Lihamylly

Punainen keittiöorjani on nyt ollut vajaa vuoden käytössä. Se onkin vääntänyt valittamatta ja väsymättä lukuisia taikinoita, joten olikin tullut aika palkita sitä ensimmäisellä lisävarusteella. Luonnollisesti suurin kuolailunkohteeni oli lihamylly, joten se piti tietenkin hankkia ensimmäisenä.

Parin viikon aikana olen ehtinyt havaita, että varsin näppärästi tuolla lihaa menee silpuksi. Mukana tulee teräslevyt karkeaan ja hienompaan jauhamiseen, joista olen käyttänyt vasta karkeampaa. Listalla on kuitenkin ollut jo monenlaisia jauhettuja liharuokia, kuten jauhelihapitsaa ja makaronilaatikkoa. Lindströmin pihveihin punajuuret ja sipulitkin tuli murskattua samalla vaivalla lihan sekaan.

Optimaaliin jauhamistekniikkaan pitää vielä tutustua tarkemmin. Hienompaa jauhantalevyä en ole vielä kokeillut, ja suositellaanpa ohjekirjassa lihan jauhamista kahdesti, mitä en ole jaksanut vielä kokeilla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Elämäni pata

Talvi on pataruokien sesonkiaikaa. Viimeisen kuukauden aikana niitä onkin tullut laitettua aika lailla. Nippu hyviä raaka-aineita pataan ja miedolla lämmöllä uuniin muutamaksi tunniksi, niin lopputulos on melkein aina herkullinen. Tällä kertaa kylmän sään lisäksi houkuttimena on ollut Amazonin talvialesta ostamani Le Creusetin 27 sentin (reilu neljä litraa) pata. Ja miten olisinkaan voinut vastustaa, kun kyseisen padan sai alesta kotiovelle kuljetettuna reilulla seitsemällä kympillä. Le Creusetiinhan ihastuin jo parilapannun hankittuani.

Pidän painavista ja isokokoisista pannuista ja padoista. Niissä on yleensä väistämättä hyvä lämmönvarauskyky, mitä arvostaa erityisesti lihaa ruskistaessa. Kätevää onkin, kun samaa pataa voi käyttää niin liedellä kuin uunilla. Lisäksi vetoisuus riittää isompiinkin annoksiin: kahden hengen taloudessa neljä litraa pataruokaa riittää aika moneksi päiväksi. Ja onhan se uskottavamman näköistä kun padoista ja pannuista täytyy ottaa kunnolla kiinni, että niiden liikuttelu onnistuu. Ammattikeittiössä saattaisin olla toista mieltä.

Ennen tätä käytin eniten yksinkertaista savipataa, mistä en näemmä ole ikinä dokumentoinut tänne saakka ainuttakaan kuvaa. Siinäkin oli puolensa, etenkin lihan hauduttamisessa, mutta se keräsi aikojen saatossa niin paljon pinttynyttä likaa ja hajua, että piti lopulta heittää menemään. Tämän padan uskoisin kestävän suunnilleen ikuisesti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Uusi renki

kitchenaid

Kun lukijani Rovaniemeltä saakka vaatii aktiviteettia, niin yritetään sitten. Ennen sitä täytyy kuitenkin esitellä viime viikolla Hulluilta päiviltä nappaamani uusi keittiöorja, jota onkin jo tullut testattua niin pullan, patongin kuin pizzan vääntämiseen. Ainakaan vielä en ole keksinyt mitään valittamisen aihetta. Vielä kun keksisi sille paikan muutenkin pullollaan olevasta keittiöstä.

Nyt onkin aihetta syventyä tarkemmin Professional Bakingin hiivataikinalukuihin ja viva ciabattaan..

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Tavarataivas

En ole aikoihin tarjoillut kuvia sorsakeittiöstä, joten tässäpä pari otosta viime kuukausien aikana sorsakeittiöön ilmaantuneista keittiövempaimista.

kitchenaid
Kiira tekee porkkanasmoothieta aamupalaksi.

Sauvasekoittimeni päästi savut pihalle noin puolen vuoden päivittäisen käytön jälkeen, joten päätin panostaa korvaajaksi hankitussa blenderissä laatuun. Tästä saa mukavasti esimakua Kitchen Aidin yleiskoneeseen, jota ainakaan vielä en ole tohtinut hankkia.

parila
Pariloitua Kikiä porkkanapedillä..

Parilapannu taas on ollut ostoslistalla pitempäänkin ja päädyin lopulta Le Creusetin valurautaiseen parilapannuun. Ei tainnut jäädä viimeiseksi Le Creuset -hankinnaksi; valurautapannuissakin on selvästi eroja.

tohotin
Kiira poseeraa liekinheittimen vieressä.

Ja liekinheitin (aka tohotin) on tietenkin jokaisen (mies)kokin unelma. Paahtovanukas ei mennyt nappiin ihan ekalla yrityksellä, mutta siitä joskus myöhemmin…

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone