Ruokatorstai?

Ruokabloggaaminen on yksinäistä puuhaa, joten olen mietiskellyt miten ruokabloggaajien välistä yhteisöllisyyttä voisi hieman kasvattaa. Yhtenä ideana oli mielessä muokata Valokuvatorstain ideaa ruokablogeille. Eli aiheena olisi esimerkiksi jokin raaka-aine tai mauste, ruokalaji, ruokakulttuuri, jokin ruokaa kuvaava adjektiivi tms. ja sitten kukin voisi tykönänsä kokata jotain aiheeseen liittyvää ja julkaista tuotoksensa tiettynä päivänä. Aihe pitäisi varmaankin kertoa etukäteen, koska harvalla taitaa olla pöytälaatikossa kasoittain bloggaamattomia ruokia. Viikottainen haaste saattaa myös olla hieman turhan tiheä. Ainakin sorsakeittiössä samaa ruokaa tulee syötyä parina päivänä, joten olisi ehkä turhan rankkaa kokata haasteenmukaisia ruokia kerran viikossa. Joka toisen viikon haaste olisi ehkä parempi?

Löytyisikö tällaiseen osallistumiseen kiinnostusta ja olisiko konseptiin jotain ehdotuksia? Jos edes muutama olisi kiinnostunut, niin voisi jo kokeilla. Päivä voisi ehkä olla joku muu kuin torstai, (vaikka keskiviikko?) kun ruokatorstai on kuitenkin vakiintunut hieman toiseen merkitykseen.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

14 Responses

  1. INNOSTUNUT!! January 18, 2007 / 12:31 pm

    Hieno idea.. Osallistuisin mielelläni!

  2. rosmariini January 19, 2007 / 4:07 pm

    Meitsi on luonnollisesti kapusta ojossa mukana! Olisiko kerran kuussa liian harvoin? Turhan tiheällä aikataululla innostus saattaisi lopahtaa turhan äkkiä, mutta jos esim. jokaisen kuun alussa julkaistaisiin joku teema tai raaka-aineet, ja sitten kaikki halukkaat voisivat tahollaan ährätä jonkinlaisen postauksen aiheesta. Ruotsalaisissa ruokablogeissa on ilmeisesti testattu vastaavaa hyvällä menestyksellä. Siellä vissiin aina äänestetäänkin loppujen lopuksi osallistujien joukosta kiintoisin sapuska (ja voittaja saa päättää seuraavan kuun ainekset), mutta sehän ei ole tietenkään ollenkaan pakollista täällä meillä.

    (Niin ja toki tiuhempikin tahti sopii. Voinhan itse osallistua sitten vaikka vain joka toiseen haasteeseen, jos niikseen tulee.)

  3. cele January 19, 2007 / 4:48 pm

    Kapusta ojossa. 😀

    Tuollainen ruotsisysteemi tietenkin toisi ehkä vähän lisää jännitystä kilpailullisuuden muodossa, mutta toisaalta voisi karsia arimpia osallistujia poiskin. Kerran kuussa kyllä sopii minulle vallan mainiosti. Sitten nimi voisi olla vaikka kuukauden ruokahaaste.

    Olisiko tuossakin ajatuksena, että ruuat julkistetaan tiettynä päivänä, vai tulevatko ne vain kuukauden mittaan miten kukakin ehtii?

  4. rosmariini January 19, 2007 / 5:07 pm

    Tuon kilpailemisen etuna olisikin tosiaan ennen kaikkea se, että sillä keinoin saisi tehtävänantajaa luontevasti kierrätettyä, mutta vaarana tosiaan on, että se karsisi osallistumishalukkuutta.

    En osaa sanoa tuosta julkaisupäivästä. Ehkä siinäkin voisi olla vähän venyvyyttä. Pitänee kuulostella muidenkin mielipiteitä.

    (Edelleen kapusta ojossa… 🙂 En ole kokannut pariin päivään mitään, niin alkaa olla jo vähän paineita.)

  5. Sohvi January 19, 2007 / 5:12 pm

    Ehdottomasti mukana! Minulle sopisi viikon tahi kuukauden tahti, miten vain enemmistö haluaa. Täällä päin kokkaillaan joka tapauksessa tiuhaan… Tosi hauska idea! Tuo ihan uuden aspektin koko touhuun 🙂

  6. Terhi January 19, 2007 / 6:20 pm

    Terhin keittiö on ehdottomasti mukana!

    Ehdotan tosin, että kokkauspäivä olisi joko lauantai tai sunnuntai. Pienen “Salaman” äitinä viikon illat on jo niin kiireiset, että viikonloppuna olisi enemmän aikaa kokkailla!

  7. Välispiikki January 19, 2007 / 10:02 pm

    Mukana! Kuukausiskaba Ruotsin malliin saa minunkin kannatukseni. kuulostaa kivalta!

  8. Tiri January 21, 2007 / 6:32 pm

    Hei! Olen lukenut vesi kielellä varmaan kaikki ruokablogit. 😛 Kaikki todella ihania. Olen uusi “tällä” saralla. Rakastan ruoan laittoa, mutta nyt vasta olen löytänyt nämä em. sivut. Ilmeisesti tässäkin on tarkoitus, että laittaisimme sekä reseptin että kuvan? Idea on tosi mielenkiintoinen.

  9. cele January 22, 2007 / 10:07 am

    Kuvat kuuluvat toki asiaan. Lopputuotoksen arviointikin helpottuu huomattavasti.

  10. Polkkapossu January 22, 2007 / 2:02 pm

    Voisinpa olla myös mukana. Tosin viikonloppu minulle yleensä vähän huonoa bloggausaikaa, mutta katsotaan, mihin kaava menee.

  11. cele January 23, 2007 / 6:10 pm

    Noniin, eiköhän tästä saada kunnon leikit pystyyn.

  12. Ketturouva January 28, 2007 / 11:04 pm

    Tämä kuulostaa hyvältä myös näin jälkijunassa tulevasta. Yritämme parhaamme remontin ja keittiön muuton keskeltä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *