Maksaa pyttipannussa

Sorsakeittiössä oltiin vallan innoissaan Polkkapossun vastauksesta salamahaasteeseen, resepti vaikutti siltä, että maksasta saisi ehkä oikeasti jotain syötävää aikaan ja lisäksi ruuan toteutus antoi taas hyvän syyn hankkia lisää keittiövälineitä, stanssia kun ei kaapeista aikaisemmin löytynyt. Hieman huolta herätti se, että reseptin ohjeistuksesta yli puolet koski annoksen asettelua, joka ei ole allekirjoittaneen vahvinta osaamisaluetta.

Perjantaina siis kiersin Kokkipuodin ja Reinin lihan kautta valmistamaan pyttipannua. Lupasin tästä haasteruuasta sekä objektiivisen että subjektiivisen arvion. Rautapitoisuusanalyysi on kuitenkin melko selvää kauraa, kun reseptistä löytyy niin maksaa, basilikaa kuin kananmunaa.

Varsinainen valmistus sujui varsin sutjakasti eikä se asettelukaan sitten niin hirveän kauheaa ollut, kuvaa voi toki arvostella.. Asettelussa oli sellainen vinha piirre, että ne pelottavat maksapalat hukkuivat peruna- ja kastikekerrosten väliin, niin ettei koko maksan olemassaoloakaan huomaa. Lisäksi tämä oli vielä oikeasti aikamoisen hyvää. Erityisesti smetana-puolukka-kastike toimi erittäin hyvin ja pehmitti maksan makua.

Entäs sitten se haastavin osuus, eli ruuan markkinointi sorsakeittiön maksakammoisemmalle osapuolelle. Järjestin olosuhteet niin, että ruuan raaka-aineista ei ollut tietoa, ja tuloksena oli ihan hyvällä ruokahalulla syömistä. Loppuvaiheessa edessä oli kuitenkin väistämätön kysymys: “mitä lihaa tässä on”, jonka jälkeen ruokahalukin kummasti väheni. Tästä ei kuitenkaan voine syyttää itse ruokaa. 🙂

Kaikkiaan siis onnistunut haasteruoka, kiitämme tästä ja seuraamme mielenkiinnolla haastesalamoinnin seuraavaa ilmentymää.

Maksa-basilikapyttipannu ja puolukka-smetanakastiketta

rypsiöljyä
keitettyjä perunoita pieneksi kuutioituna
maksaa samaan kokoon kuutioituna (kalvot pois)
sipulia pilkottuna
tuoretta basilikaa silputtuna
kananmunia
1 prk smetanaa
2½ rkl puolukkahilloa
kirsikkatomaatteja halkaistuna
suolaa
valkopippuria
paprikajauhetta

Kuullota sipuleita hetki öljyssä, lisää perunat ja mausta reilulla suolalla, ripauksella valkopippuria ja paprikajauheella. Paista maksa omalla pannullaan hyvin pikaisesti. Lisää smetanaan puolukkahillo ja sekoita. Aloita kananmunien paistaminen.

Kokoa annos: aseta keskelle lautasta stanssi (rengasmuotti), jos ei ole, voi sellaisen leikata vaikka tomaattimurskapurkista. Painele pohjalle tiiviisti kerros peruna-sipuliseosta, sitten maksakuutioita, basilikaa, puolukka-smetanakastiketta ja taas perunoita. Vedä stanssi varovasti pois ja aseta annoksen päälle toiselta puolelta paistettu kananmuna ja pari lehteä basilikaa. Lautaselle voi laittaa koristeeksi kirsikkatomaatteja. Smetanaa kannattaa laittaa ihan kunnolla, niin siitä saa oivan kastikkeen. Miten ihanasti se sulaakaan kuuman kasan reunoja pitkin. Jos vain olet onnistunut pitämään ainekset lämpiminä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

3 Responses

  1. polkkapossu February 21, 2008 / 4:27 pm

    Hienosti suoriuduttu. Turku on siitä surkea paikka, että täällä ei kokkipuodista saa edes stanssia.

  2. Ylimuuli Mukkelis February 26, 2008 / 8:47 pm

    Tietoisuus ruoan sisältämistä raaka-aineista toimii kyllä suuntaan jos toiseenkin… Itsekään en maksaa pistelis, vaikka lihaa söisinkin, että sympat sinne maksakammoiselle 😉

  3. cele February 29, 2008 / 4:19 pm

    Näyttää toimivan. 😛

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *