Pähkinälammasta

lammas.jpg

Sorsakeittiön hyviin tarkoitusperiin kuuluu tiettyjen ruoka-aineiden kulutuksen kasvattaminen (ja toisten vähentäminen). Yksi näistä raaka-aineista on lammas. Hyvien tarkoitusperien ominaispiirre on kuitenkin se, että ne jäävät lähes poikkeuksetta tarkoituksiksi. Aina välillä tapahtuu kuitenkin niitä poikkeuksiakin. Niin kävi jo jokin aika sitten, kun tein tällaista lammasruokaa syksyn Etiketti-lehdestä poimitun reseptin mukaan.

Bildotza Intxaurrekin

1 purjo
1 sipuli
1 porkkana
4 valkosipulin kynttä
1 kg luutonta lampaanpaistia tai etuselkää
oliiviöljyä
1 l lihalientä
3 rkl hienonnettua hasselpähkinää
3 rkl hienonnettua saksanpähkinää
3 rkl hienonnettuja manteleita
suolaa
(suolatonta) voita
persiljaa

1. Puhdista, kuori ja leikkaa vihannekset pieniksi kuutioiksi.

2. Poista lihasta ylimääräinen rasva ja leikkaa parin sentin kuutioiksi.

3. Kuumenna pannu, anna öljyn kuumentua ja ruskista lihapalat nopeasti. Mausta, nosta sivuun ja pidä lämpimänä.

4. Poista pannulta mahdollisesti palanut rasva, lisää tilkka öljyä ja pyöräytä kasviskuutiot siinä.

5. Lisää joukkoon lihapalat ja liemi. Kiehauta, laske lämpöä ja anna hautua kypsäksi silloin tällöin sekoittaen noin tunti.

6. Tee tehosekoittimella valkosipulista, pähkinöistä, manteleista ja oliiviöljystä tasainen pähkinäpestotahna.

7. Nostele kypsät lihapalat liemestä ja pidä ne lämpimänä.

8. Keitä jäljelle jäänyttä lientä kovalla lämmöllä kunnes enää puolet on jäljellä. Lisää pähkinäpesto, sekoita hyvin ja anna hautua hieman poreillen noin 5 minuuttia. Lisää nokare voita ja tarkista vielä maku.

9. Kaada kastike lihapalojen päälle ja lisää persiljasilppu.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *