Pastanjauhajien lohikääryleet

Pannaanpa vielä toinen blogilainaruoka perään. Pastanjauhajat tekivät hiljakkoin tällaisia varsin herkullisen näköisiä lohikääryleitä ja niitähän piti päästä itsekin kokeilemaan. Kalaa kun ei tule edelleenkään ihan liian usein tehtyä. Lähikauppakin tuli sopivasti vastaan tarjoamalla norjalaista lohta edukkaasti.

Lohifileeni oli sen verran paksua kamaa, että siitä pystyi leikkaamaan ihan suoraan poikittain noita rullia ja silti paksuus oli aivan riittävä. Hintelämmällä kalalla on varmaankin tarpeen leikellä viistoon paksuuden maksimoimiseksi. Muuten nämä maistuivatkin juuri niin hyvältä kuin ainesosien perusteella voisi kuvitella. Uunin kanssa kannattaa olla tarkkana, ettei lohi pääse kuivumaan liikaa. Minulla menettivät hieman liikaa mehukkuuttaan. Siitä ainoa miinus, muuten varsin herkullista.

lohirullat.jpg

Parmesaanilla täytetyt lohikääryleet

1 kg lohta (leveä osa kalan etupäästä)
½ sitruunan mehu
1-2 rkl juoksevaa hunajaa
1½ dl parmesaaniraastetta tai -lastuja
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
1-2 dl tuoretta basilikasilppua

Leikkaa lohesta viistosti ohuita, leveitä siivuja. Valuta siivuille sitruunanmehua ja hunajaa. Ripottele parmesaanilastut, suola, pippuri ja hienonnettu basilika. Rullaa siivut ja nostele uunivuokaan “bostonpullan” tapaan. Kypsennä 200 asteessa n. 20 min.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. Lintu75 February 12, 2007 / 1:25 am

    Onpahan mahtavan näköisiä!

  2. cele February 12, 2007 / 10:28 am

    Ja makuisia. 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *