Tervetuloa celen jäätelöblogiin. Alkukesästä bongasin Suomalaisen alennushyllystä maanmainion jäätelö-kirjan, Jäätelö – täydellinen nautinto. Jäätelön tekeminen on osoittautunut yllättävän helpoksi puuhaksi. Työvaiheita on useita ja valmistus kestää pitkään, mutta yksittäiset vaiheet ovat hyvin yksinkertaisia, joten valtaosa ajasta kuluu odotellessa Täydellisiä naisia katsellen. Jäätelökonetta ei tarvita, vaikka se ilmeisesti helpottaisi lopullista miksausta ja parantaisi mahdollisuuksia tasalaatuiseen lopputulokseen. Sorsakeittiössä ei ole mokattu kuin kerran, joten ei paniikkia.
Tähän mennessä parhaaksi reseptiksi on osoittautunut suklaapalajäätelö suklaakastikkeen kanssa. Haluat kokeilla tätä, etenkin, jos et ole ikinä tehnyt itse jäätelöä.
Suklaapalajäätelö suklaakastikkeen kanssa
3 dl täysmaitoa
1 vaniljatanko halkaistuna
115 g maitosuklaata
85 g hienoa sokeria
3 munankeltuaista
3 dl kuohukermaa
suklaakastike:
50 g maitosuklaata pieninä paloina
25 g voita
4 rkl täysmaitoa
225 g fariinisokeria
2 rkl siirappia
1. Kaada maito paksupohjaiseen kattilaan, lisää vaniljatanko ja kiehauta. Nosta tulelta ja anna hautua puoli tuntia. Pilko suklaa pieniksi paloiksi ja nosta toistaiseksi sivuun (tarvit näitä vasta muutaman tunnin kuluttua, joten jos on kiire tv:n ääreen, niin myöhemminkin ehtii).
2. Laita sokeri ja munankeltuaiset isoon kulhoon ja vatkaa yhteen kuohkeaksi. Ota vaniljatanko maidosta ja kaada maito hitaasti munavaahtoon hämmentäen koko ajan lusikalla. Valuta kreemi puhtaaseen kattilaan (laiskat pistää samaan) ja hauduta 10-15 minuuttia jatkuvasti hämmentäen. Älä päästä seosta kiehahtamaan, jotta se ei juoksetu. (hui!)
3. Ota kattila tulelta ja anna kreemin jäähtyä ainakin tunti. Sekoita välillä, jotta pintaan ei muodostu kuorta. Vatkaa tällä välin kermavaahto ja laita se jääkaappiin, kunnes tarvitset sitä. (jos et käytä jäätelökonetta, et pariin tuntiin)
4a (jäätelökone). Jos käytät jäätelökonetta, sekoita kylmä kreemi ja kermavaahto ja käsittele niitä koneessa valmistajan ohjeiden mukaan. Lisää suklaapalat juuri ennen kuin jäätelö jäähtyy.
4b (ei jäätelökonetta). Vaihtoehtoisesti voit pakastaa kreemiä ilman kantta paksterasiassa 1-2 tuntia tai kunnes se alkaa kovettua reunoista. Kumoa kreemi kulhoon ja sekoita haarukalla tai yleiskoneella tasaiseksi. Sekoita joukkoon kermavaahto ja suklaapalat. Laita pakastimeen 2-3 tunniksi tai kunnes jäätelö on kiinteää. (haluat sekoittaa sitä ainakin kerran tässä välillä, ettei tule kerrosjätskiä.) Jos säilytät jäätelöä pitkään (wtf?), peitä astia kannella.
5. Valmista suklaakastike vasta juuri ennen kuin tarjoilet jäätelön. Laita suklaa, voi ja maito lämmönkestävään astiaan. Sulata seos vesihauteessa tasaiseksi kastikkeeksi välillä sekoittaen (tai ole laiska ja sulata varovasti kattilassa). Siirrä kastike paksupohjaiseen kattilaan ja sekoita joukkoon sokeri ja siirappi. Lämmitä varovasti kunnes sokeri sulaa. Kiehauta ja keitä sekoittamatta 5 minuuttia. Annostele jäätelö lautasille ja kaada päälle kuumaa kastiketta.