Teeleivät

Pienempänä tein teeleipiä useinkin iltapalaksi, mutta nyttemmin se tapa on jäänyt. Tämän blogin aikana olen muistaakseni kerran tehnyt teeleipiä ennenkin, mutta silloin se jäi syystä tai toisesta bloggaamatta. Teeleivät ovat kuitenkin helposti ja nopeasti syntyvää pikaleipää, kun taikinaa ei tarvitse edes nostattaa. Ne kannattaa kuitenkin syödä suoraan lämpimiltään, koska jäähdyttyään ne eivät enää ole yhtä hyviä.

Teeleivät

2 dl vehnäjauhoja
2 dl grahamjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
2 rkl öljyä
2 dl maitoa

1. Pane uuni lämpenemään 225 asteeseen. Sekoita kuivat aineet.

2. Lisää nesteet ja sekoita.

3. Jaa kahteen osaan ja levitä pellillä noin sentin paksuisiksi pyöreiksi leiviksi. Tee taikinapyörällä jakoviivat neljään osaan. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Tarjoa lämpimänä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

  1. lamp red August 7, 2008 / 9:50 am

    sgpn luqo

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *