Tonnikalaa ja thai-voita

pannulla.jpg

Täten ilmoitamme (ihan ilman salakieltä) valmistuneemme tänään filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta pääaineenamme musiikkitiede. Saa onnitella. 😛 Juhlakakku (ei se viikonlopun kakku) blogahtaa huomenissa.

Jo joitakin aikoja sitten tein tonnikalaa Pastanjauhajien reseptin avulla, kun fileitä sai paikallisen valintaliikkeen avajaisista edukkaasti, eikä sorsakeittiössä ollut aiempaa kokemusta tuoreesta tonnikalasta. Kaikki reseptin hienoudet löytyvät pastanjauhajilta, joten tyydyn kirjoittamaan tähän hieman typistetyn version.

voi.jpg

Tonnikalaa ja thai-voita

1 lime
50 g voita
1 sitruunaruohon varsi – kovat uloimmat lehdet irrotettuna ja pehmeä sisus silputtuna
2 kevätsipulia
1 valkosipulinkynsi, murskattuna
1 chili – voimakkuus makusi mukaan
1 (per ruokailija) tonnikalafilepihvi, noin tuuman paksuinen on hyvä
öljyä paistamiseen
suolaa, pippuria
riisiä

1. Raasta puolikkaan limen kuori ja puolita sen jälkeen lime. Sekoita kulhossa sauvasekoittimella limen kuori, kuoreltaan raastetun puolikkaan mehu, voi, silputtu sitruunaruoho, kevätsipulit ja valkosipulinkynsi. Mausta suolalla ja pippurilla ja soseuta kohtalaisen tasaiseksi voiksi.

2. Kaavi maustevoi sekoittimesta leivinpaperille. Muotoile voista paksuhko tanko ja kiristä leivinpaperi karkin tavoin tiukalle rullalle, jotta tangosta tulee kauniin tasainen. Laita rulla jääkaappiin tai pakastimeen jähmettymään vähintään 15 minuutiksi.

3. Kuumenna (parila)pannu kunnolla kuumaksi. Hiero tonnikalafileiden pintaan oliiviöljyä sekä suolaa ja pippuria myllystä. Paista pannulla maksimissaan 1-2 minuuttia per puoli, niin että pintaan tulee kunnon väri, mutta fileen sisus jää mehukkaan punaiseksi.

4. Tarjoa fileet riisin kanssa ja leikkaa niiden päälle pari siivua jähmettyneestä maustevoipatukasta. Koristele toisesta limenpuolikkaasta leikatuilla lohkoilla.

lautasella.jpg

Ajelin omat fileeni hieman turhan kypsiksi. Ehkä pannu olisi saanut olla vieläkin kuumempi, joskin jo nyt siitä noussut savu laukaisi palovaroittimen. Tulipahan ainakin testattua, että sekin härveli toimii. Muutoin tonnikala oli ihan hyvää, mutta aivan hintansa veroisena makuelämyksenä en sitä pitänyt. Voi olla että liialla kypsymisellä oli osuutta asiaan. Thai-voi sen sijaan maistui hyvältä, ja olisi saanut olla vielä vahvempaakin miedon tonnikalan rinnalla.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

4 Responses

  1. Rosmariini May 23, 2006 / 10:39 pm

    Auuh, onnea! Oli tarkoituksena onnitella jo sen salakielisen viestin luettuani, mutta unohtui näköjään koko juttu. Voi tätä hajamielistä mieltä.

    Makoisia maisteriblogituksia odotellen… 🙂

  2. mea May 23, 2006 / 10:58 pm

    Onnittelen myös minä.

  3. Polkkapossu May 24, 2006 / 8:26 am

    Humanistin hyvän työn toivotus!

  4. cele May 24, 2006 / 11:17 am

    Sorsakeittiö kiittää. Työni on kyllä aika epähumanistinen. 😛

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *