Lohta kookoskastikkeessa

Vuosien saatossa on tullut kokeiltua varsin monen maan ruokatarjontaa. Viime aikoina olen kuitenkin palaillut eurooppalaisen keittiön ja etenkin italialaisen ruuan pariin. Varsinkin aasialaista ruokaa on tullut laitettua vähemmän kuin ennen, koska mausteinen ja tulinen ruoka ei ole oikein maistunut entiseen malliin.

Aasialaisissa keittiöissä suurin intohimoni lienee kookosmaito, joka saa lähes ruuan kuin ruuan maistumaan hyvälle. Vähän kuin nestemäistä pekonia siis… Makunautintoja Intiasta -kirjasta löytyi tällainen kookoskastikkeen resepti lohelle, joka luonnollisesti piti kokeilla, kun sai samalla täytettyä hieman kalakiintiötäkin. Kovin mausteinen ja tulinkaan se ei ollut. En kyllä ymmärrä näitä kalojen pyyntipäiviä. Lähikaupassa oli merkitty lohen pyyntipäiväksi 2.2. ja viimeiseksi käyttöpäiväksi 16.2. En jaksa ymmärtää, miten kala pysyy syömäkelpoisena kaksi viikkoa, mutta emme kyllä ruokamyrkytystäkään saaneet. Kovin kimmoisa ei tämä yksilö kyllä enää ollut leikkuulaudalla maatessaan.

Lohta kookoskastikkeessa

1/2 – 1 kg lohifileetä

3 rkl sitruunamehua
1 tl chilijauhetta
1 tl kurkumaa
suolaa

4-5 valkosipulinkynttä
2 tl tuoretta inivääriä raastettuna
1 suurehko sipuli
4 kevätsipulia
öljyä paistamiseen
1 tl sinapinsiemeniä
1 dl paseerattuja tomaatteja
1 dl vettä
2 dl kookosmaitoa
10 kardemumman siemenkotaa
suolaa

1. Leikkaa kala suupaloiksi (3-5 cm). Sekoita sitruunamehuun 1/4 tl chilijauhetta, 1/4 tl kurkumaa ja 1/2 tl suolaa. Hiero mausteseos kalan pintaan ja pane tunniksi jääkaappiin marinoitumaan.

2. Hienonna valkosipulinkynnet ja inkivääri. Leikkaa sipuli ja vihersipuli ohuiksi suikaleiksi.

3. Kuumenna sinapinsiemeniä öljyssä kohtalaisella lämmöllä, kunnes ne alkavat ritistä. Lisää sipulit, inkivääri ja valkosipuli. Vähennä lämpöä ja paista, kunnes sipulista tulee läpikuultavaa. Lisää loput chilijauheesta ja kurkumasta ja kypsennä vielä puolisen minuuttia.

4. Sekoita joukkoon paseeratut tomaatit, kardemumman siemenkodat ja kookosmaito. Anna hautua 15-20 minuuttia.

5. Lisää lohi, ensin isot palat ja sitten pienemmät. Hämmennä varovasti. Kypsennä kalanpalojen koon mukaan 1-5 minuuttia. Tarjoa heti.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Vihreä kanacurry

Uuden vuoden aattopäivänä oltiin Hakaniemessä päin liikkeellä ja riisiin friikahtaneempi puolikkaani ehdotti Vii Voanissa vierailua. Taustatietona ja merkittävänä muutoksena sorsakeittiön toimintaympäristössä on muuten todettava, että tsuru main asema on järkkymässä ja tilalle taloutemme suosikkiriisiksi on vaihtumassa Vii Voanin jasmiiniriisi AAA. Dramaattista. Joka tapauksessa mukaan tarttui muutaman riisikilon lisäksi muutama purkki kookosmaitoa sekä vihreää currytahnaa.

Tässä vaiheessa jollain muullakin kuin sorsakeittiön ruokalajinvalintaosastolla voi tulla mieleen jokin thai-henkinen kookosmaitoa ja vihreää currytahnaa sisältävä ruoka joka nautitaan jasmiiniriisin kera. Vielä kun sekaan heitettiin hieman kanaa (valitsin muuten tällä kertaa ihan tarkoituksella marinoimattomia paistisuikaleita, koska reseptissä kehoitettiin käyttämään reittä, eikä lihanleikkausosastolla ollut viitsimystä alkaa kokonaisia reisiä silpomaan. Tässä ruuassa rintafileen käyttämisestä seuraa helposti turhan kuiva lopputulos.) ja hieman papuja, olikin ruoka jo lähes valmis. Helppoa, nopeaa ja maukasta pikaruokaa.

Vihreä kanacurry

öljyä paistamiseen
1 pilkottu sipuli
1-2 rkl vihreää currytahnaa
4 dl kookosmaitoa
1 dl vettä
500 g broilerin reisipaloja suupaloina
100 g vihreitä papuja lyhyiksi paloiksi leikattuna
6 kaffirlimetinlehteä
1 rkl kalakastiketta
1 rkl limettimehua
1 tl hienoksi raastettua limetinkuorta
2 tl fariinisokeria
½ dl tuoreita korianterinlehtiä

1. Kuumenna öljy wokissa tai paksupohjaisessa kattilassa. Lisää sipuli ja currytahna ja paista 1 minuutti koko ajan sekoittaen. Lisää kookosmaito ja vesi ja kuumenna kiehuvaksi.

2. Lisää broilerinpalat, pavut ja limetinlehdet, sekoita. Vähennä lämpöä ja keitä hiljalleen 15-20 minuuttia, tai kunnes broileri on kypsää.

3. Lisää kalakastike, limettimehu, limetinkuori ja sokeri, sekoita. Koristele tuoreilla korianterinlehdillä juuri ennen tarjolle viemistä. Tarjoa höyrytetyn jasmiiniriisin kera.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone