Tällaisena pienenä välipostauksena hieman lisää kanaa. Pastanjauhajien herkkuja ei olekaan sorsakeittiössä tolkuttoman pitkään aikaan kokkailtu, joten oli jo aikakin korjata sekin puute. Muutenkin ruokablogiskenen seuraaminen jäänyt vähän vähemmälle. Uusia ruokablogeja olisi varmaan taas blogilistan täydeltä luettavaksi.
Kokkauskohde oli siis thaimaalaistyylinen kana-nuudelikeitto,
joka maistuikin myös sorsakeittiön tulisemmasta ruuasta pitävälle osapuolelle. (Niin, ja onko joku muka ihmetellyt miksi nykyään kokataan vain kanaa? Ei ainakaan mäkkärin mainosten takia..) Ainut vika oli koostumuksessa, josta tuli hieman liian vetistä, kuten kuvasta näkyy. Liemi oli kuitenkin sitäkin herkullisempaa, joten ei tuokaan aivan kamalasti vauhtia hidastanut.
Thaimaalainen kananuudelikeitto
400 g kanan filesuikaleita
1 – 2 porkkanaa ohuina suikaleina
ainakin kourallinen mung-pavun ituja
100 g riisinuudeleita
ruukullinen korianteria silpuksi revittynä
2 valkosipulin kynttä
noin 4 cm pätkä inkivääriä
1 – 2 chilipalkoa (koon ja maun mukaan) ohuiksi suikaleiksi
(poikkisuuntaan) (muista poistaa siemenet!)
1 kasvisliemikuutio
(loraus thai-kalalientä, jos on)
(ehkä PIENI tippa soijaa)Paista kanasuikaleet pannulla. Ei ruskiteta vaan jätetään valkoiseksi. Kuullota porkkanasuikaleet ja chilit pienessä määrässä öljyä. Yhdistä kattilaan kanat, porkkanat ja chili ja lisää noin litra kuumaa vettä. Murenna joukkoon kasvisliemikuutio. Heitä mukaan pieneksi raastettu inkivääri ja valkosipuli. Lisää kuumaa vettä, mikäli teos ei vaikuta keitolta. Lisää korianterisilppu. Hauduttele ja maistele lientä. Lisää valkosipulia/inkivääriä, jos ei ole tarpeeksi makua.
Lisää lopuksi joukkoon idut ja riisinuudelit, jotka kypsyvät muutamassa minuutissa. Syö puikoilla sattumat ja ryystä lusikalla liemi.
Huomenna EHKÄ matkakuvia.
(Aika kieroa muuten pistää tällaisia lupauksia tänne loppuun kun eihän kukaan edes lue tänne saakka.)