on niin matalalla, että lukevat käännöstekstiä, kun kielen kuitenkin opiskelee varsin pienellä vaivalla. Sitten vielä pitävät itseään foodieina!

Lukemisen ohella valmistan itseäni illan RSO:n konserttiin, jossa ohjelmassa on Sibeliuksen kolmas ja neljäs sinfonia sekä Ligetin viulukonsertto. Sibelius on toki liian populääriä makuuni, mutta Ligetin viulukonsertossa on kyllä yritystä. Siispä Ligeti soimaan, luonnollisesti vuoden 1994 levytyksenä, jonka johtaa Pierre Boulez ja solistina toimii Saschko Gawriloff, jolle konsertto on omistettu. Muut versiot ovat vähän kuin katsoisi dubattua elokuvaa. Erityisen nautittava on toisen osan alku, jossa yksinkertainen, sentimentaalinen viulumelodia vähitellen sulautuu orkesterin monimutkaiseen polyfoniseen kudokseen. Samalla osan alkua värittävä häivähdys tonaalisuudesta häviää. Osan alun melodiahan on koostettu vain c-sävelen yläsävelsarjasta. Yksityiskohta, jonka huomaa ensikuulemalta vain todellinen modernin musiikin ystävä.

Nautittuani konsertista vakiopaikaltani palaan kotiin ja nautin myöhäiseksi päivälliseksi aamusta saakka hautuneen karjalanpaistin. Kuva jäi valitettavasti ottamatta, kun pataruuista ei vaan saa hyviä kuvia, etenkään kännykkäkameralla. Rajansa reality-päivänäkin. Karjalanpaisti on juuri mainiota, helppoa ja nopeatekoista arkiruokaa. Kuka sitä jotain einesmaksalaatikkoa haluaisi syödä, kun karjalanpaisti valmistuu ihan yhtä helposti.

Illan ratoksi päätän tehdä vielä nopeasti suklaa-pähkinä-marenkikakun. Reality-teeman inspiroimana päätän jättää styroksilevyt komeroon ja kokeilla ihan oikeaa leipomista. No, kuvasta näette kuinka siinä sitten kävi.

Kakun valmistuttua kello onkin jo yksitoista ja on aika siirtyä yöunille. Iltalukemiseksi jatkan hieman Larousse gastronomiquen läpilukuprojektia, jossa olen päässyt jo m-kirjaimeen saakka. Hurjan mielenkiintoista ja antaa paljon hyviä vinkkejä siihen, mikä juuri nyt olisi parasta, ajankohtaisinta, ekologisinta ja trendikkäintä ruokaa blogattavaksi. Vähitellen kuitenkin väsymys voittaa ja on aika siirtyä seuraavaan päivään tyytyväisenä päivän aikaansaannoksiin.