Se hu.. jätti minut… (kissakalaa ja sellaista)

kuitti.jpg

…sanoisi eräs toinen ruokabloggaaja, mutta koska minä olen sivistynyt ja muutenkin kunnon kansalainen, en sano niin.

Mutta totta se on. Perunankuorintaorjani lähti lätkimään. Hän oli kuulemma lukenut blogistani (ai mistä?), että olin sanonut häntä julkisesti perunankuorintaorjaksi, ja hänestä se oli hyvin loukkaavaa. Kuulemma hänen arvonsa omistava orja ei voi sietää sellaista nimittelyä. En kyllä oikein ymmärrä, miksi asioista ei saisi puhua niiden oikeilla nimillä. Perunankuorintaorja on perunankuorintaorja, ja sillä helmisipuli.

Onneksi löysin tästä sorsafarmini lähistöltä toisen mukavan kämpän kivalla keittiöllä ja kaasuliedellä (<3), joten lähtekööt lätkimään. Yksi harmittava tekijä tässä on, että orjani vei mukanaan puolet keittiömme välineistä (enkö olekin hellämielinen orjapiiskuri, kun olen sallinut orjani käyttää vähät pennosensa työvälineisiinsä, sen sijaan, että olisin itse ne ostanut?), joten nyt pitäisi hieman täydentää valikoimaa. Onneksi olin jo varautunut aiemmin pahimpaan ja hankkinut jo joitain kattiloita ja muuta tarpeellista varastoon. Tärkein puute on ehkäpä kunnon paistinpannu. Aikani selailtua päätin että Hackmanin Brasserie voisi olla pannu makuuni. Onko valurautapannuihmisillä muita suosituksia? Tuo vaikutti jämäkältä ja siinä oli mukavan tuntuinen varsi.

Mutta tehtiin meillä tänään ruokaakin. Pari päivää sitten postiluukusta kolahti hemaiseva K-supermarketin tarjous: vietnamilainen tuore pangasius filee 8.90e/kg. Minullahan ei ollut harmaintakaan aavistusta, mitä pangasius oikein on, mutta pienellä googletuksella selvisi, että kyseessä on mitä ilmeisimmin kissakala. Netistä löytyi myös tällainen kissakalaresepti.

salaatti.jpg

Kissakalaa ja omena-fenkolisalaattia

800 g kissakalaa fileenä
1 rkl oliiviöljyä
1 dl punaisia omenoita kuutioituna
1 dl granny smith omenoita kuutioituna
1 dl tuoretta fenkolia kuutioituna
1 kpl mandariinia
1 kpl limen mehu
20 g keltaisia rusinoita
200 g helmisipulia
½ dl basamico viinietikkaa (valkoista)
3 rkl sokeria
½ dl kanalientä

– Kuori helmisipulit ja halkaise
– Kaada kattilaan tilkka oliiviöljyä ja lisää joukkoon helmisipulit, kuullota hetki
– Lisää joukkoon sokeri ja paahda hetken aikaa
– Kaada päälle basamico viinietikka sekä kanaliemi
– Anna kiehua hiljalleen kasaan
– Kaada tilkka oliiviöljyä kuumaan paistinpannuun ja lisää ripaus merisuolaa
– Paista kissakalapaloja molemmin puolin rapeaksi
– Leikkaa veitsellä mandariinista kuori ja irrota mandariinin lihat lohkoittain
– Kaada kattilaan tilkka oliiviöljyä ja kuumenna
– Lisää kattilaan fenkolikuutiot ja kuullota hetki
– Lisää joukkoon kuutioidut omenat ja kuumenna nopeasti
– Lisää viimeisenä mandariinilohkot ja tarjoile
– Nosta lautaselle hillottuja helmisipuleita, päälle paahdettua kissakalaa
– Nosta vierelle omena fenkolisalaattia
– Viimeistele sipulinliemellä
– Halutessa tarjoile keitetyn riisivermisellin kanssa

kala.jpg

Ohje ei ehkä ollut ihan sieltä selkeimmästä päästä (korjasin sentään pahimmat yhdys sana vihreet). Ainakin lime ja rusinat olivat unohtuneet valmistusvaiheista. Purskottelimme limen kaloille ja rusinat syötiin jo etukäteen. Varmaan niitä voisi tuohon salaattiinkin pistää.

Kissakala oli muutenkin ihan pirtsakan makuista. Suosittelen ehdottomasti. Ainakin Helsingin K-supermarketeissa nuo ovat tarjouksessa lauantaihin saakka.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *