Täytetty kalkkunarulla

Ja salamahaasteen salamavastaus on valmis…

…tai ei ihan. Tein tätä nimittäin viikko sitten. Kyllä, kalkkunan ensimmäinen esiintyminen blogissani, kokattuna viikkoa ennen haastetta. Ja sisään olisi voinut sitä fenkoliakin tunkea, kuten vaikkapa tässä reseptissä tehdään.

Mutta harjoitus tekee mestarin, joten seuraavaa kalkkunaruokaa valmistellessa olenkin jo melkein mestari. Googlettelinkin tänään erilaisia vaihtoehtoja kalkkunan ja fenkolin käyttöön. Italialaiset tuntuvat suosivan fenkolia pastassa, joten jonkinlainen fenkoli-kalkkuna-pasta voisi olla yksi hyvä vaihtoehto, etenkin kun kalkkunamakkara tuntuu olevan myös jonkinlainen italialaisten suosikki (myös pastakäytössä). Perinteisin kalkkunavaihtoehto lienee kuitenkin hankkia sellainen kokonaisena ja täyttää se fenkolilla ja muulla. Poissuljin tämän vaihtoehdon kuitenkin, koska taloutemme ei saisi ikinä syötyä kokonaista kalkkunaa järkevässä ajassa. Google löysi myös kasoittain reseptejä ylijäämäkalkkunan käyttämiseen. Tuntuu olevan toisaalla samanlaista ähkyä kalkkunasta kuin meillä kinkusta kerran vuodessa. Kalkkunaa ja fenkolia osattiin myös suoraan yhdistää muutamissa melko kutkuttavissa salaateissa.

Yhteenvetona voisi siis todeta, että tulossa lienee joko salaattia, tai jonkinlaista kalkkunamakkarasovellusta, joko pastan tai keiton muodossa. Täytyy nyt kuitenkin ensin painella Hakaniemen halliin katselemaan löytyisikö sieltä sopivia tarpeita.

Mutta sitten takaisin harjoitusruokaan. Tämä resepti on Toscanan herkut -kirjasta, ja toimi melko mukavasti. Kalkkunafileen halkominen neljään osaan ei ollut ehkä kaikkein helpointa ja mukavinta puuhaa, mutta muutoin tämä syntyy melko kivuttomasti. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, meillä lurahti hieman liikaa.

Täytetty kalkkunarulla

1,2 kg kalkkunan rintafileetä, halkaistuna ja nuijittuna noin 1-1 ½ cm paksuiseksi pyöreäksi levyksi
1 valkosipulinkynsi
6 tuoretta salvian lehteä
2 rkl tuoreita rosmariinin lehtiä
2 tl tuoreita timjamin lehtiä
1 rkl suolaa
1 tl mustapippuria
6 rkl oliiviöljyä
150 g keittokinkkua
200 g fontina-juustoa (tai muuta mietoa, rasvaista juustoa) viipaleina
3 dl kana- tai lihalientä

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen.

2. Halkaise kalkkunafilee niin, että levyt jäävät kiinni yhdeltä sivultaan. Halkaise vielä puolikkaat ja taivuta yhtenäiseksi levyksi. Nuiji litteäksi nyrkillä tai lihanuijalla.

3. Hakkaa työlaudalla hienoksi valkosipuli, salvia, rosmariini ja timjami. Mausta suolalla ja pippurilla. Sirota yrtti-mausteseos tasaisesti kalkkunalevylle ja valuta päälle 3 rkl oliiviöljyä, sirota pinnalle suolaa. Paista uunissa noin tunti. Käännä rulla paistamisen aikana ja valele välillä kanaliemellä.

4. Ota rulla uunista, annan lämmön tasaantua ja leikkaa sitten terävällä veitsellä ohuita viipaleita. Nosta viipaleet lämmitetylle laakealle vadille ja tarjoa lisäkkeet samalta vadilta.

5. Lisäkkeeksi sopii parsakaalisose tai rullan vierellä uunivuoassa kypsennetyt perunakuutiot.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. Ylimuuli Mukkelis January 30, 2008 / 6:45 am

    Jestas että pelästyin miten nopee oot! 😀 Mut huh sentään. Mahdolliset ehdokkaat saavat jo nälkäiseksi. Vähänkö hienoo.

    Seurantaa en myönnä.

  2. Pekkateemu February 8, 2008 / 5:31 pm

    Olen huomannut sen, että S-ryhmän kaupoissa on harvemmin palvelutiskillä muuta kuin pari hassua kalalajia, vähän broileria ja pari muutama pala possua. K-ryhmä on taas paremmin panostanut tuohon palvelutiskin toimintaan (ainakin meilläpäin). Kaikkea saa, mitä vaan kehtaa pyytää, vaikka toimitusaika voi olla se muutama päivää. Muuten asioin kyllä mieluummin S-ryhmällä..on jollakin tavalla selkeämpää se touhu eikä tarvi miettiä, että mikä nyt olikaan tänään Plussatarjouksena. Asiasta saappaaseen.. eli tuo kalkkunarulla vaikuttaa niin maukkaalta, että on melkein pakko ottaa se menuun, kun menen sunnuntaina vanhusten luo laittamaan ruoan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *