Broilericurry (muka)Thaimaasta

pannulla.jpg

Kävin viime viikolla vahingokseni kirjakaupassa. Siellähän tietenkin löytyi taas alelaarista mielenkiintoisia keittokirjoja, jotka tarttuivat mukaani. Palaan siihen mielenkiintoisempaan niistä tässä lähitulevaisuudessa, mutta tämä ruoka on ensimmäinen kokeilu siitä toisesta, jonka nimi on ytimekkäästi Broileriherkut. Broiskunhimoon löytyykin hyvä määrä reseptejä, joitain varsin mielenkiintoisiakin, kuten broiskutäytteinen sushi.

Broilericurry Thaimaasta

öljyä paistamiseen
broilerin rintafileitä (ehkä 4)
1 sitruunaruohon varsi ohuina suikaleina
4 silputtua tomaattia
4 silputtua valkosipulin kynttä
2 isoa sipulia silputtuna
1 rkl silputtua tuoretta inkivääriä
2 chilipalkoa suikaloituna, kanta ja siemenet poistettuna
4 rkl sokeria
1 rkl thaimaalaista punaista currytahnaa
1 tlk (400g) kookosmaitoa
4 rkl tomaattipyreetä
4-5 dl vettä
suolaa ja pippuria

Leikkaa broilerinpalat kahden sentin paksuisiksi viipaleiksi poikittain. Paista viipaleet öljyssä ja lisää paloitellut kasvikset. Sekoita. Lisää sokeri ja currytahna ja kääntele aineksia niin että ne maustuvat kauttaaltaan. Lisää kookosmaito, tomaattipyree ja vesi. Mausta maun mukaan suolalla ja pippurilla. Anna kiehua miedolla lämmöllä noin 10-15 minuuttia. Tarjoa riisin kanssa.

annos.jpg

Curryt kuuluvat ehdottomasti suosikkiruokiini. Ne on helppo tehdä (kunhan muistaa pilkkoa kaiken valmiiksi etukäteen), niissä on makua ilman suolaakin ja maistuvat hyvälle vielä lämmitettynäkin. Etenkin jälkimmäinen on näin pientaloudessa ruualle melkoisen hyödyllinen ominaisuus. Jamielta löytyy lisäksi melko hyvä ja yleispätevä currypohja, jota voi soveltaa broiskulle, lihalle ja kasviksille. Palaan siihenkin lähitulevaisuudessa.

(Toivottavasti tämä oli se resepti, joka tilattiin..)

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *