Pekoniviikon huipennus

mausteet.jpg

Sorsanpaistaja kiittää jo tässä vaiheessa kaikkia pekoniviikolle osallistuneita. Reseptejä on tullut melkoisesti enemmän kuin etukäteen osasin odottaa. Sorsakeittiön laajakaista katkeaa ja seuraavat pari viikkoa ruokabloggausta täytyy tehdä työpaikan kautta, mikä hidastanee vauhtia ainakin viikonloppuisin. Kokoan pekoniviikon yhteen vielä tiistaina.

Omalta osaltani pekoniviikko huipentui hieman tavanomaisesta poikkeavaan pekonimurkinaan. Leivän sisään tungetaan lihaa ja paketti kääritään pekoniin. Mikä voisikaan olla parempaa? Resepti on peräisin Toscanan herkut -kirjasta.

leipa.jpg

Porsaanfileetä leipäpaketissa

2 valkosipulinkynttä
3 rkl tuoreita rosmariininlehtiä + oksa koristeluun
8 tuoretta salvian lehteä
1 tl suolaa
1 tl pippuria
600 g porsaan ulkofilettä
1 kapea vaalea leipä (esim. patonki)
1 dl oliiviöljyä
6 viipaletta pekonia
6 keskikokoista perunaa
1 dl valkoviiniä

1. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Hienonna työlaudalla valkosipulit, rosmariini ja salvia Sekoita joukkoon suola ja pippuri. Puhdista filee. Muotoile leipä (tai filee, ainakin sen muotoilu on yleensä helpompaa kuin leivän) niin, että se on 5 cm pitempi kuin filee ja halkaise pituussuuntaan. Valuta ruokalusikallinen oliiviöljyä ja levitä yrttisekoitus leipäviipaleiden sisäpinnoille.

2. Aseta filee leivän pohjapuolelle, pane toinen viipale kanneksi ja kierrä pekoniviipaleet pituussuuntaan fileen reunoille, leivän ympäri. Pane leivän päälle rosmariinin oksa. Sido kostealla puuvillalangalla leivät ja lihat paketiksi uunipannulle.

3. Kuori ja kuutioi perunat, levitä kuutiot uunipannulle fileepaketin ympärille. Sirota pinnalle suolaa, valuta loput oliiviöljystä ja kaada viini perunoiden päälle. Peitä leipä kevyesti alumiinifoliolla ja työnnä pannu uuniin. Sekoittele perunoita muutamia kertoja kypsentämisen aikana. Kun paketti on paistunut 50 minuuttia, poista alumiinifolio ja anna kypsyä edelleen 10-15 minuuttia eli kunnes leipä on hiukan paahtunut.

4. Leikkaa paketista leipäveitsellä paksuhkoja viipaleita ja tarjoa ne perunakuutioiden kanssa. Yksinkertainen, pinjansiemenillä ja oliiviöljyllä höystetty tomaattisalaatti sopii lisäkkeeksi.

valmis.jpg

Sorsani (jotka ovat vielä varsin talvisissa tunnelmissa) toivottavat hyvää vappua!

sorsat.jpg

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Tomaattinen kana-pekonipasta

Sorsakeittiö kuhisee jo muuttopuuhien valmistelussa, mutta ehtii tässä ohessa hieman bloggaamaankin.

Toisilla alkaa tulla jo pekoni ulos korvista, mutta täällä vielä porskutetaan. Sorsakeittiön viikon kolmas pekonipastaresepti on lainattu pastanjauhajien syksyisestä reseptikisasta.

pasta.jpg

Tomaattinen kana-pekonipasta

170 g pekonia
1 kpl punasipulia
400 g marinoituja broilerinsuikaleita
0,25 tl mustapippuria
2,5 dl Crème Bonjour Cuisine Tomaatti & Välimeren yrttiä
300 g pastaa

Paloittele pekoni ja hienonna sipuli. Paista pekonipalat, sipulikuutiot ja broilerinsuikaleet paistokasarissa kypsäksi. Mausta pippurilla. Sulata joukkoon Crème Bonjour Cuisine ja sekoita tasaiseksi. Sekoita kastike keitetyn pastan kanssa ja tarjoa heti.

Minähän tein tämänkin kastikkeen pennelle, vaikka pastiksilla näytti olevan jonkin sortin tagliatellea pekonin kyytipoikana. Pennehän sopii mihin vain.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Pekonirisottoa

vihannekset.jpg

Pekoniviikon suosikiksi on selvästi nousemassa erilaiset pastakastikkeet. Kraun kääntöpiirillä valmistettiin pasta bolognesea. Pastanjauhajat puolestaan nauttivat pekonistaan tällä kertaa parsan kera. Pekonin monipuolisuudesta taas kertoo soppisten resepti, jossa pekonia yhdistettiin siikafileisiin.

Ainuttakaan risottoreseptiä en muista pekoniviikolla vielä nähneeni, joten päätin korjata itse sen aukon. Pienenä taka-ajatuksena oli savoijin- tai kurttukaali, jota tarvitsen myöhemmin tällä viikolla muuttoruuan tekemiseen. Tämä resepti on taannoin hehkuttamastani kirjasta Trattoria – italialaista ruokaa perheelle ja ystäville.

savupekoni-juusto-savoijinkaalirisotto

115 g viipaloitua savupekonia
1 valkosipulinkynsi viipaleina
½ savoijinkaali (kurttukaali) pieneksi pilkottuna
suolaa ja pippuria
115 g voita
1 sipuli
400 g arborioriisiä
1 ½ dl kuivaa valkoviiniä
1 ½ l kuumaa kanalientä
150 g raastettua parmesaania
250 g pieniksi paloiksi leikattua puhvelinmaitomozzarellaa

1. Leikkaa pekoniviipaleet tulitikkumaisiksi suikaleiksi ja paista ne valkosipuliviipaleiden kanssa kullanruskeiksi. Sekoita joukkoon kaalisilppu, peitä kannella ja höyrytä noin 5 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä pois liedeltä odottamaan.

2. Sulata voi paksupohjaisessa kasarissa. Kun se alkaa kuohua, vähennä lämpöä ja lisää sipulisilppu. Kuullota pari minuuttia, kunnes sipulit ovat pehmeitä mutta eivät ruskistuneita.

3. Lisää riisi ja paista koko ajan hämmentäen noin 3 minuuttia, kunnes riisi on läpikuultavaa. Kaada joukkoon viini ja odota, kunnes se on imeytynyt riisiin. Lisää seokseen sen jälkeen kuumaa kanalientä kauhallinen kerrallaan koko ajan hämmentäen. Riisi on kypsää, kun se on koostumukseltaan sakeaa ja kermaista mutta yhä hiukan al dente.

4. Yhdistä kypsä pekoni-kaaliseos riisiin. Sekoita joukkoon juustot. Mausta hyvin suolalla ja pippurilla ja tarjoa heti.

risotto.jpg

Tämä oli varmasti juustoisinta risottoa, mitä olen suuhuni pistänyt, vaikka emme pistäneet parmesaania (huijattiin ja käytettiin oikeasti pecorinoa) ihan täyttä määrää. Hyvää se oli kaikesta huolimatta. Käyttämämme kaaliyksilö oli ehkä hieman sitkeä kaveri ja pompahti esiin hieman kovana muuten niin pehmeän risoton seasta. Pekoni sen sijaan sopi tähän kuin nenä päähän. Mihinpä ei sopisi?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Pasta carbonara

Lisäys 2009-09-25: Jos löysit tänne googlesta, suosittelen kokeilemaan mielummin hieman tuoreempaa versiota carbonarasta, tulokset saattavat olla paremmat.

Pekonireseptiä pukkaa. Maurelita väänsi pekonista pizzaa. Soppaassa taas tehtiin pariloitua maksaa pekonikastikkeen kera. Ehkäpä tuossa olisi vastaus
maksareseptitarpeeseeni. Voi kyllä olla, että ihan heti ei tule pekonia syötyä tämän viikon jälkeen.

Meidän keittiössä sen sijaan heittäydyttiin ihan kunnolla rasvameiningille ja tehtiin pasta carbonaraa. Siis pekonia, kermaa, munaa ja juustoa. Kaikki huisin terveellistä. Mutta tällä viikolla ei siitä välitetä, onhan sentään pekoniviikko.

Pasta carbonara

8 pekoniviipaletta
500 g pastaa
4 munaa
1 1/4 dl raastettua parmesaania
3 dl kermaa
mustapippuria

1. Leikkaa pekoni ohuiksi suikaleiksi. Paista rapeaksi. Valuta talouspaperin päällä.

2. Lisää pasta runsaaseen, voimakkaasti kiehuvaan suolattuun veteen ja keitä al dente. Valuta ja kaada takaisin kattilaan.

3. Pastan kiehuessa vatkaa munat, parmesaani ja kerma kulhossa hyvin sekaisin. Lisää pekoni seokseen. Kaada kastike kuuman pastan päälle ja sekoita kevyesti, kunnes kastike peittää pastan.

4. Kuumenna pannu uudelleen hyvin miedolle lämmölle ja keitä ½-1 minuuttia, tai kunnes kastike on hieman saostunut. Vastajauhettua mustapippuria voidaan lisätä maun mukaan.

carbonara.jpg

Olen kokeillut aika monia carbonara-reseptejä, enkä ole vielä ollut yhteenkään täysin tyytyväinen. Tämä kyseinen versio oli Suuresta pasta-keittokirjasta. Tällä kertaa kastiketta tuli ehkä vähän liikaa suhteessa pastan määrään, ja juustoa olisi voinut käyttää vähän reilummallakin kädellä. Eipä kuitenkaan noita aineita sisältävä kastike voi ikinä kovin pahaakaan olla..

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Jamien pekonisalaatti

pekonit.jpg

Pekoniviikon reseptikavalkadi jatkuu. Polkkapossukin teki pekonistaan keittoa sekä jeesusteippimäisen hyvää tomaattilevitettä. Pastanjauhajien keittiössä syntyi, kuinkas muutenkaan, pastakastiketta. Myös Sun äitis kontribuoi pekoniviikkoa makaronilaatikon evolvoituneella pekoniversiolla. Täytyy kyllä sanoa, että tuo versio makaronilaatikosta näyttää juuri sellaiselta, jota nykypäivänä ei uskaltaisi kaiken maailman sydänsairauksien ja aivoinfarktien pelossa tehdä. Toista se oli ennen. Täytyy nyt joskus kokeilla kuitenkin. Aiemmin jäi myös bongaamatta Maurelitan pekonijambalaya, Ketun keittiön vihastuneet pennet sekä Soppaan (eh) pekonipannari.

Itse jatkoin pekoniviikkoa hieman kevyemmällä ruualla, jos nyt pekonista tehtyä salaattia voi kevyenä pitää. Herkullista se joka tapauksessa oli, ja sehän on pääasia. Resepti kaivettiin jostain Jamien kirjasta.

Lämmin pekoni-rucolasalaatti

2 punasipulia
8 pekoniviipaletta
4 timjaminoksaa
kourallinen pinjansiemeniä
4 isoa kourallista rucolaa
balsamicoa
oliiviöljyä

1. Kuori, ja leikkaa punasipulit kahdeksaan lohkoon. Paista pekonit rapeiksi, nosta ne pannulta odottamaan. Lisää pannuun oliiviöljyä ja paista timjaminoksia, pinjansiemeniä ja sipuleita noin 5 minuuttia, kunnes ne karamellisoituvat. Mausta suolalla.

2. Nosta joukkoon pekonit. Sekoittele hetken aikaa. Kumoa seos salaattikulhoon. Lisää sinne rucolat ja reilusti balsamicoa ja tarjoa heti. Voit lisätä lautasille muutaman parmesaanilastun.

salaatti1.jpg

Sorsakeittiössä aloitettiin myös siman käyttäminen. Käytimme simaamme perinteistä fariinisokeripurkin kyljestä löytyvää reseptiä, joten en nyt jaksa sitä tähän pastettaa. Kokeilin lisäksi laittaa joukkoon hitusen minttua, kun jossain nettiohjeessa niinkin oli tehty. Saa nähdä, mitä siitäkin seuraa.

sima.jpg

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Penneä chilipekonitomaattikastikkeessa

Pekoniviikko on jo täysillä menossa. Aloitin viikon omalta osaltani suosikkipekoniruuastani. Siinä yhdistyvätkin kaikki hyvyydet, eli tomaatti, pekoni ja chili. Niin ja tietenkin penne. Tyttöystävänikin pitää tästä vaikkei pekonista niin välitäkään.

chilipasta.jpg

Penneä chilikastikkeessa

oliiviöljyä paistamiseen
1 hienonnettu iso sipuli
2 murskattua valkosipulin kynttä
150g pekoniviipaleita pieniksi paloiteltuna
1 chilipaprika
1 tlk tomattimurskaa
50-75g juustoa (pecorino/parmesaani)
pennepastaa
suolaa ja pippuria

1. Kuullota sipulit ja pekoni oliiviöljyssä.

2. Lisää chilit, tomaatit ja puolet juustosta. Mausta suolalla ja pippurilla. Hauduta miedolla lämmöllä 30-40 minuuttia.

3. Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä.

4. Sekoita pastan joukkoon suurin osa kastikkeesta ja kaada loput päälle. Lisää loppu juusto päälle.

Tomaattipohjaisissa ruuissa on aina haastavinta se, että pitäisi malttaa odottaa tarpeeksi pitkään, että tomaatit ehtivät muhentua herkullisiksi. Tällä kertaa kastike oli sen verran makean tuntuinen, että mietin jo hetken, pistinkö sekaan kenties sokeria suolan sijaan.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Pekoniviikko, vk. 17, 24.-30.4.2006

ppannu.jpg

Joidenkin vaan ei pitäisi haaveilla kaukosäätimestä. Joskus sillä voi olla arvaamattomia seurauksia.

Täten julistamme viikon 17 (ruoka)blogistanin viralliseksi pekoniviikoksi!

Pekoniviikkoon osallistuvat ruokablogit tarjoilevat herkullisia pekonireseptejä koko loppuvuoden tarpeiksi. Pekoniviikkoilijat on listattu tämän postauksen lopussa. Ilmoittautua voi kommenttilaatikkoon. Vaikka et osallistuisikaan pekoniviikkoon kokkailun muodossa, voit osallistua suureen hypeen lisäämällä alla olevan bannerin sekä linkin tähän postaukseen omaan blogiisi. (kröhöm, minähän pyysin apua graafikoilta…)

pekoni.jpg

Mikään teemaviikkohan ei olisi mitään ilman teemaviikon erikoistapahtumia. Kokkiblogien kesken julistan pekonireseptikilpailun, johon osallistuvat kaikki teemaviikolle ilmoittautuneiden blogien pekoniviikolla julkaisemat pekonireseptit. Lupaa kysymättä kilpailun tuomariksi on valittu Krapulablogin Vt. Kilpailun voittaja julistetaan Blogistanin pekonikuninkaaksi/kuningattareksi/kuninkaallisiksi vuosimallia 2006. Voittaja osallistuu myös Suomen edustajana tämän vuoden universum pekoni -kilpailuun.

Jos sinulla on ideoita pekoniviikolle, ilmaise toki itseäsi.

Pekonireseptejä tarjoilevat ainakin:
Ketun keittiössä
Maurelita
Pastanjauhantaa
Polkkapossu
Ruokamuistio
Soppaa
Sorsanpaistaja
Sun äitis
Sinä…?

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone