Crème brûlée eli paahtovanukas

Kun liekinheitin on kerran lisätty keittiöturhakevalikoimaan, niin pakkohan sitä on päästä käyttämään. Näin äkkiseltään ei kauhean montaa ruokalajia tule mieleen, jossa tuota voisi käyttää, joten paahtovanukas löytyi listan kärjestä.

Se osoittautuikin hieman konstikkaammaksi jälkiruuaksi kuin oletin. Paistoaika vesihauteessa on melko haastavaa saada kohdilleen eikä sokerin karamellisointi polttamatta koko lystiä onnistunut ihan ensimmäisellä yrittämällä. Onneksi varasin heti alkuun litran pöntön kermaa niin pystyi kokeilemaan useampana päivänä putkeen. Kannattaa siis ainakin varmistaa, että vesihauteen vesi on kiehuvaa (ettei pinta pala ennen jähmettymistä) ja että liekinheittimessä on turbot tarpeeksi pienellä, ettei sokeri pala.

Ja kaneli sopii tähän kuin pekoni lettujen päälle. Sitä voi heittää ripauksen kermaan vaniljan kanssa. Resepti on tietenkin peräisin Professional Bakingista.

paahtovanukas

Paahtovanukas

12 annosta

12 keltuaista
180 g sokeria
1 1/2 l kermaa
1 1/2 tl vaniljauutetta tai pari vaniljatankoa
3/4 tl suolaa

Sokerikuorrutukseen ruskeaa sokeria kuivattuna uunissa. Voit myös käyttää tavallista sokeria, jolloin sitä ei tarvitse kuivata.

1. Lämmitä kerma kattilassa. Jos käytät vaniljatankoa, halkaise se pituussuunnassa ja raavi siemenet kattilaan. Laita sinne myös kuoret. Kuumentamisen jälkeen poista kuoret.

2. Sekoita keltuaiset ja sokeri hyvin. Lisää kuuma kerma, vanilja (jos käytät uutetta) sekä suola.

3. Kaada sekoitus vanukaskulhoihin. Laita kulhot uunipannulle ja kaada pannuun kiehuvaa vettä noin puoleen väliin kulhoja.

4. Paista 165 asteisessa uunissa 25 minuuttia tai kunnes vanukas on juuri hyytynyt.

5. Anna jäähtyä ja laita jääkaappiin odottamaan tarjoilua

6. Juuri ennen tarjoilua, pyyhi kulhojen päälle mahdollisesti tiivistynyt vesi varovasti pois, lisää päälle tasainen kerros sokeria. Karamellisoi sokeri liekinheittimellä. Tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

  1. Krista September 20, 2009 / 4:01 pm

    Eksyin jostain ja pakko antaa vinkki.
    Alustalle laitettavan veden ei tarvitse olla kiehuvaa. Sen sijaan uuninlämpötilan olisi hyvä olla noin 100astetta jolloin paistoaika on noin 50 minuuttia. Ei takuulla pinta kärväänny mutta aikaa tietysti kuluu enemmän 🙂
    Sokerin kuivatuskaan tuskin on välttämätöntä? Itse en ainakaan ole koskaan kokeillut vaan vedellyt reteesti ruokosokeria pintaan ja tohottanut menemään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *