Sorsanpaistaja matkustaa, osa 2.

Kesän toinen kiintiöpyörälenkki suuntautui Porvooseen. Täältä Itä-Helsingistä matkaa kertyi yhteensä 94 kilometriä, jonka ajeluun meni hieman reilu neljä tuntia. Kahdessa erässä ajettuna tuo ei tuntunut läheskään yhtä rankalta kuin taannoinen Hämeenlinnan lenkki, vaikka tiellä oli paljon enemmän mäkiä haittaamassa menoa, eikä tuulesta ollut mainittavaa apua (eikä kyllä haittaakaan).

sorsa.jpg

Heti alkumatkasta piti tietenkin kuvata kiintiösorsa,

tunneli.jpg

jonka pesäkolo olikin melko jyhkeän näköinen aukko kalliossa. (Tuo lienee jotain Vuosaaren satamaa varten rakennettavia tunneleita.)

kirkkokaukaa.jpg

Porvoon näkymää kauempaa hallitsee nyt ehkä vielä enemmän kuin tavallisesti tuomiokirkko ja sen ympärillä olevat rakennustelineet.

kirkko.jpg

Sama lähempää.

raatihuone.jpg

Tietenkin matkaohjelmaan kuuluivat myös Porvoon muut nähtävyydet, eli raatihuone

punainen.jpg

sekä joenrannan kalastajamökit.

heppa.jpg

Matkan parasta antia olivat kuitenkin paluumatkalla bongaamani hevoset.

Huomenna sitten taas ruokaa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

2 Responses

  1. marie August 27, 2006 / 1:34 pm

    Hahaa, uteliaisuus heräsi minullakin, kulkeeko sorsanpaistaja metrolla? Meinaan mekin asustellaan täällä itä-helsingissä! ;O)

  2. cele August 27, 2006 / 1:47 pm

    No kylläpäs sitä udellaan. 😛 Näin kesäisin kuljen kyllä enemmän pyörällä, mutta talvisin metrollakin, kyllä. (siitä sitten vaan bongailemaan)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *