Jamien paras broileri

raaka.jpg

Pastanjauhajat valittivat joskus Jamien itseääntoistavuudesta, kun jossain vaiheessa hänen ohjelmissaan valmistettiin viikko toisensa perään kokonainen broileri tunkemalla sen sisään Jamien suosikkiyrttejä. Itse en ole koskaan ennen kokeillut yhtäkään kyseisistä resepteistä, joten olikin jo korkea aika käydä hakemassa Hakaniemestä kokonainen broileri ja tunkea yrttejä sisään Jamien ohjeen mukaan. Tämä ohje oli Jamien ensimmäisestä kirjasta.

Jamien täydellinen uunibroileri

1 broileri
suolaa ja pippuria
3 pientä kourallista tuoreita yrttejä (basilikaa, persiljaa, meiramia) riivittynä ja hyvin hienonnettuna
4 rkl oliiviöljyä
1 sitruuna halkaistuna
4 laakerinlehteä revittynä
2 tuoretta rosmariininoksaa

1. Pane uunipannu uuniin ja kuumenna uuni 225-asteiseksi. Huuhtele broileri ulko- ja sisäpuolelta ja taputtele se mahdollisimman kuivaksi talouspaperilla. Hiero linnun vatsaonteloon suolaa. Irrota nahka varovasti ja ehjänä rintalihoista. Hiero hieman suolaa lihaan nahan alle ja työnnä sinne myös hienonnetut yrtit. Pirskota pinnalle hieman oliiviöljyä. Vatsaonteloon voi myös työntää sitruunaa, laakerinlehtiä ja rosmariinia. Vedä nahka varovasti takaisin paikoilleen ja tarkista, että lihaa ei jää pilkottamaan nahan alta. Paina koivet ja siivet lintua vasten ja sido lintu mahdollisimman napakasti.

2. Tee molempiin koipiin 3-4 viiltoa ja hiero niihin jäljelle jäänyttä yrttisekoitusta. Sivele hieman oliiviöljyä linnun nahkaan ja mausta pinta melko reilusti suolalla ja pippurilla. Ota kuuma uunipannu uunista ja kaada pohjalle hieman öljyä. Aseta lintu pannuun kyljelleen ja pane pannu takaisin uuniin. Anna broilerin ruskistua uunissa 5 minuuttia ja käännä se sitten toiselle kyljelle. Ruskista taas 5 minuuttia ja käännä sen jälkeen lintu rintapuoli ylöspäin. Kypsennä broileria lopuksi 225-asteessa tunnin ajan.

valmis.jpg

Broileri oli ihan hyvää, ja erityisesti kokemuksena kokonaisen broilerin paistaminen on ihan toista luokkaa kuin valmiiden koipien tai rintaleikkeiden paistaminen. Tähän kannattaa laittaa todella reilulla kädellä mausteita. Itselläni jäi hieman suolattomaksi, joskin rintaan laitetut yrtit maistuivat mukavasti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. pupunpaistaja August 19, 2006 / 8:42 pm

    huomenna alkaa sitten sorsastuskausi

  2. cele August 21, 2006 / 8:16 am

    Näinpä! Pitääkin alkaa jo teroitella veitsiä.. eikun, ne onkin vielä ihan teräviä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *