Paistettua riisiä ja kanaa

riisi.jpg

Toteutin eilen pitkästä aikaa elämäni syvintä tarkoitusta Pastanjauhajien koekeittiönä ja paistelin riisiä Pippurimyllyn seikkaperäisen ohjeen mukaan.

Hieman pohdintaa aiheutti sopivan riisilajikkeen valinta. Wikipediaa selailemalla selvisi, että kiinalaiset käyttävät sekä pitkäjyväistä riisiä, että lyhytjyväistä tahmariisiä (sticky rice). Tähän ruokaan soveltuu ilmeisesti pitkäjyväinen riisi paremmin (ainakin pastanjauhajat olivat käyttäneet pitkäjyväistä), mutta minkälainen pitkäjyväinen riisi olisi autenttista? Omista valikoimistani ei löydy kuin basmati- ja jasmiiniriisiä, joista ensimmäinen assosioituu lähinnä Intiaan ja jälkimmäinen Thaimaahan. Kiinalaistyyppinen lyhytjyväinen riisikin olisi varsin käyttökelpoista, ettei tarvitsisi aina käyttää tsuru maita, vaikka se onkin hyvää. Tsuru mai ei taida edes olla aivan lyhytjyväistä vaan jotain pitkän ja lyhyen väliltä.

Käytin sitten lopulta basmatiriisiä ja lopputulos oli varsin kelvollinen. Resepti löytyy Pastanjauhajilta. Kuten kuvastakin ehkä näkyy, ei kärsivällisyyteni riittänyt odottamaan munan riittävää jähmettymistä, mistä seurauksena oli ei-niin-autenttinen munan leviäminen mönjänä joka paikkaan. Tuli vähän pyttipannua. Hyvää se oli kuitenkin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. Pippurimylly October 6, 2006 / 5:50 pm

    Nyt kyllä kuulosti niin 2mieliseltä tuo loppupätkä, että ihan pakko kommentoida 🙂 Yleensähän mönjää nimittäin tulee vasta sen jälkeen, kun muna on kunnolla jähmettynyt.

  2. cele October 7, 2006 / 11:58 pm

    No hyhhyh. 😛 Tämä on sentään perheoh.. blogi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *