Marsunruokakeitto (provencelainen kasviskeitto)

Tämän kuun ruokahaasteen salainen aseeni näkyy kuvassa. Siinä näkyvät puolisen vuotta keittiössämme asustaneet terroristit lempipuuhassaan. Nimesin tämän keiton marsunruokakeitoksi, koska siinä on melkoisen paljon sellaisia raaka-aineita, jotka kelpaavat marsun tuoreruuaksi. Normaalisti meillä on hieman ongelmia keksiä aina uutta ruokaa marsuille vaihteluksi porkkanalle ja lantulle, mutta tämän jälkeen ei ole moneen päivään ollut mitään ongelmia keksiä vaihtelevaa ruokaa.

Keitto oli kasviskeitoksi yllättävän ravitsevaa ja maukasta. Etenkin pistou-tahna (joku voisi sanoa pestoksikin) oli hyvä lisä keittoon. Minä käytin punnitse ja säästä -kaupasta haettuja valkoisia papuja (en enää muista mitä nuo olivat nimeltään). Tarhapapuja en sieltä (saati prismasta) löytänyt, mutta nuokin maistuivat hyvin. Tätä kannattaa tehdä nyt, kun suunnilleen kaikkia aineksia löytyy kaupasta tuoreena. Reseptin lähde on Ranskalainen keittiö.

Provencelainen kasviskeitto

280 g tuoreita silvittyjä härkäpapuja tai 180 g kuivattuja tarhapapuja yön yli liotettuina
1/2 tl provencen yrttiseosta
2 valkosipulinkynttä hienona silppuna
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienoksi silputtuna
2 pientä tai 1 suuri purjo ohuina viipaleina
1 sellerinvarsi ohuina viipaleina
2 porkkanaa pieninä kuutioina
2 pientä perunaa pieninä kuutioina
120 g vihreitä papuja
1 1/4 litraa vettä
120 g silvittyjä herneitä tuoreina tai pakastettuina
2 pientä kesäkurpitsaa hienona silppuna
3 keskikokoista tomaattia pieneksi silputtuna
kourallinen pinaatinlehtiä ohuina suikaleina
suolaa ja vastajauhettua mustapippuria
tuoreita basilikanoksia koristeluun

pistou:
1-2 valkosipulinkynttä hienona silppuna
1 1/4 dl tiukkaan pakattuja basilikanlehtiä
4 rkl parmesaaniraastetta
4 rkl ekstra-neitsytoliiviöljyä

1. Valmista ensin pistou. Pane valkosipuli, basilika ja parmesaani monitoimikoneeseen ja jauha ne tasaiseksi soseeksi; kaavi kerran mukaan roiskeet laidoilta. Lisää oliiviöljy hitaasti syöttöaukon kautta koneen käydessä. Voit myös murskata valkosipulin, basilikan ja parmesaanin huhmaressa ja sekoittaa joukkoon öljyn.

2. Valmista sitten keitto. Jos käytät kuivattuja leikkopapuja, pane ne kasariin ja peitä vedellä. Keitä kovalla lämmöllä 10 minuuttia ja valuta. Pane kiehautetut (tai tuoreet, jos käytät niitä) pavut kasariin yrttisekoituksen ja toisen valkosipulinkynnen kanssa. Lisää vettä niin että sitä on 2,5 cm ainesten päällä. Kuumenna kiehuvaksi, vähennä lämpöä ja keitä hiljaa miedohkolla lämmöllä, kunnes pavut ovat pehmeitä (noin 10 minuuttia, jos pavut ovat tuoreita, ja 1 tunti, jos kuivattuja). Siirrä pavut syrjään keittoliemessään.

3. Kuumenna öljy suuressa kasarissa tai tulenkestävässä padassa. Lisää sipuli ja purjo ja kypsennä 5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen, kunnes sipuli vähän pehmenee.

4. Lisää selleri, porkkanat ja toinen valkosipulinkynsi ja kypsennä kannen alla 10 minuuttia välillä sekoittaen.

5. Lisää perunat, pavut ja vesi ja mausta varovasti suolalla ja pippurilla. Kuumenna kiehuvaksi ja kuori pois pinnalle mahdollisesti nouseva vaahto. Vähennä sitten lämpöä, peitä kannella ja keitä hiljaa 10 minuuttia.

6. Lisää kesäkurpitsat, tomaatit ja herneet papujen ja niiden keitinliemen kanssa ja keitä hiljaa 25-30 minuuttia tai kunnes kaikki kasvikset ovat pehmeitä. Lisää pinaatti ja keitä 5 minuuttia. Mausta keitto ja pyöräytä lusikallinen pistouta jokaiseen kulhoon. Koristele basilikalla ja tarjoa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

5 Responses

  1. Mari September 21, 2008 / 7:14 pm

    Provencelainen kasviskeitto onkin roikkunut to-do -listallani jo iät ja ajat. Hyvin muitutettu! Miulla ja marsuillanne taitaa muuten olla aika samanlainen maku ;D

    Onnea haastekisaan!

  2. Veera September 21, 2008 / 9:42 pm

    Ihanat pienet marsulaiset!
    Mulla oli lapsena kaksi marsua, Olga ja Helga ja ne huusi aina kuin syötävät kun jääkaappi avattiin. Ja nekin olis syöneet taukoamatta mikäli olis ollut (tuore)sapusketta taukoamatta tarjolla.

  3. rosmariini September 21, 2008 / 11:29 pm

    Oih, se meidän kotikodin marsuliini oli täsmälleen samannäköinen noiden kaverusten kanssa.

  4. cele September 22, 2008 / 10:07 am

    Mari, selvästi hyvin osunut haasteruoka siis.

    Veera, me ollaan käytetty paljon energiaa siihen, että marsut eivät assosioisi jääkaapin avaamista ruokaan. Kohtuullisen hyvin se on onnistunutkin, nykyään ne vinkuvat jääkaapille hyvin harvoin.

    Rosmis, mut eihän nuo ole keskenäänkään samanlaisia. 😉 Toinen on self black ja toinen englannincrest. Myönnettäköön tosin, että tuosta kuvasta on hieman hankala erottaa toisen päälaella olevaa crestiä (jota jotkut pälvikaljuksikin kutsuvat :D)

  5. Sara September 25, 2008 / 2:31 pm

    Pälvikalju oikealla!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *