Marja-hedelmäpaistos

Toinen maininnan arvoinen raparperiherkku syntyi Jamieta mukaillen Alastoman kokin onnenpäivistä löytyneellä marja-hedelmäpaistosreseptillä. Paistokseen voi laittaa käytännössä mitä tahansa marjoja ja hedelmiä. Me laitoimme suurimmaksi osaksi mansikoita ja raparpereja ja lisäksi hieman vadelmaa ja mustikkaa. Kombinaatio oli erittäin onnistunut. Mielestäni tällaisissa paistoksissa kuuluu olla aika lailla kirpeyttä (tässä tapauksessa raparperista ja vadelmista), kun niitä on taittamassa taikinakuori ja vaniljajäätelö. Jos laitat vaikkapa vain mansikoita ja mustikoita, on lopputulos varmastikin herkullinen, mutta hieman lattea.

Muutoin tämä onkin erittäin helppo valmistaa ja maistuu hyvältä vielä lämmitettynäkin, jos sitä nyt jää jostain kumman syystä jäljelle.

Marja-hedelmäpaistos

6 annosta

marja-hedelmätäyte
700 g marjoja ja hedelmiä, esimerkiksi
(2 aprikoosia
1 päärynä
1 rasia karhunvatukoita
1 rasia mustikoita
1 rasia vadelmia
puolikas omena raasteena)

5 rkl sokeria
kunnon roiskaisu balsamiviinietikkaa

murutaikina
6 kukkurallista rkl kylmää voita
225 g (vajaa 4 dl) vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
70 g (vajaa 1 dl) sokeria
iso hyppysellinen suolaa
1,5 dl piimää
vähän ylimääräistä sokeria pinnalle

1. Pane uuni kuumenemaan 190 asteeseen. Kumoa hedelmät, marjat, sokeri ja etikka kattilaan. Siirrä kattila levylle, kuumenna ja anna seoksen kiehua hiljalleen, kunnes marjoista alkaa irrota nestettä. Kaada seos uunivuokaan.

2. Tee marjojen kiehuessa päällyste: Nypi kylmä voi jauhoihin murumaiseksi seokseksi. Lisää sokeri ja suola, sekoita hyvin. Sekoita sitten joukkoon piimä. Lusikoi taikina kuuman marja-hedelmäseoksen päälle. Ei haittaa, vaikka se jäisi kokkareiksi pintaan, muhkurainen vaikutelma on vain eduksi paistokselle. Ripota pintaan hieman sokeria.

3. Paista uunissa noin 30 minuuttia eli kunnes murupinta on kauniin ruskea. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *