Pasta-lohisalaatti

siili.jpg

Takapihan eläinsarja täydentyi eilen illalla siilillä. Kuva ei ole ihan täydellinen, kun oli jo vähän hämärä ja siili lähti syystä tai toisesta karkuun melko pian sen jälkeen kun aloitin kuvaussessiot.

Eilisen indeksi: 54.

Puoliväli lähestyy kovaa vauhtia. Taitaa tosin vielä muutama päivä mennä, sillä en ole varsinaisesti ollut kuin yhdessä punnituksessa alle puolivälin. Toisaalta paino tuntuu ottavan muutaman päivän välein aina hieman isompia askeleita alaspäin, joten ehkä se tästä.

Jos minä saisin päättää, olisi tämä Johannan pastasalaatti korkealla Pastanjauhajien kesäruokakisassa. Johanna on nimittäin onnistunut luomaan melkoisen ihmeen: herkullisen salaatin, jossa ei ole rucolaa tai pinjansiemeniä. Kuva ei ehkä näytä kovin erikoiselta, mutta tämä oli oikeasti melkoisen herkkua. Tekovaiheessa yllättävän ongelman tuotti jostain syystä noin puoleksi tunniksi katkennut vedentulo. Olin nimittäin juuri käsitellyt savulohen ja yhtäkkiä hanasta ei tullutkaan vettä. Siinä sitten kituuteltiin kalalta haisevin käsin puolisen tuntia. Ohjeessa ei ollut lainkaan mittasuhteita, mutta laitoin omaan versiooni kolmisensataa grammaa lohta, puoli pakettia penneä, puolikkaan kurkun ja puoli purkillista kirsikkatomaatteja. Kirsikkatomaatit on muuten myös hyviä. Keväällä olin niistä niin innostunut, että ostin aina paketillisen niitä, kun teki mieli karkkia.

salaatti.jpg

Pasta-lohisalaatti

pennepastaa
lämminsavulohta
kurkkua
purjoa / kevätsipulia
kermaviiliä
tilliä
sitruuna
mustapippuria
suolaa
sokeria
Turun sinappia
kirsikkatomaatteja
(kylmäsavulohta)
kananmunaa

Keitä pasta. Voit tietysti käyttää mielipastaasi, mutta itse olen tykästynyt pennepastaan. Laita jäähtynyt pasta kulhoon ja lisää päälle ruodittua lämminsavulohta, purista päälle puolen sitruunan mehu. Lisää reiluiksi paloiksi leikattua kurkkua sekä hieman purjoa / kevätsipulia renkaina. Mittasuhteet on vähän mututuntumalla eli mistä sattuu tykkäämään.

Sekoita kermaviiliin sitruunamehua, sinappia, mustapippuria ja ripaus suolaa ja sokeria. Myös tillin voi lisätä kastikkeeseen tai vasta valmiin salaatin päälle. (Kermaviilin asemasta alkuperäisessä ohjeessa oli muistaakseni puolet majoneesia ja puolet ranskankermaa. Itse käytän tällä hetkellä puolet labnehia ja puolet maustamatonta jugurttia, joka on bulgarian jugurtin paksuista.)

Jos teet salaatin etukäteen, sekoita kastike joukkoon vasta viime metreillä sillä pasta imee kastikkeen nopeasti. Koristele vaikka kirsikkatomaateilla ja kylmäsavulohella. Päälle kannattaa laittaa myös keitettyä kananmunaa lohkoina, sopii kivasti kalan kanssa! Salaatti maistuu kyllä seuraavanakin päivänä vaikka ei ole enää kovin esteettisen näköistä kun kastike on imeytynyt.

Pitäisi joskus kokeilla sitä Johannan toistakin herkkua, eli juustokakkua. Jos joku vaan kertoisi, mitä sille lopulle baileysille tekisi..

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

5 Responses

  1. johanna_dxb July 6, 2006 / 2:20 pm

    Kiva jos salaatti maistui, tosiaan resepti tuli joskus pongattua Ruokatorstaista ja itse sita vahan jalostin. Mittasuhteet puuttuvat koska yleensa kokkailen mututuntumalla ja tuo on juuri sellainen salaatti johon voi pistaa vahan mita kaapista loytyy. En nae jarkea punnita lohta digitaalivaa’alla tai laskea kirsikkatomaatteja. Samoin kermaviilikastikkeessa toiset tykkaa enemman sinappisemmasta ja makeasta ja toiset taas sitruunaisesta.

    Tarkkuudesta tulee mieleen erittain tarkka rakas siskoni joka joskus valmisti jouluksi lanttulaatikkoa; aitimme oli keittanyt lantut valmiiksi ja siskoni noudatti ohjetta kirjaimellisesti. Ohjeessa sanottiin etta suola lisataan lanttujen jo keitinveteen. Sitten soimme suolatonta laatikkoa kun tietysti mieleen ei tullut maistaa seoasta ennen uuniin pistamista…

    Kiitos juustokakkukehuista, eikos Alkosta saa myos yhden annoksen Bailey’s pulloja? Tai hamstraa lentokoneesta… Joku aika sitten tekemasi suklaakakku vaikutti myos aivan loistavalta; miksi turhaan “pilata” kakkuja jauhoilla kun ilmankin selviaa… Joku ilta BBC Foodilla tehtiin tosi hyvannakoisia suklaakohokkaita tms. Siis sellaisia pienia joiden keskusta oli venyva, pitaa koittaa pongata ohje jostain.

  2. cele July 7, 2006 / 12:40 am

    Söinkin vasta tänään loput tuosta salaatista. Maistui vielä parin päivän jälkeenkin, kun pidin kastikkeen erikseen ja lisäilin sitä aina suoraan lautaselle.

    Heitin tuohon nuo käyttämäni mittasuhteet tuohon lähinnä siksi, että se helpottaa hieman reseptin lähestymistä jos mututuntumalta kokkailu pelottaa. Liian tarkka mittaaminen toki on melko rasittavaa eikä yleensä tarpeellista kuin ehkä leivonnassa.

    Selailinpas tuolta alkon sivuilta ja näyttää tosiaan olevan baileysia myös ihan pienissä pulloissa. Tämän tiedon jälkeen pitääkin vain odottaa, että laihdutuskuuri on sellaisessa pisteessä että juustokakut kuuluvat jälleen sallittuihin ruokiin.

    Olen erittäin kiinnostunut pienten suklaakohokkaiden ohjeesta, jos satut sen jostain löytämään. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *