Ensimmäinen seikkailuni poron arvo-osiin oli sisäpaisti, jonka halusin valmistaa ihan perinteisenä paistina uunissa. Vähän jännitti kuivahtaako paisti käsiin, kun sen koko ei ollut aivan valtavan suuri ja poro tunnetusti vähärasvaista. Otin kuitenkin varman päälle, ja kypsensin sen erittäin miedolla lämmöllä (vähän reilu 100 astetta) 60 asteeseen, jolloin liha oli tasaisen punertava, kuten kuvastakin näkyy, ja erittäin mehukas. Ei siis huolta kuivumisesta. Paistamisen jälkeen annoin lihan vetäytyä foliossa puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Ennen uunikäsittelyä sidoin lihan hieman neliömäisempään muotoon puuvillalangalla, jotta se olisi hieman paksumpi uunissa ja ruskistin pintaan raidat parilapannulla kuumassa lämmössä. Mausteena käytin vain suolaa ja hyppysellisen pippuria.
Paistin kaveriksi tein perunamuusia ja coleslaw-salaattia sekä petterin mukana tullutta porokastiketta, jolle en oikeastaan tehnyt muuta kuin lämmitin ja lisäsin hieman kermaa. Varsin mainiota tavaraa tuokin.
Sisäpaisti osoittautui ehdottomasti parhaaksi porokokemukseksi tähän mennessä. Liha oli lähes suussasulavan mureaa ja mehukasta. Juuri sellaista kuin hyvän lihan pitääkin olla.
Näyttää hyvältä! Poron paistien mureudessa ei mielestäni ole eroa toisiinsa nähden, koko ja muoto vain vaihtelevat.
Tein viimeksi jokseenkin samoin kuin sinä paistisi, marinoin sitä vakuumissa ja otin värin kuivalla pannulla, löytyy blogistani, kuten poron käsittelystä yksi postaus. Poron jauheliha on yksi parhaista. Uudelleen lämmitettynä poron(kin) liha saa mielestäni epämiellyttävän vivahteen, tähteet tuleekin syötyä kylmänä.
En ole ehtinyt vielä maistaa muita paisteja kuin tämän ja kulmapaistin (siitä en ole vielä ehtinyt bloggaamaan). Kulmapaisti oli kyllä ihan mureaa, mutta siinä oli muutama kalvo haittaamassa menoa. Tämä oli ihan läpikotaisin parhautta. 🙂