Mitä ruokaa kalasta?

Juhannuksena jäi punnitukset väliin ja muutenkin syötyä tuli vähän mitä sattuu (mm. kolmea eri kakkua). Kaikesta huolimatta vaaka yllätti positiivisesti eilen illalla ja punnitsin jälleen uuden minimin. Päivän indeksi siis 77. Saa nyt nähdä, johtuiko tuo nestetasapainosta vai mistä.

Joka tapauksessa nyt näyttää laihdutuksen kannalta taas hyvältä. Seuraaviin bileisiin on nimittäin peräti kolme viikkoa, joten sinä aikana pitäisi jo päästä melko lähelle tavoitepainoa. Tämän viikon indeksitavoite on 60, voi tosin olla, että sen saavuttaminen pitää hieman kiirettä. Tänään tilastoin jälleen syömisenikin muutaman päivän tauon jälkeen.

Kuten oikeasta palkista näkyy, kalaruuat ovat jääneet tässä blogissa vähemmistöön. Koska kala kuitenkin on terveellistä ja sisältää pehmeitä rasvoja, olisivat kalaruuat oikein sopivia näin laihdutusajalle. En ole itse kummoinenkaan kalaekspertti, joten pyydänkin teiltä nyt vinkkejä kala-aterioihin. Pistäkää siis kommenttilaatikkoon suosikkikalaruokanne (mielellään sellaiset, joihin ei tule aivan mahdottomasti kermaa) niin testailen niitä sitten tulevien viikkojen aikana. Jos resepti löytyy blogista tai muualta netistä, niin linkit käyvät ihan yhtä hyvin.

Kommenttispämmiongelma on nyt sellaisissa mitoissa, että kaipailisin myös vinkkejä wordpressiin sopivista spämmifiltteriplugineista. Yksin viikonlopun aikana tänne tuli noin 140 spämmiviestiä, joten niitä alkaa olla aika ikävä moderoida käsin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

7 Responses

  1. tiv June 27, 2006 / 10:29 am

    Uusi löytö oli tillipesto.Onhan siinä tietty kaloreita,mutta…tosi hyvää ja vaihtelua basilikapestoon.Tujautin kaloille vielä lisäksi vähän limen mehua. Tämä Ruokalan ohje oli neljälle:
    Tillipestolohi
    Lohi:
    1 puntti tilliä
    1 rkl pinjansiemeniä
    2 rkl rastettua parmesanjuustoa
    2 valkosipulin kynttä
    1/2 dl oliiviöljyä
    suolaa ja pippuria
    600 g lohifileetä
    Hienonna tilli, oliiviöljy, pinjansiemenet ja mausteet sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi ja lisää lopuksi parmesanraaste. Leikkaa lohifilee neljään osaan, niin että se jää nahasta kiinni. Mausta halutessasi lohipalat kevyesti suolalla ja pippurilla. Sivele ne vielä tasaisesti tillipestolla ja paista 200 °C uunissa noin 15-20 minuuttia

  2. cele June 27, 2006 / 11:00 am

    Jeh, ei oliiviöljystä ja lohesta tulevat kalorit ole niinkään ongelma. Vaikuttaa kyllä hyvältä, joten pistänpä testiin lähiaikoina.

  3. cele June 27, 2006 / 9:23 pm

    Kiitämme. Tässähän onkin jo kalaruokia hetkeksi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *