Sienibruschetta

Yritimme saada ruokalistalle metsäisiä ruokia metsästyskauden alkamisen kunniaksi. Kovin uskollisesti emme tätä teemaa loppupeleissä seuranneet, mutta alkuruuassa hyvinkin. Sienikausi ei ole ihan vielä kunnolla alkanut, mutta virolaista kanttarellia on hyvin tarjolla toreilla, joten teimme siitä Jamien sienibruschettaa (Jamien kotona -kirjasta), joka on houkuttanut minua jo pitemmän aikaa.

Kovin hyvin emme valikoiman suppeuden takia voineet toteuttaa alkuperäisen reseptin toivetta sienisekoituksesta, mutta laitoimme kanttarellien lisäksi sekaan hieman siitakkeita. Ne olivat kyllä sekoituksessa aika turhia. Jos monenlaisia metsäsieniä löytää, niin niitä varmastikin kannattaa sekoittaa. Chilin me jätimme välistä, kun niitä ei kaapista sattunut löytymään ja hieman myös epäilyttää roima chilin käyttö herkänmakuisten sienten kanssa.

Ja muutenkin tätä kannattaa kokeilla. En ole mikään sieniruoka-asiantuntija, mutta tässä sienet kerrankin maistuvat (kun niitä on tarpeeksi paljon leivällä) ja yrtit ja mausteet tekevät kokonaisuudesta aivan mainion.

Sienibruschetta

oliiviöljyä
300 g erilaisia sieniä
2 valkosipulinkynttä, toinen pilkottuna, toinen keskeltä halkaistuna
pari oksaa timjamia
pari oksaa persiljaa
suolaa ja pippuria
(kuivattu chili, murskattuna)
pieni kimpale voita
1 sitruuna
maalaisleipää viipaleina

1. Lämmitä iso pannu kuumaksi. Lisää oliiviöljy ja sen lämmettyä sienet. Paista pari minuuttia. Lisää yrtit, murskattu valkosipuli ja mausteet ja chili pannulle ja paista pari minuuttia. Lisää voi ja paista vielä pari minuuttia, mutta älä paista sieniä muusiksi.

2. Ota sienet pannulta, lisää pannulle hieman vettä ja sekoita sieninesteiden kanssa kastikkeeksi.

3. Paahda leipäviipaleet, hieraise niitä halkaistulla valkosipulilla ja laita päälle sieniä ja kastiketta. Tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

1 Response

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *