Punaisella pestolla täytettyä broileria

raaka2.jpg

Viime viikkoina on K-kaupoissa jaeltu Ruoka Pirkka -lehtiä, joita sorsakeittiöönkin on valunut aina kauppareissujen mukana. Lehdissä on ollut mukavia ohjeita, esimerkiksi tämä pestotäytteisen broilerin ohje, johon kuuluu tietenkin käyttää Pirkka(tm) pestoa ja Pirkka(pm) emmental-mozzarella-juustoraastetta..

broisku1.jpg

Punaisella pestolla täytettyä broileria

marinoimattomia broilerinrintafileitä
6 rkl punaista pestoa
mustapippuria
(suolaa)
1½ juustoraastetta

1. Pane fileepihvit leikkuulaudalle. Leikkaa fileet leikkuulaudan suuntaisesti auki, fileen pitkältä sivulta alkaen. Älä viillä palaa kuitenkaan irti, vaan avaa filee kuin kirja. Levitä fileiden sisäpinnoille pestokastiketta (noin 1 rkl / pihvi) ja käännä kansi päälle takaisin pihvin muotoon. Levitä fileepihvien pinnalle vielä toinen rkl pestokastiketta.

2. Aseta pihvit uunivuokaan tai pellille. Paista 200 asteessa 10 minuuttia. Ripottele fileepihvien päälle juustoraastetta ja jatka paistamista vielä noin 15 minuuttia.

3. Tarjoa lisäksi lohkoperunoita, keitettyä riisiä tai pastaa sekä raikasta salaattia.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *