Pasta napolitana

Chang.jpg

Tänään on sorsakeittiössä suuri päivä. Sorsanpaistajan suosikkiviulisti Sarah Chang saapuu nimittäin Helsingin kaupungin orkesterin vieraaksi soittamaan Max Bruchin viulukonserttoa.

Tänään on siis se päivä, kun laihdutuskuuri unohdetaan ja syödään herkkuja niin, että viikon aikana mahdollisti tapahtunut painonputoaminen saadaan mitätöityä. Onneksi tällaisia vierailuja ei satu aivan joka viikko.

Arkistojen kätköistä löytyi tällainen kasvispasta, joka helpottaa itsensä ja yleisön huijaamista siitä, että laihdutuskuuri on ihan oikeasti menossa.

kasvikset1.jpg

Pasta napolitana

2 rkl oliiviöljyä
1 hienonnettu sipuli
1 hienonnettu porkkana
1 hienonnettu lehtisellerin varsi
500 g oikein kypsiä tomaatteja pilkottuna
2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa
2 tl sokeria
3 dl vettä
500 g pastaa
suolaa ja pippuria

1. Kuumenna öljy paksupohjaisessa pannussa. Lisää sipuli, porkkana ja selleri. Peitä kannella ja kypsennä 10 minuuttia miedolla lämmöllä silloin tällöin hämmentäen.

2. Lisää tomaatit vihannesten joukkoon sekä persilja, sokeri ja 1 1/4 dl vettä. Kuumenna kiehuvaksi, pienennä miedolle lämmölle, peitä kannella ja anna kiehua hiljaa 45 minuuttia silloin tällöin hämmentäen. Mausta suolalla ja vastajauhetulla mustapippurilla maun mukaan. Lisää tarpeen mukaan korkeintaan 1 3/4 dl vettä, kunnes kastike on tarpeeksi sakeaa.

3. Noin 15 minuuttia ennen tarjoamista lisää pasta runsaaseen, voimakkaasti kiehuvaan suolattuun veteen ja keitä al dente. Valuta ja kaada takaisin kattilaan. Kaada kastike pastan päälle ja sekoita kevyesti keskenään. Tarjoa yksittäisistä kulhoista tai lautasilta.

pasta.jpg

Tässä ruuassa on vähän sama ongelma kuin monissa muissakin kasvisruuissa. Vaikka syö miten paljon ja makukin on ihan hyvä, silti tuntuu, että nälkä ei lähtenyt. Vatsa kurnii taas hetken päästä ja mitäs sitten syödään. Suklaata?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *