Kuhafileet venäläisittäin

Eilen sain vihdoinkin aikaiseksi viimeisen pyytämistäni kalaresepteistä. Säästin tämän tarkoituksella laihdutuskuurin jälkeiseen aikaan, ettei tarvinnut pihistellä voin ja juuston kanssa. Kyseessä oli siis Kuusenkerkän kuhafileet. Näitä olisi varmasti kokonaistaloudellisesti fiksumpi tehdä useammalle henkilölle, yhtä perunaa keittäessä ja puolikasta sipulia kuullottaessa tuntee olonsa hölmöksi. Korvasin purkkiherkkusienet voissa imeytetyllä tuoreella herkkusienellä, sillä en pidä purkkiherkkusienistä. Lisäksi annokseni ei ole päältä kovin kauniisti ruskettunut, sillä uunini ei oikein osaa tuota ruskistamista. Muutoin tämä oli varsin maukas ja hieman erilainen kalaruoka. Kaikki saamani kalareseptit olivat aivan kelvollisia ja erilaisia, joten “Mitä ruokaa…” -sarja jatkunee lähitulevaisuudessa toisella osalla.

kuha.jpg

Kuhafileet

1. Asettele uuninkestävän annosvuoan pohjalle keitetty peruna viipaleina
ripottele päälle suolaa

2. Sen päälle kevyesti voissa paistettu sekä suolalla ja pippurilla maustettu kuhafile (voi antaa kalalle hyvän maun, mutta sen voi tietenkin korvata öljyllä)

3. Sitten kerros viipaloituja purkkiherkkusieniä ja kerros voissa (tai korvikkeessa) haudutettuja sipulirenkaita

4. kuorruta koko komeus valkokastikkeella, joka on maustettu juustolla. Paista kuumassa uunissa niin että pinta kuorruttuu kauniin vaaleanruskeaksi.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *