Broileria ja nuudeleita

kasvikset.jpg

Päivän luku: 94. Eilisen indeksin laskemisessa oli tapahtunut virhe (teen näitä aika tiuhaan nykyään): oikean indeksin arvon olisi kuulunut olla 96. Oikeastaan tämän päiväinen arvo on ensimmäinen oikea indeksi, sillä vasta tämä on viiden päivän keskiarvo, jossa on siis mukana kaikki punnitukset edellisiltä päiviltä. Tämän jälkeen tuo indeksi lähtenee elämään hieman enemmän.

Energiansaanti alkaa vähitellen vakiintumaan. Tämän päivän luvut nimittäin muistuttavat kovasti eilisiä. Energiaa kertyi yhteensä 8707kJ, josta hiilareista tuli 53%, proteiinista 20% ja rasvasta 26%. Yksi viime päivien ongelmista on ollut liiallinen kuidun saanti, joka on johtunut lähinnä runsaasta leivänsyönnistä. Toisaalta en ole halunnut jättää leipää väliin, koska muuten taas kokonaisenergiamäärä olisi jäänyt turhan pieneksi. Ravintosuosituksissa kuidun päiväannokseksi suositellaan 25-35 grammaa, kun sain itse edellisinä kolmena päivänä 56g, 40g ja 49g. Liiallisesta kuidunsaannista on haittana lähinnä mahan armoton kuplinta. Yritän ratkaista ongelmaa syömällä hieman runsaampia aterioita ja vähentämällä välipalaleipien syöntiä. Toisaalta esimerkiksi taannoinen chili con carne ja linssipata olivat melkoisen kuitupitoisia ruokia, joten sekään ei tilannetta helpottanut. Voisin myös vaihtaa noista perusruispaloista johonkin hieman vähäkuituisempaan leipään, mutta en haluaisi sitäkään tehdä, koska ruispalat ovat hyviä ja säilyvät syömäkelpoisena kohtuullisen pitkään.

Tänään tein pariksi päiväksi nuudeliwokkia kanasta. Nuudelit sopivat laihduttajallekin ihan hyvin, jos ei pelkää hiilareita ja muistaa käyttää oikeita (muna/vehnä- tai riisi-)nuudeleita eikä niitä pikanuudeleita, joissa on parikymmentä prosenttia rasvaa. Oikeiden nuudeleiden ravintoarvot ovat melko lähellä pastan vastaavia. Munanuudelit ovat omia suosikkeja, joten käytin niitä tässäkin ruuassa riisinuudeleiden sijaan. Lisäksi munanuudeleissa näytti olevan hieman enemmän proteiinia ja vähemmän hiilihydraatteja kuin riisinuudeleissa.

Ohje itsessään on peräisin hiljakkoin ostamastani Broileriherkut-kirjasta. Noudatin ohjetta melko orjallisesti, käytin tosin vain 400g broileria (rintafilettä) ja nuudelin paino oli kuivana 125g. Näillä määrillä koko satsin energiamääräksi tuli 5551kJ, josta 33% tulee hiilareista, 34% proteiinista ja 33% rasvasta. Jälleen kannattaa muistaa, että lähes koko rasvamäärä tulee oliivi- ja seesamiöljystä, ei siis syytä huoleen. Tässä ruuassa rasvan määrää ei kannata minusta vähentää, koska öljy mehustuttaa nuudeleita juuri sopivasti.

wokki.jpg

Broileria ja nuudeleita

2 rkl oliiviöljyä ja 1 tl seesamiöljyä tai 3 rkl oliiviöljyä
4 viipaloitua valkosipulin kynttä
3 punaista chilipalkoa silputtuna ja siemenet poistettuna
500 g tuoretta broilerinlihaa pieninä paloina
1 iso porkkana ohuina viipaleina
½ purjoa suikaloituna
2 rkl kalakastiketta
2 tl soijakastiketta
1 tl sokeria
300 g muna- tai riisinuudelia

1. Kuumenna öljyt isossa paistinpannussa tai wokissa. Lisää valkosipuli ja chili. Sekoittele ja lisää broilerikuutiot. Ruskista nopeasti koko ajan sekoittaen ja lisää pannuun porkkana ja purjo.

2. Mausta kalakastikkeella, soijalla ja sokerilla ja kypsennä vielä kolme minuuttia eli kunnes broileri on kypsää.

3. Keitä nuudelit sillä aikaa pakkauksen ohjeen mukaan ja valuta ne hyvin.

4. Siirrä broileriseos isoon kulhoon ja sekoita joukkoon nuudelit. Tarjoa lisänä vihreää salaattia, jolle on pirskoteltu hiukan oliiviöljyä.

Kalakastike on hieman kinkkinen valmiste. Sitä kannattaisi ehkä lähteä etsimään jostain itämaisen ruuan kaupasta, sillä tavallisten kauppojen (, josta tuota siis kyllä löytää) valikoima on hieman heikko. Ensimmäinen ostamani kalakastikepullo oli kyllä ihan pätevää, mutta sulkumekanismi oli sellainen, että pullon avaamiseen tarvittiin suunnilleen moottorisaha, leka ja timanttikärkinen pora. Toinen laatu puolestaan maistuu aivan järkyttävän kamalalle. Kummallista, että molempia sanotaan kalakastikkeeksi, sillä toinen niistä haisee lähinnä anjovikselle (mikä lienee oikeampi haju) ja tämä jälkimmäinen jollekin vanhentuneelle moottoriöljylle. Litkujen väri on myös melkoisen erilainen.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

6 Responses

  1. Lintu75 June 18, 2006 / 12:09 am

    Moi… kalakastikkeen kuuluukin haista KAMALALLE=) Sen maku on ihan eri luokkaa kuin haju. Haistaisitpa miltä se löyhkää Aasiassa, syntysijoillaan yli neljänkympin lämpötilassa, jossa ilma seisoo…voin kertoa, että kaukana ei ole laatan lento…ajatus, että sitä pitäisi syödä…huh huh! Kyllähän noissa on tietenkin eroja. Etnisissä kaupoissa se on takuuvarmasti sitä samaa kamaa, jota aasialaiset itsekin syövät ja hinta on murto-osan tavallisten kauppojen hinnoista!

  2. cele June 19, 2006 / 12:26 am

    Mutta se toinen haisi kalalle! 😀

  3. Lintu75 June 19, 2006 / 6:17 pm

    No ehkä niitäkin sitten valmistetaan eri aineksista. Käyttämäni pullon etiketissä lukee muistaakseni jotain anjoviksista, mutta kuvassa on kuitenkin kuivattua mustekalaa….ota noista nyt selvää, kun aasian feikki-adidaksissa saattaa lukea kokolapussa nike;) Että jos kaikki on vähän jotain sinnepäin….

  4. cele June 19, 2006 / 8:33 pm

    Ehkä se tehdään anjoviksesta, mutta voi käyttää mustekalan maustamiseen.. 😛

  5. Katri June 19, 2006 / 11:41 pm

    Uskaltaako kysyä, että mikä olisi sellainen hyvä merkki, mitä tavallisistakin kaupoista saa? Opiskelijabudjetilla ei viitsisi kovin paljoa kokeilla, ja tässä kaupungissa ei etnisiä kauppoja ole 🙁

  6. cele June 19, 2006 / 11:51 pm

    En nyt kuolemaksenikaan muista, mikä sen edellisen pullon merkki oli. Tämä nykyinen on blue dragon. Sitä kannattaa siis välttää. En ole tavallisissa kaupoissa nähnyt kuin näitä kahta, joten jos sen toisen valitsee, niin varmaankin oikeaan osuu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *