Luodon lammaspata

Padat ovat mainiota talviruokaa. Aamulla kun laittaa lihat hautumaan, niin koko aamupäivän tuvan täyttää ruokahalun herättävä tuoksu. Lounasaikaan onkin sitten jo niin kova nälkä, että hotkimisrefleksin pidättelemisessä on haastetta. Lisäksi padat tapaavat vain parantua seuraavaksi päiväksi, joten tätä iloa riittää mahdollisesti pitemmäksikin ajaksi.

Patojen tekeminenkin on vielä hyvin yksinkertaista. Tärkeintä on laadukas liha ja riittävän pitkä kypsytysaika. Tuntitolkulla miedossa lämmössä tekee rasvaisemmille ruhonosille poikaa, joten lopputuloksena on lähes suussasulava liha, joka on antanut rasvansa ja makuaan liemeen. Pullo punaviiniä liemenä ja lihalle sopiva kasvisvalikoima täydentää kokonaisuuden.

Tällä kertaa tein kuitenkin padan tuoreimman Etiketti-lehden ohjetta seuraten poikkeuksellisesti olueen. Meillä ei varsinaisesti olla kovin suuria olutfaneja, mutta lammaspadan liemeen olut sopi vallan mainiosti. Maku oli varsin intensiivinen, mutta olut ei silti dominoinut kokonaisuutta, vaan ennemminkin vahvisti muita makuja. Sopii kokeilla olutta siis toistekin.

lammaspata

Luodon lammaspata

(kahdelle)

350 g kuutioitua lampaanpaistia (käytin lapaa, kun puolikaskin paisti on parikiloinen)
voita paistamiseen
2-3 dl tummaa olutta
punasipuli, porkkana ja 1/2 palsternakka
2 valkosipulinkynttä
maissijauhoa
reilusti tuoretta rosmariinia ja timjamia
vettä (tai lihalientä)
suolaa ja pippuria

1. Ruskista lihat voissa kuumalla pannulla.

2. Siirrä lihat pataan, lisää olut ja hauduta 3-4 tuntia.

3. Poista lihat padasta. Kypsennä sitten pilkotut juurekset ja valkosipulit lampaiden keitinliemessä. Lisää vettä tai lihalientä tarpeen mukaan.

4. Lisää pataan lihat ja suolaa sekä pippuria maun mukaan. Suurusta maissijauhoilla.

5. Lisää lopuksi joukkoon yrtit ja anna hautua kannen alla vielä noin vartin ajan.

6. Tarjoa riisin tai couscousin kera.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *