Petteriä joulupöytään

Tänä jouluna meillä lauletaan Petteri Punakuonoa sydämen kyllyydestä. Tilasin nimittäin deliporo.fi:stä puolikkaan poronvasan. Porosta en ole paljon muuta kuin käristystä ja filettä aiemmin syönyt, joten huikeaa päästä kokkaamaan poro sarvista töpöhäntään (joita valitettavasti ei tullut mukana -> piti piirtää kuvaan).

Poro tulee pakastettuna ja osina vakuumissa. Osat on punnittu ja merkitty kaikkiin paketteihin, joten pussien sisältöä ei tarvitse arvailla. Tilaussivulta myös näkee mitä osia pakeiteissa tulee (pakettivaihtoehtoja oli ainakin puolikas, etu- tai takaneljännes ja jotain pihvisettejä) ja kunkin osan suurpiirteinen paino. Kuvassa näkyy puolikkaan vasan osat. Kuvassa näkyvien lisäksi pakettiin kuului jauhelihaa, käristystä, keittoluita, paistorasvaa ja kastiketta. Paketissa tuli mukana myös pari reseptivihkosta, josta löytyy reseptejä kaikille mukana tulleille ruhonosille.

Nouto tapahtui lähimmästä valintatalosta. Muita toimitusvaihtoehtoja oli jonkinalinen reittikuljetus ja matkahuolto. Näin pääkaupunkiseudulla asuvana valintataloja on sen verran tiuhaan, että nouto sieltä oli varsin vaivaton.

Lihan leikkuuvaihtoehtoja olisi kiva päästä itse valitsemaan, edes muutaman määritellyn vaihtoehtoleikkauksen verran. Ja itse lihan laadusta en osaa vielä sanoa mitään, Petteri kun ei vielä ole ruokapöytään saakka päässyt. Siitä lisää myöhemmin.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone

Alkoholinhuuruinen elämäni

Kun marraskuun synkkyys ja pimeys vaihtuu joulukuun myrskyiseen mustuuteen, on korkin pitäminen pullon suulla lähes ylivertaisen vaikea tehtävä. Kun lisäksi kutsuja viinitastingeihin sataa inboxiin, on rappioelämän alku ja luisu kohti tuulilasinpesunestettä ojanpohjalla naukkailevaa partaveikkoa hyvässä vauhdissa.

Vauhdittaakseni taantumusta päätin lisäksi aloittaa projektin, joka on ollut suunnitelmissani jo pitemmän aikaa. Minähän en nimittäin pidä oluesta. Se on mitä suurimmassa määrin noloa paitsi sukupuoleni edustajalle, myös itseään jonkinlaisena ruokaihmisenä pitävälle henkilölle.

Olen yhdistänyt olutinhoni sen karvauteen. Tapaan vältellä muitakin karvaita makuja, kuten vaikka kahvia ja oliiveja. Olen kuitenkin luottavainen, että 10-15 maistamiskertaa tekee mistä tahansa ihan hyvän makuista, joten projekti piti saada käyntiin roudaamalla kaupasta kasa erilaisia oluita. Koska ystäväpiirini sisältää useampiakin olutihmisiä, neuvoja satoi runsaasti. Ehkä tärkeimpänä johtolankana oli kuitenkin, että jos ensimmäiset 10 olutta maistuu kuitenkin pahalta, ei niihin kannata aloittaa niistä kaikkein kalleimmista. Yritin tämän neuvon ohella kuitenkin poimia vähän erilaisia oluttyyppejä kaljakassiin, jottei alkukaan menisi ihan lagerin lipittämiseksi.

Ja nyt kolme pulloa myöhemmin olen jo viisastunut ainakin kolmella tavalla: 1) halpa tumma lager ei todellakaan sovi parmankinkkupitsan kanssa (ja oli muutenkin pahaa), 2) vaaleassa lagerissa on vähemmän paha alkumaku kuin tummassa ja 3) joidenkin vaaleiden lagereiden jälkimaku on itseasiassa ihan miellyttävä, kunhan oluen lämpötila on riittävän matala. Lähes olutmaisteritasolla siis liikutaan.

Vinkkejä hyvistä oluista saa laittaa kommentteihin. Evernotessa on vielä kavereiden vinkkienkin jälkeen tilaa.


Tasting-viinejä ei ollut vielä maisteltu liian montaa kuvan ottoon.

Tästä olutprojektista huolimatta viinit ovat kuitenkin edelleen suosikkialkoholijuomiani (portviinin ja konjakin ja siiderin ohella siis, röyh). Siispä ravaan niissä viinitastingeissa erittäinkin mielelläni. Pari viikkoa sitten olin usean muun ruokabloggaajan (hyvät raportit vaikkapa täällä ja täällä) kanssa Cono Surin Adolfo Hurtadon vetämässä viinitastingissa/luennolla ja Yumessa illallisella. Tilaisuus oli varsin hyvin onnistunut, sillä luento oli informatiivinen ja mielenkiintoinen ja illallinen oli sekä ruuan, juoman, että niiden kombinaation kannalta sekä jännittävä että herkullinen.

Luennosta jäin päällimmäisenä miettimään, miten suuri asenne-ero tuntuu vanhan ja uuden maailman välillä olevan viininteossa. Ranskalaiset varmaan olisivat kauhuissaan joistakin chileläisten valmistusmenetelmistä (esim. hiilidioksidijään käyttämisestä…). Toisaalta taas ajattelisi niillä perinteilläkin olevan kuitenkin jotain merkitystä laatuun. Tämän lisäksi Chilen valttina on ilmasto ja tiettyjen tuholaisten puuttuminen, mikä tekee esimerkiksi luomuviljelystä Chilessä huomattavasti helpompaa (ja halvempaa) kuin jossain muualla.

Jos oli luento mielenkiintoinen, niin myös illallinen Yumessa oli kokemus. Japanilainen (tai aasialainen ylipäänsä) ruoka kun yleensä mainitaan niiden asioiden joukossa, joille viinin sijaan suositellaan jotain muuta ruokajuomaa. Yllättäen koko aterian läpi tarjoillut erilaiset valkoviinit toimivat kuitenkin varsin mainiosti, jopa sushin kanssa. Itse ruokalajeista parhaat olivat kuitenkin mielestäni alkupalana tarjoiltu tonnikalatataki (joskin tonnikalan eettisyys on ollut tapetilla viime aikoina) sekä erityisesti pääruokana tarjoiltu rapea ankka, joka oli varmastikin parasta ankkaa, jota olen maistanut.

Hieno ilta kaikenkaikkiaan siis. Eikä tarvinnut illalla naukkailla enempää, kyllä illan aikana tarjotut 8 lasia viiniä täyttivät torstaipäivän alkoholikiintiöni, vielä toistaiseksi…

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Pin on PinterestShare on TumblrEmail this to someone