Kermatomaattibroileri

raaka.jpg

Broiskulinja on tässä hetkeksi jäänyt liharuokien varjoon, mutta kovasti yritän edelleen suosia lihattomia vaihtoehtoja. Tätä tein itse asiassa jo pari viikkoa sitten (olen edelleen vähän jälkijunassa) Pastanjauhajien jakaman reseptin mukaan.

Kermatomaattibroileri

1 broileri (kypsä, paloiteltu)
2 dl kermaa
70 g tomaattipyrettä
juustoraastetta

Paloittele broileri voideltuun pataan. Sekoita kerma ja tomaattipyre keskenään ja lisää seos tomaatin päälle. Raasta pinnalle juustoa. Paistetaan uunissa puolesta tunnista tuntiin, esim. ensin jonkin aikaa 225°:lla ja sitten puoli tuntia 150-asteisessa uunissa.

valmis1.jpg

Hyväähän tämäkin oli. Ei vaan tullut etukäteen mieleen, että juusto ja kerma ei ehkä ole ihan niitä parhaita vaihtoehtoja laihislaiselle.

Laihiksesta puheenollen, ajattelin ensi viikolla aloittaa ihan oikean laihiksen. Harkitsen jopa julkisen ruokapäiväkirjan pitämistä, mutta voi olla että ihan niin pitkälle en kehtaa mennä. Ennen sitä ajattelin kuitenkin herkutella jollain herkullisella kakulla, esimerkiksi tällä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *