Kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti

Haasteruoka tuli vihdoinkin kokattua. Pienen viivähdyksen aiheutti Kannelmäen Prisman valikoimat, sananen siitä.

Kannelmäessä sijaitseva Prisma on nykyään lähimpänä sijaitseva isompi ruokakauppa, mutta koostaan huolimatta se on aiheuttanut pettymyksiä kerta toisensa perään. Tällä kertaa siis fenkolihylly ammotti tyhjyyttään väärällä hetkellä (ja romaine-salaattikin oli viimeinen puska). Aiemmin samanlaista tuskaa on aiheuttanut tyhjä bataattihylly, sekä tyhjä Barillan spagettihylly. Ymmärrän toki, että mitkään kyseisistä tuotteista ei ehkä ole niitä top100-myyntituotteita, mutta luulisi nyt tuon kokoisessa kaupassa pystyttävän varautumaan tuotteiden loppumiseen jo ennen sen viimeisen bataatin häviämistä hyllystä.

Eikä siinä vielä kaikki, Prisman valikoimat ovat muutenkin typerryttävän surkeat kokoisekseen kaupaksi. Ensinnäkin liha/kalatiski on lähinnä vitsi: suurin osa siitä on varattu valmistuotteille, joita ennen saattoikin välillä ostaa, kunnes Prismassa lopetettiin lounasseteleiden vastaanotto. Lihatiskiltä löytyy jauhelihaa ja sisäfilettä, kalatiskiltä lohta fileoimattomana ja fileoituna – molempia sekä Suomessa että Norjassa kasvatettuna. Lisäksi ehkä kasa muikkuja tai silakoita. Varsinainen lihaosasto sisältää perusvalikoiman erilaisia silpuksi pistetyjä lihoja marinadeissa, marinoimattomia versioita löytyy noin viiden artikkelin verran. Pastahyllystä ei löydy laadukkaampia merkkejä kuin sitä barillan spagettia – silloin kun hyllystä sattuu löytymään – sekä tagliatellea, mutta ei esimerkiksi suosikkipastaamme penneä, paitsi värillisinä salaattiversioina. Muun hyllytilan vie kaksikymmentä eri Rainbow-pastaa, sekä myllyn parhaan ja torinon spagetit ja makaronit. Nuudelihyllystä löytyy kyllä metreittäin pikanuudeleita ja jotain gluteenittomia pinaattinuudeleita, mutta varsinaisista normaaleista ruuanlaitossa käytettävistä nuudeleista ei löydy kuin munanuudeleita (joita tosin tykkään itse käyttääkin melkein kaikkiin nuudeliruokiin).

Kyseistä Prismaa ollaan nyt laajentamassa, joten toivoa sopii, että valikoimatkin paranevat samalla. Viikko sitten olimme nostalgiareissulla vanhassa lähikaupassa, eli Itäkeskuksen Citymarketissa, ja siellä valikoimat olivat jotain ihan muuta. Tämän ei ole tarkoitus olla kommentti Keskon paremmuudesta, mutta näin näppituntumalla vaikuttaa siltä, että samankokoisessa K-kaupassa on vastaavaa S-kauppaa paremmat valikoimat. Toki arkiostoksissa arvostan tasaista halpaa hintaa perusvalikoimasta, mikä vaikka lähi-Alepastamme löytyy, mutta Prisman kokoiselle kaupalle on vähän suuremmat vaatimukset valikoimien suhteen.

Viime aikoina on ollut parissakin lehdessä (ainakin Talouselämässä) juttuja suomalaisten ruokakauppojen valikoimista, joten en liene purnauksineni yksin, ja ainakin näistä lehdistä luettuna ruokakauppiaatkin tietävät ongelman ja ovat ehkä jopa tekemässä asian parantamiseksi jotain.

Mutta sitten takaisin haasteruokaan. Päädyin siis lopulta salaattiin ja parista vaihtoehdosta seurasin enemmän omenaversiota hieman jääkaapin sisältöön muokaten. Vaikka en ole varsinaisia salaatti-ihmisiä, tämä kyllä maistui niin allekirjoittaneelle kuin paikalle huijatulle testihenkilöllekin (kiitos vain fenkolin tuomisesta). Suurin vika oli ehkä kalkkunapalamme hienoinen kuivuus, jolle ei enää valmistusvaiheessa ollut mitään tehtävissä.

Mutta ei tästä sen enempää, arvosteluraati aloittanee työnsä ja minä alan miettiä minne pallo lentää seuraavaksi.

Kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti

Salaattikastike:
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 ½ dl kanalientä
reilu kourallinen silputtua persiljaa
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
2 tl dijonin sinappia
maun mukaan pippuria

Salaattiin:
puska romaine-salaattia
toinen puska vapaavalintaista pienilehtistä salaattia
3 suurta omenaa pestynä ja kuorineen viipaloituna
fenkoli kuutioiksi pilkottuna
pari kourallista siemenettömiä rypäleitä puolitettuna
puoli kiloa savustettua kalkkunan rintaa suikaloituna
kourallinen vapaavalintaisia pähkinöitä (cashew-pähkinät on aina hyviä)
kourallinen feta- tai vuohenjuustoa

1. Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.

2. Aseta tarjoilulautasen pohjalle salaatit. Sekoita toisessa kulhossa omenat, fenkoli ja rypäleet ja kaada sekaan noin puolet kastikkeesta. Aseta suurin osa sekoituksesta salaattien päälle. Näiden päälle kalkkunasuikaleet ja loput sekoitteesta. Lisää vielä päälle pähkinöitä ja juustoa maun mukaan.

3. Lusikoi loput kastikkeet päälle ja tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

18 Responses

  1. Ylimuuli Mukkelis February 4, 2008 / 8:37 pm

    Tanssin täällä voitontanssia kun oon tyytyväinen että valikoit salaatin listalle! Näyttää mainiolta ja Ihan Uudelta. Fenkolinmetsästyksen suhteen otan osaa, just sellastahan se on. Kunnialla silti selviydyit aikataulussa ja korkkasit haasteen. 🙂 KIITOS.

    Menee kokeiluun varmaan perjantaina kun paikalla on laajennettu koeyleisö. Luuletko, että mestariluomuksesi kärsii kovasti jos omenat joko vaihtaa päärynään (vähän vähempään määrään ettei makeusaste nouse huimaksi) tai omenat kypsyttää? Mahani puolesta kyselen, mutta vedän vaikka tellai ehtana jos vaan sanot niin eli omput raakoina.

    Nyt jännään ruokakokeilun lisäksi sitä, mitä keksit ja kelle seuraavaksi!

  2. liisa February 4, 2008 / 9:21 pm

    Kantsun Prisma on tosiaan lähestulkoon aina pienoinen pettymys. Silti siellä tulee välillä käytyä, kun Sellon ruuhkat riipivät hermoja.

    Suosittelen kuitenkin juna- tai automatkaa Sellon Citymarkettiin. Se on aivan loistava kauppa (paitsi ehkä lauantaisin puolenpäivän tienoilla..) tarjonnan ja laadunkin puolesta. Liha-, kala- ja leikkeletiskit ovat todella hyvät (etenkin kalapuoli) ja leipomo-osasto ansaitsee mielestäni myös kunniamaininnan.

    Meillä kokattiin tänään myös fenkolia. Testauksessa oli Ruokatorstai-keittokirjan fenkolikeitto, jota voinkin lämpimästi suositella esim. alkukeitoksi tai ihan vaan näin arki-iltaan.

  3. cele February 4, 2008 / 10:49 pm

    Ylimuuli,
    päärynät on mun melkein lempparihedelmiä, joten ne käy hyvin. Omenan ja fenkolin liitto tosin lienee jonkinlainen klassikko, sen verran usein sitä pompahti googlesta. Mutta ei hätää, päärynästä ja fenkolista tulee kohta uusi klassikko. 🙂 Heitän varmaan palloa eteenpäin jo ennen perjantaita, se lienee ok?

    Liisa,
    Sello on varmaan vähemmän kiireisinä päivinä (lue: viikonloppu) ihan hyvä vaihtoehto, mutta tuo Prisma on kävelymatkan päässä, niin sitä tulee kyllä käytettyä jo ihan ekologisistakin syistä. Laitan toivoni siihen laajennukseen. 🙂

    Tuo Ruokatorstai on kyllä sellainen kirja, joka varmaan pitäisi hankkia, ja fenkolikin varmaan esiintyy sorsakeittiössä seuraavan kerran aikaisemmin kuin kahden vuoden päästä…

  4. Ylimuuli Mukkelis February 5, 2008 / 5:31 pm

    Cele, tottakai, pallon saa mun puolesta pistää eteenpäin vaikka välittömästi sen saatuaan! Eri asia tosin miten monta palloa pysyy yht’aikaa ilmassa. 🙂

    Ja hyvä jos päärynä käypi.

  5. Sohvi February 6, 2008 / 6:41 pm

    Meillä päin laajennettiin myös Prismaa. Toivoin, että sinne vihdoin tehtäisi lihatiski, mutta kattia kanssa! Kyllä löytyy tapettia ja WC:n kansia kilometreittäin, puhumattakaan valmisruuista! Kalatiski on kyllä ihan kiitettävän hyvä, mutta kunnon pihvin perässä täytyy aina lähteä kauppahalliin (Prsima, kun on näillä kulmilla isoin kauppa).

    Vaikuttaa hyvältä tämä ohje 😛 Ensin vain ihmettelin mistä saa “ruskaista” Romainea 😀

  6. oliivia February 7, 2008 / 7:35 pm

    cele, onpahan raikkaan ja herkullisen näköinen ja kuuloinen salaatti!

    Prismat taitaa olla yleis”maailmallisesti” yhtä surkeita kaikkialla… tuskailimme juuri samanlaisten asioiden kanssa tuolla “juurillamme” Jojensuussa. Einespitsaa löytyy mielin määrin, mutta jos haluaa sellaisia erikoisuuksia kuin parsakaalia tai yrttejä haaveeksi jää… Eikä kyseistä ketjua taida edes kiinnostaa palaute (kokeiltu on).

    Citymarketit sen sijaan useimmiten ovat valikoimaltaan sekä määrä- että laatumielessä HUOMATTAVASTI parempia.

  7. Hanna sopasta February 8, 2008 / 1:34 pm

    Kertakaikkisen kaunis salaatti, mahtoi olla herkkua 🙂 Tosin tunnustan nyt, etten ole fenkolia raakana koskaan syönyt. Parempi siis kokeilla tätä lähiaikoina, jotten ihan paitsioon jää.
    Ja voi että, miten yhdynkään noihin kauppasadatteluihisi. Kantsun Prismassa en ole koskaan käynyt, mutta sama ilmiö toistuu esimerkiksi keskustan Stockalla. Kalatiski on pienentynyt silmin nähden, ja yli puolet siitä vie pirunmoiset kalapuikot ja -pihvit ja -mössöt, nou tänk juu. Kampin K-Supermarketista sentäs saa vielä yhtä ja toista, mutta kyllä sielläkin valmistuotteet valtaavat alaa kiihtyvään tahtiin. Pitäisi siirtyä tekemään ostokset vallan kauppahalliin, voi kun olisi vain rahallisesti mahdollista!

  8. Ylimuuli Mukkelis February 9, 2008 / 10:47 am

    No trackbackkikin näköjään jo paljastaa, mutta tein siis eilen tätä ja sehän on MAHTAVAA! Ollaan molemmat syöjät ihan pähkylöinä. Kiitos, katso tarkempi erittely Monkeysta. 🙂 Ei mikään turha haaste 😛

  9. annamanna February 9, 2008 / 6:12 pm

    Tämä ohje päätyi samantien suosikkilistalle, nam!

    Prismojen valikoimaa ohjataan suoraan pääkallopaikalta. Paikalliset kaupat saavat ns. valikoimaluettelon, jossa olevat tuotteet on mahdollista ottaa myyntiin. Jos tuotetta ei luettelossa ole, sitä ei myymälään saada. Valikoima uudistetan 3x vuodessa, eli jos on kovasti toiveita jostain tuotteesta, niin voi seuraavaan uudistukseen päästäkin.

    Keskolla taas ruokapuoli on yhä kauppiasvetoinen: on varmaan vastaavia valikoimaluetteloja, mutta itsenäinen kauppias voi yhä tehdä omia päätöksiäänkin.

  10. cele February 9, 2008 / 10:01 pm

    Prismat lienee nyt yksimielisesti osoitettu surkeiksi. 🙂

    annamamma, mielenkiintoista kuulla tuosta ohjausperiaatteesta. Minulla oli sellainen käsitys, että Prismojen valikoimista noin 60-70% kuuluisi vakiovalikoimaan ja muut voisivat olla mitä vain, mutta ilmeisesti näidenkin tuotteiden valikoimat ovat rajoitettuja. Pöhköä puuhaa.

    Ylimuuli, kiva että salaatti upposi teidänkin makuhermoonne. Tästä on hyvä jatkaa haasteiden heittelyä.

  11. Kuluttaja March 8, 2008 / 10:30 pm

    Jaa, minusta esim. Sellon Citymarketti on kamalan sotkuinen, etenkin hevi-osasto on huonosti hoidettu, vaikka valikoima on laajempi kuin Prisman. Erikoistavarat Cittarista ja Prismasta (ja Lidlistä) peruselintarvikkeet.

  12. cele March 18, 2008 / 3:15 pm

    Sotkuisuutta en osaa kommentoida ja se taitaa vaihdella melkoisesti eri kauppojen välillä. Tuossa perus/erikoistavara-lajittelussa on sellainen ongelma, että ainakaan minä en jaksaisi lähteä kovin monesta kaupasta hakemaan ruokatarvikkeitani vaikka sillä jokusen sentin säästäisi.

  13. verano June 25, 2008 / 11:44 am

    Enpä ole tainnut paljoa menettää, vaikken Kannelmäen Prismassa ole koskaan käynytkään. Tässä näköetäisyydellä kun olen ollut töissä jo reilun vuoden.

    Laajennusta saadaan kai vielä odotella jonkin aikaa, käsittääkseni “uuden puolen” valmistuttua nykyään pystyssä oleva pistetään maan tasalla ja siihenkin rakennetaan uusi ja upeampi osa. Voisin kuvitella, että iso osa laajennuksesta hukkuu erilaisiin ravintoloihin ja oheistoimintoihin..

    Lohdutukseksi sanottakoon, että eipä ole häävit valikoimat aina omassa lähikaupassa Kampin keskuksen k-supermarketissakaan. Kerta jos toinenkin todettu, että kävely Stockan herkkuun maksaa kyllä vaivan.

  14. Miuku October 2, 2010 / 9:33 pm

    Löysin salaatin ihan nettiä selailemalla, eli kerrankin surffailusta on iloa.
    Olosuhteiden pakosta oli korvattava aineksia, eli kanaliemen sijaan kasvislientä, dijon-sinapin sijaan Auran mietoa & hunajaa, romaine-salaatin sijaan tammenlehti-salaattia ja savustetun kalkkunan sijaan savustettua kinkkua.
    Makumaailma siis muuttui, mutta kokonaisuus oli silti mahtava. Koko salaatti syötiin yhdeltä seisomalta ja sai melkoisesti kehuja. Kiitos ohjeesta.
    Ensi kerralla sitten toivottavasti ihan alkuperäisen reseptin mukaan…

  15. cele October 4, 2010 / 2:12 pm

    Kiva että maistui. Tämä on ollut kyllä useamman kerran ruokalistalla täälläkin päässä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *