Haasteruoka tuli vihdoinkin kokattua. Pienen viivähdyksen aiheutti Kannelmäen Prisman valikoimat, sananen siitä.
Kannelmäessä sijaitseva Prisma on nykyään lähimpänä sijaitseva isompi ruokakauppa, mutta koostaan huolimatta se on aiheuttanut pettymyksiä kerta toisensa perään. Tällä kertaa siis fenkolihylly ammotti tyhjyyttään väärällä hetkellä (ja romaine-salaattikin oli viimeinen puska). Aiemmin samanlaista tuskaa on aiheuttanut tyhjä bataattihylly, sekä tyhjä Barillan spagettihylly. Ymmärrän toki, että mitkään kyseisistä tuotteista ei ehkä ole niitä top100-myyntituotteita, mutta luulisi nyt tuon kokoisessa kaupassa pystyttävän varautumaan tuotteiden loppumiseen jo ennen sen viimeisen bataatin häviämistä hyllystä.
Eikä siinä vielä kaikki, Prisman valikoimat ovat muutenkin typerryttävän surkeat kokoisekseen kaupaksi. Ensinnäkin liha/kalatiski on lähinnä vitsi: suurin osa siitä on varattu valmistuotteille, joita ennen saattoikin välillä ostaa, kunnes Prismassa lopetettiin lounasseteleiden vastaanotto. Lihatiskiltä löytyy jauhelihaa ja sisäfilettä, kalatiskiltä lohta fileoimattomana ja fileoituna – molempia sekä Suomessa että Norjassa kasvatettuna. Lisäksi ehkä kasa muikkuja tai silakoita. Varsinainen lihaosasto sisältää perusvalikoiman erilaisia silpuksi pistetyjä lihoja marinadeissa, marinoimattomia versioita löytyy noin viiden artikkelin verran. Pastahyllystä ei löydy laadukkaampia merkkejä kuin sitä barillan spagettia – silloin kun hyllystä sattuu löytymään – sekä tagliatellea, mutta ei esimerkiksi suosikkipastaamme penneä, paitsi värillisinä salaattiversioina. Muun hyllytilan vie kaksikymmentä eri Rainbow-pastaa, sekä myllyn parhaan ja torinon spagetit ja makaronit. Nuudelihyllystä löytyy kyllä metreittäin pikanuudeleita ja jotain gluteenittomia pinaattinuudeleita, mutta varsinaisista normaaleista ruuanlaitossa käytettävistä nuudeleista ei löydy kuin munanuudeleita (joita tosin tykkään itse käyttääkin melkein kaikkiin nuudeliruokiin).
Kyseistä Prismaa ollaan nyt laajentamassa, joten toivoa sopii, että valikoimatkin paranevat samalla. Viikko sitten olimme nostalgiareissulla vanhassa lähikaupassa, eli Itäkeskuksen Citymarketissa, ja siellä valikoimat olivat jotain ihan muuta. Tämän ei ole tarkoitus olla kommentti Keskon paremmuudesta, mutta näin näppituntumalla vaikuttaa siltä, että samankokoisessa K-kaupassa on vastaavaa S-kauppaa paremmat valikoimat. Toki arkiostoksissa arvostan tasaista halpaa hintaa perusvalikoimasta, mikä vaikka lähi-Alepastamme löytyy, mutta Prisman kokoiselle kaupalle on vähän suuremmat vaatimukset valikoimien suhteen.
Viime aikoina on ollut parissakin lehdessä (ainakin Talouselämässä) juttuja suomalaisten ruokakauppojen valikoimista, joten en liene purnauksineni yksin, ja ainakin näistä lehdistä luettuna ruokakauppiaatkin tietävät ongelman ja ovat ehkä jopa tekemässä asian parantamiseksi jotain.
Mutta sitten takaisin haasteruokaan. Päädyin siis lopulta salaattiin ja parista vaihtoehdosta seurasin enemmän omenaversiota hieman jääkaapin sisältöön muokaten. Vaikka en ole varsinaisia salaatti-ihmisiä, tämä kyllä maistui niin allekirjoittaneelle kuin paikalle huijatulle testihenkilöllekin (kiitos vain fenkolin tuomisesta). Suurin vika oli ehkä kalkkunapalamme hienoinen kuivuus, jolle ei enää valmistusvaiheessa ollut mitään tehtävissä.
Mutta ei tästä sen enempää, arvosteluraati aloittanee työnsä ja minä alan miettiä minne pallo lentää seuraavaksi.
Kalkkuna-fenkoli-omenasalaatti
Salaattikastike:
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 ½ dl kanalientä
reilu kourallinen silputtua persiljaa
2 rkl sitruunanmehua
2 rkl balsamicoa
1 rkl oliiviöljyä
2 tl dijonin sinappia
maun mukaan pippuriaSalaattiin:
puska romaine-salaattia
toinen puska vapaavalintaista pienilehtistä salaattia
3 suurta omenaa pestynä ja kuorineen viipaloituna
fenkoli kuutioiksi pilkottuna
pari kourallista siemenettömiä rypäleitä puolitettuna
puoli kiloa savustettua kalkkunan rintaa suikaloituna
kourallinen vapaavalintaisia pähkinöitä (cashew-pähkinät on aina hyviä)
kourallinen feta- tai vuohenjuustoa1. Valmista kastike sekoittamalla kaikki aineet keskenään.
2. Aseta tarjoilulautasen pohjalle salaatit. Sekoita toisessa kulhossa omenat, fenkoli ja rypäleet ja kaada sekaan noin puolet kastikkeesta. Aseta suurin osa sekoituksesta salaattien päälle. Näiden päälle kalkkunasuikaleet ja loput sekoitteesta. Lisää vielä päälle pähkinöitä ja juustoa maun mukaan.
3. Lusikoi loput kastikkeet päälle ja tarjoa heti.