Verta ja suolenpätkiä

On ollut melko epäonninen alkuviikko. Ensinnäkin tuntuu, että tämä toistaitoisten nörttien ylläpitämä palvelin on useammin maissa kuin ylhäällä. Toiseksi aloitin pyöräilykauden.

Pyöräilyhän on sorsakeittiön mieluisinta laihdutusliikuntaa. Työpaikkapyöräily ei käytännössä kuluta lainkaan aikaa, kun julkisilla sukkulointi vie lähes yhtä paljon aikaa. Lisäksi tietenkin pyöräily on hauskaa ja sopivan vauhdikasta sorsien perässä lentelyyn tottuneelle. Koska pyöräily talvella ei kuitenkaan kuulu lempipuuhiini, tapaa painokin heittää melkoista käyrää vuodenaikojen vaihtelun mukana.

No tänään sitten vihdoin kaivoin pyörän varastosta vuoden ensimmäistä työpaikkapyöräilykierrosta varten. Katselin samalla ihmeissäni kalenteriin, että olen joskus aloittanut pyöräilykauden 21.3. Kaikki meni kuitenkin oikein kivasti ensimmäiset neljä kilometriä. Sen jälkeen kumi puhkesi. Takakumi. Onneksi Kulosaaren metroasema oli lähellä, joten pyörä parkkiin ja metrolla töihin. Kotimatka olikin vähän tylsempi kun piti taluttaa pyörä kotiin. Ja nyt pitäisi irroittaa takapyörä. Takapyörä. Takapyörä. Äh.

Joskus himoille täytyy antaa valta, ja siksipä eilisen ruualle ei olekaan ohjetta, vain himokas kuva. Perunoiden kuorinta muuten on äärettömän tympeää puuhaa. Siksi olenkin hankkinut perunankuorintaorjan ihan vain tätä tehtävää varten. Tällä kertaa hän ei ollut maisemissa, joten jouduin tekemään senkin itse.

makkara.jpg

Edellisestä kerrasta oli varmaan kaksi vuotta. Siksi se varmaan maistuikin niin hyvälle. Muutenkin olisi varmaan terveellistä syödä useammin kaikennäköisiä veri- ja maksaruokia. Maksasta kai voisi tehdä oikeastikin herkkuja (reseptejä?). Kouluajoilta on vaan periytynyt jonkunnäköinen kammo esimerkiksi maksapihvejä kohtaan. Siellä kun niiden maku nyt ei varsinaisesti makuhermoja hivellyt. Jos tätä vauhtia jatkuu niin tänään syön maksalaatikkoa..

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

3 Responses

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *