Lohella täytetyt uunitomaatit

kikimacpieni

Jos joku on ihmetellyt hidastunutta päivitystahtiani, se johtuu ihan vain siitä, että uusi kirjurini ei ole vielä oikein sisäistänyt kymmensormijärjestelmää.

Täytetyt vihannekset eivät ole kovin yleinen näky sorsakeittiössä. Joskus hamassa menneisyydessä kokeilimme täyttää paprikoita, mutta seuraus oli lähes katastrofaalinen, tai ainakin mauton. Siispä uuteen yritykseen ei ole ollut kovin suurta intoa.

Kun selailin viikonloppuruokaa etsiessäni pitkästä aikaa Trattoria-kirjaa, sieltä löytyi kuitenkin mielenkiintoinen täytettyjen tomaattien resepti. Alkuperäisessä versiossa tomaatti stuffattiin mm. katkaravuilla ja oliiveilla, mutta koska ne eivät uppoa ihan jokaiseen sorsakeittiön jäseneen, niin korvasin katkaravut lohella ja jätin oliivit välistä.

Lopputulos oli varsin maukas ja tomaattikin maistui kypsältä uunissa kypsennyksen jälkeen. Lisäkkeenä meillä oli riisiä, mutta tämän kanssa käy varmaan melkein mikä vaan.

lohitomaatti

Lohella täytetyt uunitomaatit

4 isoa, kypsää ja kiinteää tomaattia
400 g lohta
hieman chiliä
(pilkottuja kivettömiä vihreitä oliiveja)
oliiviöljyä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria
tuoretta persiljaa

1. Kuumenna uuni 200 asteeseen

2. Leikkaa tomaattien päältä kansi ja ota talteen. Koverra tomaateista sisus pienellä lusikalla ja heitä pois.

3. Heitä muut aineet blenderiin ja ajele soossiksi.

4. Lusikoi seos koverrettuihin tomaatteihin ja laita kannet paikalleen.

5. Laita tomaatit uunivuokaan ja paista niitä uunissa noin 20 minuuttia. Koristele persiljanoksalla ja tarjoa lämpiminä.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

4 Responses

  1. Hanna November 22, 2009 / 3:05 pm

    Epäilemättä ihania ja mahtavaa ettei sinne täytteeseen väkisin ole mitään riisiä menty tunkemaan 😉

  2. cele November 23, 2009 / 9:29 am

    Joo ei riisiä, mielummin erikseen. 🙂

  3. R November 24, 2009 / 11:01 am

    Sen kummemmin tätä reseptiä kommentoimatta sanon vaan, että voe mahoton tuota teidän kirjuria! :p

  4. cele November 26, 2009 / 6:19 pm

    Joo, aika mahoton se onkin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *