Välikyljys bearnaisekastikkeella ja friteeratut ranskalaiset

Juhannuksen kunniaksi heitimme terveysajattelun eteisestä oven ulkopuolelle saakka ja nautiskelimme oikein kunnolla rasvaisesta lihasta rasvaisella kastikkeella, luonnollisesti rasvaisten lisäkkeiden kera.

Emme varsinaisesti harrasta pihvejä valtavan usein, joten niistä ei kummemmin ole tullut blogattuakaan. Mitään kauhean omaperäistä kirjoitettavaa ei pihvin paistamisesta siis ole. Hyvä perustietokatsaus löytyy pastanjauhajilta. Eipä minulla tuohon paljon lisättävää.

Naudanlihasta kun puhutaan, niin kannattaa muistaa, että kaikki, mitä lihalle teet, kuivattaa sitä. Mehevimmän pihvin saat, kun vetäiset sen raakana huiviin. Jos taas tavoitteena olisi kypsä, mutta mahdollisimman mehukas pihvi, paras tapa olisi kypsentää hyvin matalassa lämmössä uunissa. Kuumalla pannulla liha paistetaan täysin maun takia: tumma karsinogeenipinta maistuu hyvältä. Tämä siis lihan kuivumisen kustannuksella.

Minä tykkään paistaa pihvit valurautaisella parilapannulla. Sen voi lämmittää todella kuumaksi ja antaa mennä vaan. Tuloksena on kivat karsinogeeniraidat, mutta liha kypsyy silti ennen pinnan palamista aivan mustaksi. Ei siis tarvitse alkaa miettiä levyn himmausta tai muuta sellaista, joka ainakin minulla on aina ongelmana tavallisella pannulla paistaessa. Ja me ei tykätä ihan raa’asta lihasta. Parilalla kypsyys on yleensä sopiva silloin, kun pinnan väri on houkuttelevimmillaan.

Ruhonosista suosikkini pihviksi on mukavan rasvaisa entrecote. Siinä on mehukkuuden lisäksi vähän enemmän makua kuin sisä- tai ulkofileessä. Juhannuksen kunniaksi teimme ruokala.netistä löytyneellä reseptillä bearnaisekastiketta ja ranskalaisetkin uppopaistoimme öljyssä, kun uunin kanssa kävi pieni hasardi.

Bearnaisekastike

4 keltuaista
1 rkl valkoviinietikkaa
3 rkl valkoviiniä tai vettä
200 g voita
2 rkl hienonnettua persiljaa ja rakuunaa
tilkka sitruunamehua
valkopippuria

Mittaa etikka ja vesi kattilaan. Lämmitä hetki. Lisää joukkoon keltuaiset koko ajan hyvin vispaten. Kun seos alkaa saada kuohkeutta ja paksuuntua, nosta kattila sivuun ja lisää pehmennetty voi pieninä nokareina kattilaan. Sekoita hyvin koko ajan. Kun kastike on tasaista, lisää yrtit, valkopippuri ja tilkka sitruunamehua. Huom! Älä lämmitä kastiketta enää valmistuksen jälkeen. Tarjoa heti tai peitä astia esim. foliolla, ettei kastike jäähdy!

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. Tusla June 29, 2010 / 8:05 pm

    Antti on mun suosikki kans pihvilihoista. Siinä on makua! Jos joskus ei jaksa itse alkaa värkätä tuota settiä niin kannattaa piipahtaa ravintola Careliassa siinä oopperaa vastapäätä. Ihan tautisen hyvää anttia, superhyvä bearnaise ja ne ranskalaiset… Huh.

  2. cele June 30, 2010 / 8:01 pm

    Pitääpä laittaa ravintolavinkki muistiin. Ei tuosta voi kyllä pahaa ravintolassakaan tulla. 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *